Katseen voima – toisen katseesta peilaamme itseämme

Moni tuskailee korona-aikana sitä, ettei voi tavata ihmisiä aidosti kasvokkain. Näemme toisimme usein videopuhelujen kautta. Katse on aktiivista vuorovaikutusta: minä katson toista ja toinen katsoo minua. Toiveeni on, että minut nähdään. Koen olevani olemassa. Läpi elämämme katsomme toisia nähdäksemme, miten meidät nähdään. Käytämme kanssaihmisiä peileinä, joista voimme katsoa itseämme.

Kun kohdataan, kohtaavat useimmiten myös katseet, mutta ihmiset suhtautuvat hyvin eri tavoin katsekontaktiin. Toiset ottavat helpommin katsekontaktia kuin toiset. Toisille katsekontakti antaa kipinää, toisia se ahdistaa. Toisilla katsekontakti lisää vuorovaikutuksen aloittamisen todennäköisyyttä. Monet sanovat, että sen jälkeen, kun he ovat saaneet mieleiseen ihmiseen katsekontaktin, suhde on jo tavallaan alkanut.

Toisille katsekontakti antaa kipinää, toisia se ahdistaa.

Seurustelutilanteissa katsekontaktin merkitys korostuu aivan erityisesti.
Katsekontaktia välttelevästä saatetaan ajatella, ettei hän ole rehellinen. Hänellä on jotain salattavaa ja hän pelkää katseen paljastavan sen mitä salaa. Myös häpeä saa ihmisen välttämään katsekontaktia. Häpeävä pelkää, että katse voi paljastaa sen, mitä häpeää. Masentunut ei myöskään halua, että hänen psyykkinen kipunsa tulee nähdyksi hänen silmistään.

Huonoon itsetuntoon voi liittyä kokemus kriittisestä katseesta.

Huonoon itsetuntoon voi liittyä kokemus kriittisestä katseesta. Eräs kertoi äidistään: “Äitini lähtee kahvilasta nopeasti pois heti, kun kahvi on juotu. Tämä siksi, ettei vain kukaan tulisi huomauttamaan hänelle mitään tai moittimaan häntä. Hän on usein huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat hänestä. Hän pitää itseään tyhmänä ja rumana. Itselleni piirteet ovat periytyneet kokemuksena jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huonommuudesta”.

Lapsi näkee hoitajansa katseesta sen, miten tämä näkee hänet. Tämä peilauksen tarve jatkuu läpi elämän. Se ei rajoitu vain varhaislapsuuteen. Psykoanalyytikko Jorma Myllärniemi on muuttanut Descartesin kuuluisan lauseen ”Ajattelen, olen siis olemassa” muotoon ”Katson ja minut nähdään, olen siis olemassa”.

Lapsi näkee hoitajansa katseesta sen, miten tämä näkee hänet.

Tarvitsemme jatkuvasti meille tärkeitä toisia peileinämme. Haluamme tietää, miten meidät nähdään ja mitä meistä ajatellaan. Itsetuntomme tarvitsee sitä.

Tampereen yliopiston tutkijoiden mukaan etäyhteyskin voi auttaa yhteyden kaipuussa jos webbikamera on suunnattu niin, että voi katsoa toista ihmistä suoraan kohti. Tutkijat ovat osoittaneet, että katsekontakti aiheuttaa videopuhelun aikana samankaltaisia fysiologisia tunnereaktioita kuin kasvotusten. Jo suoran katseen näkeminen on saanut ihmiset hymyilemään.

Millaisen peilin sinä katseellasi tarjoat niille, jotka ovat lähellä sinua? Millaista katsetta itse juuri nyt eniten kaipaisit?

Kirsi Hiilamo