Mitä, jos olisin sairastunut MS-tautiin Englanissa asuessani?
Itsenäisyyspäivä. Täytyy myöntää, että se ei herätä minussa minkäänlaisia tuntemuksia suuntaan tai toiseen. En itke sinivalkoisia kyyneleitä tai koe valtavaa ylpeyttä siitä, että olen suomalainen. Siihen vaikuttanee paljon se, että olen asunut valtaosan aikuisiästäni Englannissa. Tämä ei ole loukkausta Suomen sodissa taistelleita veteraaneja kohtaan. Suomi on hyvä maa ja täällä on paljon hyvää. Ulkomailla asuminen sai kuitenkin huomaamaan sen, että ruoho ei ole koskaan vihreämpää aidan toisella puolella. Englannissa oli omat hyvät puolensa ja Suomessa on omat hyvät puolensa. Molemmissa maissa on myös paljon asioita, joissa olisi korjattavaa.
Muutimme Suomeen melkein 6 vuotta sitten. Tänne jäämme, ehkä joidenkin asioiden sanelemana, mutta toisaalta – ei täällä huonokaan ole olla. Rauha, vaihtuvat vuodenajat, tukiverkosto, laadukas sairaanhoito ja hyvä koulutusjärjestelmä ovat painavia syitä juurtua Suomeen. Pohdin kuitenkin, millaista elämä olisi ollut, jos olisimme asuneet vielä Englannissa kun minulla todettiin MS-tauti?
” Onneksi me muutettiin Suomeen”
Puolisoni on sanonut nuo sanat kerran. Koti-ikävä takaisin Englantiin oli vaivannut jo 4 vuotta. Nyt asioita oli katsottava täysin uudesta perspektiivistä.
Tuo tapahtui toukokuisena maanantai-iltana kun olin tullut sairaalan päivystyksestä pään magneettikuvan, selkäydinnäytteen ja alustavan MS-tautiepäilyn jälkeen. Mieheni oli ja on oikeassa. Onneksi olimme muuttaneet Suomeen.
Syy, miksi jäädä Englantiin ja muuttaa sieltä pois
Muutin Englantiin syyskuun alussa vuonna 2003. Tarkoituksena oli asua ja tehdä töitä siellä vuoden verran ja palata sitten takaisin Suomeen. Toisin kävi 15 päivää Englantiin muuton jälkeen. Tapasin puolisoni. Se on niitä ” tiesin ensisilmäyksellä”- hetkiä. Neljän vuoden päästä menimme naimisiin ja kahden vuoden päästä siitä esikoisemme syntyi.
Esikoisen syntymän jälkeen minua alkoi vaivata kova koti-ikävä. Ajatus englantilaisesta koulutuksesta ei tuntunut hyvältä. Yleissivystyksen taso Englannissa ei vastaa sitä, mitä se on Suomessa. Entinen kollegani arveli Suomen olevan siinä Alaskan vieressä ja niitä yhdistää se iso silta… Sen lisäksi minulla oli ikävä luotettavaa tukiverkostoa.
Tappotahtista työtä
Tein melkoista “tappotahtia” töissä äitiyslomalta sinne palattuani. Lasten päivähoitoon harvalla työväenluokkalaisella on varaa. Maksaa maltaita laittaa lapsi tarhaan ennen kuin hän täyttää 3. Silloin ilmaisia tunteja tarhasta saa 15.
Äitiysloman jälkeen meistä molemmat puolisoni kanssa teki osa-aikaista työtä. Ainoa keino, jolla pystyimme välttämään korkeat tarhamaksut. Puolisoni oli alkuviikon töissä. Minä aloitin puolessa välissä viikkoa yövuorot.
Viikolla yövuorojen jälkeen laitoin lastenkanavan televisiosta päälle ja nukuin parinkymmenen minuutin pätkiä esikoisen katsoessa televisiota tai leikkiessä lattialla. Viikonloppuna sain nukuttua kunnolla yövuorojen jälkeen. Puolisoa ja lasta näin muutamien tuntien ajan.
Kovassa kokemuksessa kaipaa tukea
Hyvän tukiverkon tarve korostui ulkomailla asuessa ja varsinkin kriisin keskellä. Joulukuussa 2010 (itse asiassa taisi olla juurikin Suomen itsenäisyyspäivän aikoihin) olin ollut kovissa alavatsakivuissa jo useamman päivän. Soitin lapsettomuushoitopolille, johon minulla oli silloin hoitosuhde meneillään. Sieltä viisas hoitaja lähetti minut alkuraskauden poliklinikalle ultraan epäillen kohdunulkoista raskautta.
Olin tällöin vuosikkaan esikoisen kanssa kotona. En saanut ketään hoitamaan häntä siksi aikaa, että olisin mennyt yksin poliklinikalle. Autoa meillä ei ollut käytössä ja en halunnut pyytää puolisoa kotiin aivan turhan takia (no, ei se käynti osoittunut turhaksi). Sinä aamuna oli satanut hieman lunta. Bussit eivät kulkeneet, niin kuin piti ja jos kulkivat, ne ajoivat meidän pysäkin ohi, koska kyytiin ei enää mahtunut. Sain viimein soitettua autollisen kaverini viemään minut esikoiseni kanssa sairaalaan poliklinikalle.
Vatsakivut osoittautuivat kohdunulkoiseksi raskaudeksi ja vaati kiireellistä leikkausta, koska munajohdin oli alkanut jo revetä. Tämä oli yksi niistä kovista kokemuksista, jolloin tuli todella kova hyvän tukiverkon tarve.
Mitä jos…
Vaikka yritän olla “jossittelematta” ajatus MS-tautiin sairastumisesta Englannissa asuessa kylmää kaiken sen valossa, mitä siellä ehti 10 vuoden aikana tapahtua. Minulla oli varmasti jo oireita MS-taudista silloin, mutta kaikki meni ruuhkavuosien väsymyksen ja yövuorojen univelkojen piikkiin. Miten elämäni olisi eronnut nykyisestä, jos emme olisikaan muuttaneet Suomeen silloin kuin muutimme?
Ei portaita, kiitos
Asuimme Englannissa kaksikerroksisessa talossa. Muuta asumismuotoa harvemmin löytää. Huonoina MS-päivinä tasaisella käveleminenkin on uuvuttavaan. Ajatella portaiden ylöspäin kapuaminen useaan kertaan päivänä… kauhistus. Kertakaikkiaan kauhistus.
Matti kukkarossa
Meillä oli lainavakuutus. Muistelisin, että lainan vakuutuksessa oli jotain sairastumisen varalle. On mahdollista, että olisimme saaneet jonkinlaista helpotusta lainanmaksuun minun sairastumiseni jälkeen. Tai sitten emme.
Olisimme olleet taloudellisesti todella pulassa, jos vakuutus ei olisi korvannut mitään. Sairaspäivärahani ei olisi ollut pitkään samaa, mitä olen Suomessa asuessani saanut.
Rampa ruuhkabussissa
Ulkona liikkuminen olisi ollut haastavaa ja sitä liikkumista olisi ollut paljon. Lapsen kouluun kuljettaminen? Jomman kumman olisi pitänyt viedä ja hakea lapsi koulusta. Yksin lapset eivät kulje vasta kuin paljon vanhempana. Meillä ei ollut autoa viimeisenä parina vuotena Englannissa asuessamme. Kuljimme jalkaisin, pyörillä tai linja-autoilla. Uupumus ja julkinen liikenne ruuhka-aikoihin (joita meidän kaupunginosassa oli miltei aina) olisi ollut karmiva yhdistelmä. Jo lastenvaunujen kanssa linja-autossa matkustaminen muistutti painajaisunta.
Toisaalta olisin säästänyt myös rahaa...
Lääkkeet ja sairaalahoito olisivat olleet halvempia. Niitä kun on tullut viimeisen puolentoista vuoden aikana kulutettua aika lailla. Englannissa maksetaan kuukausittain tuloista “national health insurance”- maksu eli valtion terveysvakuutus. Minulle maksun suuruus oli noin 100 punnan kieppeillä. Siihen sisältyy se, että KAIKKI sairaala/ terveyskeskuskäynnit ovat ilmaisia. Kaikista lääkkeistä maksetaan sama tietty summa. Nykyään hinta/ lääke on hieman alle 9 puntaa. Jossain olisi siis pystynyt säästämään.
Kinkkinen työhönpaluu
Töihin palaaminen ei olisi ollut yhtä sujuvaa, mitä se on Suomessa asuessa ollut. Olen nyt työkokeilussa, mutta Englantilaisen kollegani sairastuttua vakavasti, hänen piti palata töihin vuodessa tai muuten työ meni alta. En tiedä tarkalleen, mikä työhönpalaamisen prosessi oikeasti on, mutta osa-aikaisuus/sairaus ja lapsenhoito olisi ollut aika mahdoton yhdistelmä. Suomessa, kiitos tukiverkoston ja työhönpalaamisen tuen, tähän asti kaikki on sujunut hyvin.
Parisuhde koetuksilla
Kaikki edellä mainitut asiat olisivat kerääntyneet lisästressiksi sairastumisen kriisin lisäksi. Voimavarat ovat olleet sekä itsellä, että puolisolla aika tiukilla sitten MS-diagnoosin tukiverkostosta huolimatta. Hyvän tukiverkoston puute olisi varmasti aiheuttanut valtavasti taakkaa parisuhteelle.
Miksi sitten muutimme Suomeen
Kaikesta olisi kuitenkin selvinnyt. Tavalla tai toisella. Yllättävää kyllä, mutta elämä kantaa. Ai joo. Se syy, miksi muutimme Suomeen. Se oli oikeastaan monen asian summa, josta meille molemmille puolison kanssa tuli vahva tunne siitä, että on aika vaihtaa maisemaa. Hyvä, että vaihdoimme. Vaikka itselle Suomeen palaaminen ja puolisolla tänne kotoutuminen ovat olleer melko tapahtuma- ja tunnerikkaita (eikä välttämättä aina positiivisessa mielessä), on MS-tautiin sairastumisen valossa katsottuna erittäin hyvä, että muutimme tänne. Täällä on hyvä olla.
(Valokuvat vuosilta 2008-2012)
Seuraatko blogia jo somessa?
Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiiin tästä
**********
Muita postauksia Englantiin liittyen:
Mitä sanoisin kymmenen vuotta nuoremmalle itselleni
Blast from the past eli 5 asuntoa 4 vuoden aikana
5 asuntoa 4 vuodessa eli blast from the blast vol.2