2,5 MILJOONAA KLIKKIÄ BLOGISSANI VUONNA 2018

*Sisältää mainoslinkkejä

miljoonaa klikkiä

Huhheijaa! Alkaa olemaan tämä (blogi)vuosi hiljalleen paketissa. Kuukkelin analytiikka kertoi minulle, että blogissani on tänä vuonne kertynyt sivulatauksia piirun verran yli 2 500 000 kipaletta, ja uniikkeja kävijöitä taas hieman yli puoli miljoonaa. Blogiani on myös tilastojen mukaan toljotettu viime vuonna yhteensä 4,3 vuoden verran. Näitä statistiikkoja kun vilkaisee, niin huhheijaa! Kylläpä ovat nämä jorinat täällä nähtävästi jaksaneet kiinnostaa!

Olen usein törmännyt väitteisiin siitä, että blogit ovat kuolemassa. Kun tuota tämän vuoden statistiikaa katselee, niin en vielä suostu tältä istumalta suoraan raapustamaan muistokirjoitusta blogilleni, sillä lukemat ovat vain kasvaneet edellisvuodesta. Tiedän myös monien muiden bloggaajien lukuja, ja ei siellä kovinkaan huonosti porukalla mene.

Milleniaalit eivät tahdo kuulemma lukea. Tähän en ihan surutta halua mustavalkoisesti uskoa, sillä jos asia, aihepiirit ja lukuelämys muutoin on kunnossa, niin kyllä varmasti lukeminen kiinnostaa oli sitten kyse blogeista, uutisista tai kirjoista. Asiaa ei ainakaan yhtään auta se, että lopetetaan kirjoittaminen ja vaihdetaan kaikki ilmaisu ja informaatio videoon tai ääneen. Mun mielestä lukeminen ja kielellinen ilmaisu on tärkeä osa ”sivistystä” ja kulttuuria, ja sanon tämän ääneen silläkin uhalla, että nuorempi jengi pitää mua ihan ikäloppuna ja aikansa eläneenä kulahtaneena, vaikka oonkin ”vasta” 28-vuotias, hah!

Toki suurin lukijaryhmäni ovat 25-34-vuotiaat naiset, mutta 18-24-vuotiaat tulevat hyvänä kakkosena. Alle 18-vuotiaita Google Analytics ei näytä, joten tästä on paha sanoa, mutta tiedän, että tätäkin ikäluokkaa käy blogissa tsiigailemassa menoa. Blogissa pyörähtäneistä myös lähes viidesosa on ollut miehiä, joka ehkä yllätti miesten kiinnostuksesta tuottamaani sisältöä kohtaan.

Onko takki jo tyhjä?
Multa juuri kysyttiin eilen, että tuntuuko minusta koskaan siltä, että olen jo sanonut blogissani kaiken. Kyllä. Siltä musta aika monesti aina tuntuu. Silti jostain mieleen juolahtaa aiheita ja kuumia perunoita, josta puhua, pohtia ja jauhaa. Luonnoksissa mulla on tällä hetkellä yli 110 postausluonnosta (suurinosa näistä tuskin koskaan näkee päivänvaloa), ja aihelistalla useita kymmeniä ideoita.

Toisaalta toistoakin aivan varmasti tulee, mutta kertaus on opintojen äiti. Mitä etenkin treeniin ja ravintoon tulee, niin perusasiat eivät muutu mihinkään, ja turhapa tikusta on keijupölyä kehitellä.

Yleisesti ottaen myös isoin ongelma hyvinvoinnin, treenin ja ravinnon saralla on se, että perusteet ovat hukassa. Silloin on turha huudella mistään marginaalisia hyötyjä tuovista kikkailuista. Siksi siis usein sama levy, mutta yritän kuitenkin vaihtaa välissä raitaa, jotta joskus perusasioista saataisiin mediaseksikkäitä, trendikkäitä ja valtavirtaa kiinnostavia. Ja niin kauan, kun jengi kyselee multa edelleen paikallisia rasvanpoistovinkkejä, onko lepopäiviä järkevä pitää tai treenataan kuudesti viikossa ja syödään alle 2000kcal, niin näistä vaan joutuu huutelemaan. Sorry guys! Ihan vain teidän parhaaksenne.

Olen myös itse kehittynyt ja oppinut treenaamisesta, ravinnosta, yrittäjyydestä, urheiluvalmennuksesta ja psyykkisestä valmennuksesta, ja tavoitteenani on kehittää itseäni ja imeä aivokudokseni kätköihin paljon oppia, ymmärrystä ja käytännönläheisiä toimintamalleja jatkuvalla syötöllä. Joidenkin vanhempien postauksieni ihan jokaista koukeroa en enää välttämättä allekirjoittaisi, sillä oppi on tehnyt viisaammaksi. Mutta niinhän se menee, ja ihmettelisin suuresti, jos mikään ei olisi muuttunut kupolissa tai osaamisessa.

Paita: TÄÄLTÄ*
Housut: TÄÄLTÄ*

Suoraan sanottuna olen tässä viime aikoina pyöritellyt (ihan oikeasti vähän liiankin) paljon sitä, mihin suuntaan haluan lähteä elämääni viemään. Varsinkin kun olen laajentanut omia yrityskuvioita, niin pistää se pakostikin miettimään, että mihin keskittää panoksensa, kun jokaisella meistä on omat rajalliset resurssinsa, ja minäkään en superihminen ole.

Välillä olen leikitellyt silläkin ajatuksella ”entä jos siirtäisinkin blogin syrjään” tai ”tekisin elämälläni jotain ihan muuta”. Mutta ei. Siihen en vielä halua lähteä, koska rakastan ilmaista itseäni kirjallisessa muodossa. Myös blogin kautta syntyvä vuorovaikutus on mielestäni todella antoisaa, ja tästä voin vain kiittää teitä. Lämmin kiitos tästä vuodesta jokaiselle lukijalleni. Olette kultaa. <3

Mojovaa joulun odotusta just sinne!

LUE MYÖS:
Helppoo duunii! Mitä on blogipostauksen takana?
EDELLINEN JUTTUNI:
5 x Hyvät treenivaatteet – Nää toimii mulla!

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi tyohyvinvointi
Kommentit (10)
  1. Huonot sivut
    20.12.2018, 18:15

    Johtunee myös siitä, kun puhelimella koittaa lukee niin sivun joutuu avaamaan 5 kertaa ennenkun onnistuu lukeminen.. Mut kun sivut wörkkii niin on mielenkiintoista tekstiä kuitenkin.

    1. En ole kyllä tällaiseen sivulatausongelmaan juurikaan törmännyt, ja itsellä mobiilissa sivut aukeavat vaivattomasti. Aivan varmasti mukana tuossa luvussa on hutiklikkejäkin, mutta en silti usko, että tuo määrä ihan pelkästään niistä tulisi, ja uniikit kävijät eivät kuitenkaan kerry samaa sivua laitteesta uudestaan lataamalla. Mutta mahtava kuitenkin kuulla, että tekstit ovat mielenkiintoisia, ja niitä pyrin tuottamaan myös jatkossakin eri aihepiireistä kevyemmästä tiukempaan settiin. 🙂

  2. On sun menoa ja juttuja kyllä ihan huippua seurata! 🙂 Ihanaa ja rentouttavaa joulua Piia! <3

    1. Lämmin kiitos sulle, ja ihana kuulla, että meno pelittää! Aivan ihanaa ja rauhallista joulua myös sinne! <3

Kommentointi suljettu.