Pieni pakko tekee hyvää

” If you don’t use it, you’ll lose it”.  Karkeasti käännettynä, jos et käytä sitä, menetät sen. Samanlaista sananlaskua en löytänyt suomen kielestä (jos joku löytää, vinkkaathan minulle). Tätä sanontaa hoimme Englannissa useamman kerran leikkauspotilaille, jotka eivät halunneet tehdä fysioterapeutin harjoituksia vaan olisivat mieluummin pysyneet pedissä.  Sanonnasta on tullut itselleni jonkinlainen mantra ja se on kyllä totta joka sana. Jos jotain jättää huomiotta, se ruostuu ja rapistuu. Tämä pätee erittäin hyvin meidän kropankin suhteen.

Kunto alas ja paino ylös

Viime vuonna taudin pahenemisvaiheissa minun toimintakykyni laski todella paljon. Kesällä sata metriä oli jo tuskien taival, joka uuvutti minut. Se lamaannutti minut. Pelotti liikkua. Pelkäsin, että sekin toimintakyky, joka minulla on jäljellä, katoaa. Vuoden aikana kuntoni meni alas ja paino ylös. Toimintakykyhän ei katoa sitä käyttämällä. Päinvastoin. Vasta tämän vuoden aikana olen kokemuksen kautta ymmärtänyt, että toimintakykyä heikentävässä ja uupumusta aiheuttavassa sairaudessa on erittäin tärkeää liikkua säännöllisesti. (ja en edelleenkään liiku laskeakseni painoa. Se on nyt mikä on. Se laskee, jos laskee. Liikun, koska se on tärkeää ja siitä tulee hyvä olo. Motivaatio, joka oikeasti auttaa liikkumaan!)

Saattaisit pitää tästä postauksesta: Lihavan äidin pohdintaa

Pakko tekee hyvää

Pakotan itseni jokainen päivä käymään edes pienen lenkin, yleensä koiran kanssa. Olo on ollut viime päivät kauhea. Olen nukkunut yöunien lisäksi päivisin melkein 5 tuntia. Eilinen tuntui jo vähän paremmalta päivältä. Tänään pelkkä seisominen tuntuu työläältä. Uupumusta “parhaimmillaan”. Siitäkin huolimatta olen pistänyt lenkkarit jalkaan ja lähtenyt haistelemaan ulkoilmaa edes vähäksi aikaa. Miksi? Koska vaikka liikkuminen ei sillä hetkellä tunnu hyvältä, tiedän sen tekevän hyvää. Sama kuntosalin kanssa.

Saattaisit pitää tästä postauksesta: Nainen, joka ei pidä liikunnasta

Kun uupumus muuttaa suunnitelmat

Uupumus on hermokipujen kanssa ikävin MS-taudin oire, joita minulla on. Uupumus melkein vetää aina maton alta. Suututtaa ja kiukuttaa, kun kaikki suunnitelmat menevät uusiksi ja kaiken tehtävän tilalle tulee yksi ainoa juttu ja se on lepääminen. Uupumuksesta huolimatta pyrin liikkumaan.

Saattaisit pitää tästä postauksesta: Millaista on elää autoimmuunisairauden kanssa

Uupumuksen kanssa täytyy myös osata suhteuttaa liikkuminen sen hetkiseen tilaan. Vaikka kuinka tekisi mieli käydä pidempi lenkki voi suunnitelmaan tulla alkumetrien jälkeen muutos. Nyt ei jaksa. Jos päivän listalla on vielä muuan askar, saattaa suunnittelemani kuntosalilla käynti jäädä pois jos fatiikki on päällä. Lepään tänään ja menen huomenna. Joskus kuntosalilla käynti on minimipainoilla ja minimisarjoilla puolen tunnin treeni. Jalat ja kädet tutisevat jo valmiiksi. Silti sekin reissu on parempi kuin ei mitään. Niistä pienistä puroista syntyy toivottavasti aikanaan joki.