Kertovatko perjantait parisuhteen nykytilasta?

Viikonloppu ja perjantai. Kaikkien odottama päivä, johon tiivistyy aina jonkin vanhan loppu ja uuden alku. Odotuksia, helpotuksen tunnetta ja riemua. Jotain hauskaa! Nauretaanhan tutkimuksienkin mukaan juuri perjantaisin työpaikoilla kaikista eniten. Facebook-päivitykset laulavat pelkkää positiivista. Mitä kaikkea ihanaa viikonloppuun tuleekaan kuulumaan! Vapaus, mahdollisuudet ja koko viikonloppu ovat perjantaina vielä edessä. Perjantai on monen mielestä viikon paras päivä.

Minä olen kuitenkin huomannut, että kaikista viikon päivistä juuri perjantaisin meillä kotona syntyy useimmin riitoja. Silloin otetaan mittaa kumppanista ja parisuhteesta. Tulee sanottua pahasti. Avattua jokin vanha kauna. Eikö perjantai olisi vihdoin se päivä, jolloin saadaan olla yhdessä, eikä tarvitse hötkyillä mihinkään? Miksi perjantai, viikon paras päivä, tuhlataan riitelyyn?

Tulin siihen tulokseen, että perjantait ovat parisuhteelle kuin minilomia: niihin latautuu paljon odotuksia ja toiveita. Kun perjantai vihdoin koittaa, menee suurin osan ajasta pienen pettymyksen sulatteluun: Tämä olikin vain ihan tavallinen arkipäivä muiden joukossa, eikä työpäivän, sittarikeikan ja harrastusten jälkeen ole enää energiaa romanttisiin illallisiin, saati yhteisiin keskusteluihin. Lisäksi perjantaisin, ainakin meidän perheessä, ollaan arkiviikosta melko väsyksissä. Väsyneenä saa aikaan sanomista pienistäkin asioista ja ärsyyntymiskynnys on matala.

Aloin pohtia, kuinka paljon perjantait itseasiassa kertovat suhteen nykytilasta. Purkautuuko perjantaisin parisuhteen maton alle lakaistut taakat, jotka sitten väsyneenä on herkempi kaivamaan esille, ja jotka vihdoin ehtii lätkäistä pöytään? Johtuvatko riidat siitä, etteivät odotukset kohtaakaan? Mitä jos toinen on suunnitellut, että katsotaan yhdessä leffaa ja toinen surffaakin vain netissä?

Vai voisiko olla niin, että perjantain ”parisuhdenollaukset” voisi jättää omaan arvoonsa ja ajatella niiden olevan aitoja kohtaamisia aikuisten välillä melko hektisessä arjessa. Vihdoin on aikaa katsoa toista silmiin ja näyttää oma väsymys ilman pelkoa torjutuksi tulemisesta. Voi lopettaa tsemppaamisen ja suorittamisen. Näyttää, myös kielteiset tunteensa tietäen, että toinen kyllä ymmärtää. Onko niin, että perjantai-iltaan ei edes kannattaisi kovasti panostaa, vaan mennä reilusti aikaisin nukkumaan, jotta voisi sitten hyvin levänneenä nauttia tulevasta viikonlopusta?

Lauantait ovat meillä parempia päiviä. Paradoksaalisesti, olen lapsiperheessä huomannut, että viikonloput, joissa on ohjelmaa (lue koris/futisturnaus/mökkikeikka tms) ovat niitä kaikkein antoisimpia, vaikka edellisessä elämässä olisin ajatellut, että oleminen, tekemättä mitään, tai oman ajan ottaminen olisi sitä parasta aikaa viettää vapaapäivää.

Yhteisen parisuhdeajan järjestämisessä meillä, niinkuin varmasti monilla muillakin pareilla, olisi parantamisen varaa. Pienempiä irtiottoja toki otamme lähes päivittäin: käymme kävelemässä tai joogassa. Mutta en edes muista, milloin olemme viettäneet mieheni kanssa pidemmän aikaa kaksin (eikun muistanpa: viime joulukuussa Firenzessä!).

Nykyään ajan löytäminen olisi sitäpaitsi jo helpompaa, kun lapsetkin ovat isompia. Yhteisen ajan voisi käyttää ilman liian suuria suunnitelmia ja utopistisia odotuksia, tehden vaikkapa niitä asioita, joita teimme silloin parikymppisenä, kun tapasimme.

<3 Anna

P.s. Joku yhteinen matka olisi kiva 🙂

Lue myös edellinen postaukseni: Pitäisi olla jossain muualla