MS-lääkkeen valinta
Maanantaiaamu alkoi aikaisin neurologian poliklinikan vastaaotolla. Vuorossa oli sovittu MS-hoitajan lääkeinfo. MS lääkkeillä ei tautia voida parantaa, mutta sen etenemistä pystytään hidastamaan. Lääkärikäynnillä, jolla MS diagnoosi varmistui, käytiin nopeasti lääkkeitä läpi. Silloin jo tuntui, että kylmä hiki nousi pintaan ymmärtäessäni, että monet lääkkeistä on pistettäviä. Vaikka töiden puolesta pistäminen luonnistuu, niin itsensä neulalla tuikkaaminen tuntuu ajatuksena jo kammottavalta.
Vaikka MS lääkettä löytyy tablettinakin, niin ne jäi pois laskuista heti (syyksi sanottakoon, että niiden kanssa olisi pitänyt melkein napsia tiettyjä hormonipillereitä, jotka itseltä laittavat ”pöntön sekaisin”). Pistettävistä lääkkeissä löytyi yksi 2 viikon välein lihakseen pistettävä, mutta ajatus omaan lihakseen pistämisestä tuntui kauhealta. Sen lisäksi pois laskuista jäi toinen beta inteferoni, joka lihakseen pistettävän lääke mukaan lukien aiheuttavat flunssan kaltaisia sivuvaikutuksia ja kuumetta. Itsellä jo hieman yli 37 asteen lämmön nousu vetää sängyn pohjalle tekemään pientä kuolemaa – jatkuvat kuumepiikit lääkkeiden vuoksi ei houkuttanut.
Päädyin lopulta Copaxone-nimiseen lääkkeeseen (glatiramer asetaatti), jota minun täytyy opetella ensi viikosta alkaen pistämään kolmesti viikossa. Pistos on ihonalainen. Varsin yleinen haittavaikutus on ihoreaktiot. Pääasiallinen valintakriteerini oli ajatus, että kestän ihoreaktiot kuumeetta ja flunssaoireitta paremmin. Ehdin jo itseni pelotella netin vertaistukiryhmässä kysymällä muiden kokemuksia lääkkeestä. Ei helpottanut, hirvittää vieläkin enemmän. Odotettavissa ampiaisenpiston tuntoa, kovia kananmunan kokoisia paukamia ja rasvakudoksen katoamista pistokohdan alta. Kaikki ne, tai sitten hyvin vähän sivuhaittoja. Aika näyttää.
Lääkkeillä ei sinänsä ole minun kohdalla vielä näyttöä, mikä minun MS-taudille olisi paras mahdollinen. Senkin näyttää aika. Jos tauti puskee lääkkeen läpi, niin sitten on aika kokeilla jotain muuta lääkettä. Sama sivuvaikutusten suhteen. En sinänsä ihmettele, että Suomen kuuluisia MS-potilas, Saija Varjus, on aikoinaan kieltäytynyt lääkkeestä. Kovasti mietityttää, mitä myrkkyä sitä kroppaansa alkaa pistää kun sivureaktiot ovat niin kovia. Toisaalta itsellä on kova halu ja toive pysyä toimintakuntoisena vielä pitkään ja lääkkeen käyttö on ainoa, mikä sen mahdollistaa.
Kiinnostaisi kuulla miten sinulle on mennyt lääkkeen kanssa ja sairauden?
Kiitos kommentista ja blogipostaus ideasta 🙂 Voisinkin jonkilaisen yhteenvedon viimeisestä vuodesta tehdä yhteen postaukseen.