Puolison menneisyys – parisuhteen uhka vai mahdollisuus?
Kahden aikuisen uusi parisuhde voi joutua myrskyn silmään, jos on hankala sietää tai kestää toisen menneisyyttä. Vaatii rohkeutta, että uskaltaa sanoittaa mustasukkaisuutensa, surunsa tai kiukkunsa kumppanin jo eletystä elämästä; “Tahdon sinut nyt, mutta en aikaa mitä oli meitä ennen.” “Meidän olisi niin paljon parempi ilman ex-elämääsi.” “Tuntuu, että laitat lapsesi aina minun edelleni.” “En voi hyväksyä aiempia seksisuhteitasi.” “Miten voin elää kanssasi kun et jätä mennyttä taaksesi?.”
On ainakin kolme keinoa, joilla voi päästä sopuun oman ja toisen elämän historian kanssa.
Menneisyyttä on hyvä tutkia yhdessä. Sen sijaan, että toisen historia olisi uhka tai taakka, sitä voisi ajatella näköalapaikkana kaikelle hyvälle ja vaikealle, huippuhetkille ja putoamisille, joka on tehnyt kumppanista sen kuka hän on. Mieheni sanoi, jos olisimme tavanneet jo kauan aikaa sitten, en olisi pitänyt hänestä. Molempien eletty ja koettu elämä on muovannut meitä. Se on tuonut meidät toistemme luo. Parisuhteessa molempien mennyt yhdistää. Se tuo ymmärrystä yhteiselle olemiselle kun siitä voi puhua ja kertoa avoimesti.
Halu hyväksyä oma ja toisen menneisyys merkitsee parisuhteen eloonjäämistä. Ehkä kipeintä, mitä kumppanille voi tehdä, on kääntää hänelle selkänsä silloin kun toinen on uskaltanut antaa katsottavaksi elämänhistoriansa haavoitetuimmat kohdat. Menneisyyden hyväksyminen on kumppanin syliin ottamista. Mutta myös sen hyväksymistä, että en voi ottaa vain puolikasta. On pyrittävä elämään sovussa koko paketin kanssa.
Näe menneisyys lahjana tulevaisuudelle. Kun pystyy katsomaan henkilökohtaista ja rakkaimpansa elämänhistoriaa hellästi, moni turha ja tarpeeton karsiutuu pois. Menneen lahjaa on, että kaikkia virheitä ei tarvitse toistaa tai että tietää, mitä parisuhteelta haluaa, eikä pidä sitä omana tietonaan. Kykenee kiitollisuuteen siitä, mitä hyvää ja arvokasta kumppani on saanut jo ennen minua. Sillä se ei ole parisuhteelta pois.