Asia, jota et halua kuulla gynekologilla
Olen edelleen yhä iloisen hämmästynyt, kun joku pysäyttää minut juoksulenkillä ja kertoo lukevansa blogiani. On mukavaa, kun joku tulee juttelemaan kaupassa, ja haluaa mainita poimivansa treenivinkkejä instastani, tai omistavansa kirjani.
On edelleen yhtä uskomatonta, hämmentävääkin, kun minut tunnistetaan jossain @ansaivoksi.
Tavis perheenäiti ja riviope
Pitää kuitenkin muistaa, että olen elänyt suurimman osan elämääni ihan tavallisena ja täysin tuntemattomana yksityisenä ihmisenä, jonka elämä ei ole ollut millään tavalla julkista. Olen ollut riviopettaja ja perus-perheenäiti, joka alkoi käyttää sosiaalista mediaakin vasta päälle kolmekymppisenä. Instagramtilini, jota seuraa tällä hetkellä 25 000 ihmistä, avasin vasta viitisen vuotta sitten. Joskus olen miettinyt, millaista elämäni olisi, jos olisin aloittanut “julkisen elämäni” aikaisemmin? Tätä en voi tietää.
Lyhyessä ajassa olen avannut elämäni, myös henkilökohtaisia asioitani, julkiseksi. Olen puhunut lapsettomuudesta, itsetunnosta, kehokomplekseista ja kimurantista äitiydestä ja naiseudesta. Olen kertonut painoni ja pituuteni, elämänmuutokseni ja uupumukseni.
Se, että kertoo julkisesti myös henkilökohtaisista asioista, voi tuntua monesta kummalliselta, mutta uskon, että kirjoitukseni ovat auttaneet tai rohkaisseet monia. Toisaalta se, että avautuu vaikkapa blogissaan henkilökohtaisesti, tekee myös haavoittuvaksi ja alttiiksi kritiikille, ja julkisuuden varjopuolille.
Suurin osa saamastani palautteesta on kuitenkin ollut erittäin myönteistä. On upeaa saada viestejä ympäri Suomea, ja maailmaa, ihmisiltä, joiden elämän on muuttunut jollain osa-alueella edes pikkuisen paremmaksi ohjeideni tai pohdintojeni kautta (on tämä paremmaksi muuttuminen sitten liikunnan lisäämistä arkeen, kotitreenaamisen aloittamista, rennon ruokasuhteen omaksumista tai vain viihtymistä kirjoitusteni parissa).
Kiitos ei kyttääjille
En koe, että olisin millään tavalla “julkkis” ja saankin olla pääasiassa ihan rauhassa. Minua on tähän asti lähestytty vain positiivisessa mielessä. Viestit, joita saan ovat kiittäviä, ja ihmiset, jotka tulevat juttelemaan, haluavat kertoa itsestään, tai minusta, jotain mukavaa.
Minua ei tuijoteta ollessani treenaamassa salilla, tai kytätä, mitä lappaan ostoskärryihin sittarissa. Tai en ainakaan usko! Muistan, miten joskus opettajanurani alkuaikoina puhuttiin siitä, ettei pikkupaikkakunnalla asuva opettaja voi käydä perjantaisin oman kylänsä Alkossa, koska sitä paheksutaan niin paljon.
Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään, että ihmisiä kiinnostaisi minun ruoka-, alkoholi tai mitkään muutkaan tekemiseni niin paljon, että niitä jaksettaisiin kytätä. Viime kesänä maauimalassa eräät nuoret tytöt lähestyivät minua pukkarissa ja kertoivat lukevansa blogiani. Se oli vain söpöä, enkä onneksi ollut silloin (vielä) ilman vaatteita.
Yksityisyyden raja rikkoontui
Minullakin on rajani, ja esimerkiksi lasteni elämää en halua blogissani käsitellä. En myöskään useinkaan jaa heistä kuvia, tai jos jaan, olen saanut siihen luvan.
Eräs kokemus on kuitenkin jäänyt mieleeni vaivaannuttavana. Siinä tilanteessa en olisi halunnut keskustella blogistani tai kesän matkastamme Kreikkaan (josta olin blogissa kertonut).
Olin nimittäin papa-kokeessa, normiseulonnassa, joita ainakin Turussa tehdään säännöllisesti tietyn ikäisille naisille.
Kesken näytteenoton, siinä gynekologisessa tutkimuspedissä, sanoi toimenpidettä tekevä naishenkilö yllättäin: “Sulla on sitten niin ihana blogi ja teidän kesän lomareissu Kreikkaan näytti kyllä tosi kivalta!”
Hänen tarkoituksensa oli varmaan pelkästään hyvä, ja ideana ehkä keventää tunnelmaa tai rentouttaa minua, mutta minä jähmetyin ja menin sanattomaksi, ja varmaan kirkkaanpunaiseksi. “Anteeksi mitä!???”, ajattelin. “Kiitos.” sain sanotuksi.
Gynekologikäynneissä ei ole mitään ihmeellistä tai pelättävää, mutta kyllä minä silti niitä aina jännitän. Haarat levällään maatessani, en olisi halunnut “tulla tunnistetuksi”, vaan olisin halunnut olla potilas nro. 528 muiden joukossa.
Tahdikkuus tässäkin asiassa on varmasti tarpeen. Varsinkin, kun ollaan tilanteessa, jossa on suuri mahdollisuus, että toinen tuntee itsensä epävarmaksi tai epämukavaksi, kuten minä tuolla gynen vastaaotolla. Joskus on vaan omattava pelisilmää, ja osattava toimia ammatillisesti, ilman tarvetta tarpeettomaan tuttavallisuuteen.
Tiettyihin ammatteihin kuuluu mielestäni myös omanlaisiaan normeja. Minusta esim terveydenhuollon palveluita pitäisi voida käyttää ilman, että asiakkaalle syntyy tunne, että henkilökunta tietää hänestä enemmän, kuin hän itse osaa edes aavistaa(vaikka tämä totta olisikin!). Sama pätee koulussa.
Minä poistuin vastaanottohuoneesta hyvin hämmennyksissä, vaikka jälkikäteen tulinkin siihen tulokseen, että nainen ei varmastikaan tarkoittanut mitään pahaa. Nykyään kerron tätä juttua itseasiassa jo huumorilla eteenpäin, ja pystyn itsekin nauramaan sille.
Kaikki meistä haluavat säilyttää tietyt yksityisyyden ja häveliäisyyden rajat. Tärkeää on tunne, että näitä rajoja voi itse hallita ja säädellä. Jos joku astuu sinun yksityisalueellesi epämiellyttävällä tavalla, siihen pitää uskaltaa puuttua (minä en kylläkään gynellä saanut sanotuksi mitään).
On hyvä, että jo lapsille opetettaisiin sosiaalisen kanssakäymisen pelisääntöjä, ja he hoksaisivat, milloin suunsa kannattaa topakasti avata ja sanoa mielipiteensä tai asiansa kuuluvaan ääneen(tai kirjoittaa se IG:n kommenttikenttään), milloin taas on hyvä pitää suunsa kiinni, jotta ei loukkaisi vaikkapa kaveriaan tai saisi toisen oloa kiusaantuneeksi.
Hymyä viikonloppuun!
<3 Anna
Hyvä teksti! Kirjoitat, että olit Papa-tutkimuksessa ja normiseulonnassa. Tämän siis tekee hoitaja tai laborantti. Eri asia kuin gynekologin vastaanotto tai lääkärikäynti lainkaan. Olosi hyvä, jos korjaat tai tarkennat tämän tekstiisi, jotta tahdittomia gynekologeja ei turhaan parjattaisi.
Lisäksi kannattaa kaikessa omassa ainutlaatuisuudessaan muistaa, että kokeen tekijälle olit varmasti sen päivän 20. tai 30. paljas alapää, ehkä sen viikon sadas, joten ehkä hän tosiaan yritti vaan olla kohtelias! Jos ihminen haluaa jakaa elämästään kaiken joka päivä kymmenenä kuvina, voi tällaisessa kohtaa hoitajalle tosiaan vaikea ajatella, että tuollainen kiva kommentti kesken rutiinitoimenpiteen olisi mitenkään loukkaavaa saati tahditonta.
Kiitos! Totta, en tullut edes ajatelleeksi. Ehkä nainen tosiaan oli hoitaja tai laborantti, eikä gynekologi lainkaan.
Minä yritän aina omassa työssäni muistaa, oli kyseessä sitten päivän kymmenes valmennusasiakas tai 50:s opiskelija, että jokainen tulee kohdatuksi ja kohdelluksi samoista lähtökohdista, tilanne huomioiden. Vaikka valmennettava olisi minulle päivän viimeinen, on hetki hänelle päivän ensimmäinen, ainutlaatuinen ja ehkä vähän jännittäväkin, jota on odotettu kovasti.
Kommentti oli tarkoitettu, kuten kirjoitinkin, varmasti pelkästään hyvällä. Kerroin millaisia tunteita se minussa silti herätti. Se on auttanut minua myös pohtimaan omaa toimintaani opetustyössäni, jossa kohtaan satoja ihmisiä päivässä. En voi töksäyttää jokaista ajatustani ilman, että pohtisin myös sitä, että en voi tietää ihmisestä läheskään kaikkea. Jokaisella on omat haaveensa, tavoitteensa, mutta myös ongelmansa ja haasteensa, ja silloin tarvitaan välillä tasapainoilua, tahdikkuutta ja ymmärrystä sinne tiskin toisellekin puolelle.
Ymmärsin toki pointtisi ja olen ehdottomasti samaa mieltä. Tekstistäsi vaan saa sen vaikutelman, että olit gynekologin vastaanotolla ja on reilua, että jos kriittiikkiä antaa, että sitä ei kohdisteta väärille ihmisille tai ammattiryhmälle!
Tällaiset ovat niitä tavallisia elämän sosiaalisia tilanteita, joissa jokaisen normit vaihtelevat, ei kannata ottaa niin vakavasti, kun tuskin kommentilla on ollut ainakaan ilkeää tarkoitusta. Ihan jokaisessa ammatillisessa tilanteessa tulisi mielestäni keskittyä vain ja ainoastaan ammatilliseen tilanteeseen ja jättää kaikki muu sanomatta, siitä olen samaa mieltä.
Hei, itse käyn ainakin juuri nimenomaan omalla gynekologilla ottamassa papan, eli kyllä sekin on mahdollista. Mielestäni se ei ollut tämän tekstin pointti kuitenkaan eikä tässä yleisesti kritisoitu ammattikuntaa. Peace
Itse asiassa jos lähdetään viilaamaan vielä vähän, laborantit eivät ota papoja. Laboratoriohoitajat ottavat. Laborantti ja laboratoriohoitaja ovat kaksi eri asiaa. Ja mitä väliä loppujen lopuksi on, mitä ammaytiryhmää ottaja edusti? Että kehen se kritiikki osuu? Sen voisi yleisesti osoittaa nyt sanalla näytteenottaja, eikä mitenkään profiloida ammattia. Jos tälle linjalle lähdetään.
Aihe on tärkeä, mutta eikö olisi ollut reilumpaa antaa palaute hänelle suoraan. Ei varmaankaan tunnu kovin kivalta lukea tätä asiaa blogista, hän kun tuntuu olevan blogisi lukija. Palautetta saa ja pitää voida antaa, mutta tässä tapauksessa tämä ei mielestäni ole paras keino. Hän ei tuskin tarkoitti mitään pahaa, oli vaan ajattelematon. Kyllä niitä sammakoita valitettavasti joskus omastakin suusta pääsee. Siinä tilanteessa haluaisin kylläkuulla palautteen henkkoht. enkä lukea asiaa suositusta blogista ja tulla nolatuksi Varsinkin jos tarkoitusperäni olisi ollut vilpitön.
Ja samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, että gynekologit saavat suotta huutia tässä kirjoituksessa.
Aurinkoista kevään odotusta ☀️
Terkkusin, Merja
Moikka ja kiitos kommentista. Tosi hyviä pointteja! Olisi ollut parempi antaa palaute suoraan, mutta kuten kerroin, menin tilanteessa ihan lukkoon, enkä saanut suutani auki. Reagoin usein noin, jos oikein hämmennyn. Vasta jälkikäteen tulee mieleen, miten tilanteessa olisi kannattanut toimia.
Tästä tapauksesta on pari vuotta aikaa ja olen vasta viimeaikoina sitä enemmän pohtinut. On tottakai kurjaa, jos henkilö itse itsensä tästä tunnistaa, mutta hän oli ihmisenä ja minut kohdatessaan todella ystävällinen ja vilpitön, enkä usko, että hän koki tilannetta mitenkään kummallisena. Hänen tarkoitusperänsä olivat pelkästään hyvät! Minulla ei ole HÄNESTÄ muutenkaan mitään huonoa sanottavaa. Vain tilanne, jossa olimme, teki minun oloni epämukavaksi. Ja kyllä, myös itseltä pääsee niitä sammakoita! Mutta tällaiset tapaukset ovat ainakin minulle opettaneet hienotunteisuutta omissa kohtaamisissani, erityisesti työssä.
Gynekologit, joilla olen käynyt, ovat olleet poikkeuksetta ammattimaisia, mukavia ja tahdikkaita. Heistä ammattiryhmänä minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa. Ihan sama olisi, jos leimaisi kaikki opettajat huonoiksi yhden kokemuksen takia.
Samoin sinulle, aurinkoa!
Anna