Anna anteeksi!
Anna anteeksi, että olen joskus haukkunut sinua. Solvannut ja sättinyt. Katsonut rumasti ja arvostellen. Ollut ilkeä ja kohtuuton. Olen nähnyt vain vikasi ja virheesi, vaikka minun olisi pitänyt nähdä niiden ohi.
Anna anteeksi, että en ole aina kuunnellut sinua, kun sinulla on ollut tärkeää asiaa. Olen puskenut omine mielihaluineni eteenpäin, vaikka yrität varovasti viestiä, että pitäisikö hiljentää tai rauhoittua. Minun parastani sinä olet vain halunnut.
Anna anteeksi, että olen vaatinut sinulta välillä aivan liikoja, enkä ole huomioinut, että olet ehkä väsynyt ja uupunut. En ole osannut ottaa huomioon sitä kaikkea, mitä olet kokenut. Sitä, miten olet venynyt ja joustanut, antanut periksi, pysynyt koossa ja ollut tukenani silloinkin, kun olen luullut, että hajoan. Saanut nousemaan sängystä, vaikka minulla on ollut vaikeaa.
Anna anteeksi, että olen kohdellut sinua joskus huonosti. Tuhahtanut, kun olet valittanut kipua tai kärsimystä. Ja minä olen vaatinut jatkamaan, yhä kovempaa, vaikka syvällä sisälläni olen tuntenut tuskaa.
Anna anteeksi, että olen antanut muiden arvostella sinua, enkä ole ollut puolellasi, vaan vain hävennyt hiljaa.
Mutta ei sinusta eroonkaan pääse
Vaikka olemme kulkeneet yhdessä niin pitkään, on minun pakko myöntää, etten siltikään aina pidä sinusta. Sinussakin on puutteesi. Joskus on tuntunut, että petät minut, etkä toimi, kuten haluaisin. Mutta ei sinusta eroonkaan pääse.
Sinua ei haittaa, vaikka minä sinkoilen ja epäröin. Sinä kestät, luotat minun päätöksiini ja valintoihini. Kuljet kanssani siitä huolimatta. Teet parhaasi, että minä voisin toteuttaa unelmiani, vaikka minä en ole aina ollut sinun tukipilarisi ja paras ystäväsi.
Anteeksi, olen parantanut tapani
Annathan anteeksi. Tiedän, että annat. Sillä minä olen yrittänyt parantaa tapani. Ihan oikeasti. Olen kertonut sinulle yhä useammin, kuinka kaunis ja vahva olet. Katson sinua nykyään ihailevasti, kiinnittäen huomioni hyviin puoliisi, sillä niitä sinussa on.
Pidän mielessä, mitä kaikkea olet minulle antanut, pyyteettömästi, ja kuinka palvelet minua päivästä toiseen väsymättä. Siksi minä haluan palkita sinut, joka päivä. Kunnioitan sinua.
Haluan antaa sinulle lepoa silloin, kun tarvitset, lähteä kanssasi liikkeelle silloin, kun se on hyvä idea. Ravita sinua parhaani mukaan. Lupaan kuunnella sinua tarkemmin. Muistan, että et ole enää nuori, ja vaadit hieman enemmän aikaa. Lupaan, etten rääkkää sinua, paitsi silloin, jos sellaisesta yhdessä sovimme. Joskus nimittäin me hyppäämme yhdessä epämukavuusalueelle ja se saa tajunnan räjähtämään.
Anna anteeksi, Anna. Tiedän että annat. Haluan kiittää sinua lapsistani ja juostuista kilometreistä. Kaikesta, jonka olet mahdollistanut. Onnentunteista ja elämästä, jonka olen saanut elää. Lupaan kohdella sinua jatkossa hyvin, ja vielä paremmin. Minä rakastan sinua, kehoni. Kannan sinua suurella ylpeydellä.
<3 Anna
IG: @ansaivo
Todella kaunis ja koskettava kirjoitus, kuin rukous pyhälle temppelillelemme.
Aamen
Kiitos Elina <3
Kaunis kirjoitus ja äärettömän surullinen kertomus.
Toivoisin tosin, ettei syövästä puhuttaessa niin usein samalla puhuttaisi taistelemisesta, tai siitä ettei luovuteta. Syövästä parannutaan tai sitten ei. Ne ihmiset, joista useat varmasti myös toivoivat ja uskoivat paranemiseensa tai elämän jatkumiseen sairauden kanssa, ja kuitenkin kuolivat, eivät ole täällä kertomassa siitä, miten eivät luovuttaneet.
Onneksi Suomessa syöpähoito on erinomaista, mutta edelleen on useita syöpiä, joista paraneminen ei ole lainkaan niin todennäköistä. Se usein unohtuu, kun julkisuutta saavat ainakin aikakauslehdissä syövistä parantuneet.
Minun on vaikea pukea sanoiksi mitä tarkalleen tarkoitan, mutta toivottavasti ymmärsit ajatukseni.
Pahoittelut, tämä kommentti oli tarkoitettu syöpään liittyvään tekstiisi, mutta tuli väärään paikkaan.
Kiitos Maria kommentista. Olet ihan oikeassa. Käytin tässä Teresen ilmaisua. Hän puhui taistelemisesta ja siitä, ettei luovuta. Näin myös hänen miehensä kirjoitti.