Mitä viime vuosi opetti minulle? + arvonta/alekoodilinkki
Tänään olen taas yhden vuoden lähempänä neljääkymppiä. Jos elämä olisi mennyt entisiä uomiaan, olisin varmasti pian jonkin näköisen ikäkriisin keskellä. Tässäkö tämä nyt? Mitä minä haluan vielä saavuttaa? Olisin juossut entistä kovempaa tahtia tavoittelemassa ”sitä jotain” – paljon mainostettua ja puhuttua sitä jotain…
Tänään on taas kropan kannalta taas huono päivä. Nukuin viime vuorokaudelle melkein 22 tuntia. Silti unta on tänäänkin riittänyt. Kroppa on kipeä ja jäykkä. Matka makuuhuoneesta keittiöön on rankka. Otin suosiolla rollaattorin käyttöön. Sillä on hyvä kulkea. Ehkä siksikin ikävuosissa vanheneminen ei huoleta, ei aiheuta kriisejä. Vaikka tämä on toivottavasti väliaikaista, niin olen alle 40-vuotias ja köpöttelen rollaattori kaverinani. Tällaista painajaista en osannut kuvitellakaan – ja hyvä niin.
Ennalta-arvaamattomuudessaan elämä on kuitenkin aivan hyvää. Vaikka sairaus ottaa nuppiin harva se päivä ja käyn pään sisäisiä ”miksi minä”-keskusteluja, niin sekin on juuri sellaisenaan aihe kiitokseen. Vaikka matkaa on vielä elämän verran, huomaan koko ajan välittäväni vähemmän muista. Tarkennettakoon, että siinä mielessä, mitä muut saattavat ajatella. Sehän on meidän monien vitsaus: se pieni häpeä aina jossain sisällä karjumassa ”mitähän ne muut ajattelee minusta”. Tukahduttaa meitä, rajoittaa meidän toimintaa. Toiset vastaavat tuohon ääneen tallaamalla sen kanssaeläjien mukana maahan kävelessään maankamaraa omistajan elkein ”minulla on oikeus” asenteella. Kumpikaan ei ole kantava voimavara.
Mitä olen oppinut viime vuoden aikana? Ensimmäisen puolen vuoden aikana en juuri mitään, mutta viimeiset 6 kuukautta on ollut elämän pysäyttävät, järisyttävät, kumolleen keikauttavat ja raastavat. Jos olen yhden asian niistä oppinut, niin armollisuuden tärkeyden itseä ja muita kohtaan. Armollisuus joskus loppuvia voimavaroja kohtaan. Olen vuosia, vuosikymmeniä patistanut itseäni. Yrittänyt saavutella extrapisteitä, joita ei koskaan edes oltu jaettu. Tavoitellut muiden huomiota ja hyväksyntää, vaikka ainoa, jonka hyväksyntää kaipasin oli minä itse.
Olen hyväksynyt itseni? Olenko hyväksynyt tautini? Olenko hyväksynyt tilanteen ja tulevan? En tietenkään. Niin kuin sanoin, tämä on elämän mittainen matka, jota on turha edes yrittää saada juostua nopeasti. Onneksi pienikin edistys on edistystä.
Ja muistakaahan käydä osallistumassa upeaan arvontaa ja nappaamassa alekoodi tästä postauksesta.
Kommentit (4)
Onnea 🙂
Armollisuus itseä kohtaan on yllättävän vaikeaa. Itsekin olen sitä yrittänyt opetella pakon edessä, mutta aina vaan, kun on vähän enemmän energiaa, niin meinaa mennä liian iso vaihe päälle, "kyllähän minä jaksan..kaiken!". Opettelu elämään hetkessä on edessä ja uuden ajattelutavan omaksuminen.
Voimia ja paljon hyviä päiviä toivotellen
Kiitos.Elämän mittaista opettelua tämä kaikki itse kullekin 😊
Viisaita sanoja elämän ennalta-arvaamattomuudesta ja extrapisteistä. Hienoa, että jaksat jakaa tuntojasi meille muille. 🙂
Kun honom itse puhuttelee, niin täytyy jakaa muille.Jos jollekin olisi vaikka apua 🙂