Ihmeshampoo

pitkät hiuksetMulle tulee paljon kyselyitä hiuksiin liittyen, varsinkin siihen kuinka saisi hiukset kasvamaan nopeammin ja vahvempina. Olen jakanut siihen paljon erilaisia vinkkejä, koska siihen vaikuttavat monet eri asiat. Omat hiusrutiinit ovat tärkeimpiä, eli ihan se miten kohtelet hiuksiasi, mutta myös miten voit fyysisesti näkyy hiuksissasi sekä minkälaista ravintoa laitat suuhusi. Näiden lisäksi kuitenkin myös tuotteilla on merkitystä ja ajattelin tässä vinkata yhden todellisen ihmeshampoon! 🙂

Itselläni on ollut vaikka minkälaisia hiuksia vuosien varrella ja olen oikeasti pistänyt ne tosi koville, joten on ihme, että ne ovat kasvaneet näin vahvoina takaisin. Olen sen myötä myös testannut kaikenlaisia “kasvatustuotteita” kutreilleni silloin kun kasvatin ihan lyhyttä poikatukkaa pois.

Ehdottomasti parhaan tuloksen olen itse saanut Plantur 39 -kofeiinishampoolla ja olenkin suositellut sitä jo vuosia tuttaville, joilla on ongelmia hiustenkasvun kanssa. Enimmäkseen olen suositellut niille, joilla on tullut jopa kaljuja läikkiä päänahkaan esim. hiustenpidennyksistä tms. Niille joilla on hormonaalisesti alkanut hiustenlähtö ja sen myötä ohentuminen. Sen lisäksi ihan niillekin, jotka ovat jo kokeilleet kaikkea saadaakseen hiukset kasvamaan nopeammin ja vahvempina. Ja kaikilta olen saanut tosi hyvää palautetta tuotetta käytettyään.Plantur 39 ihmeshampooAnnoin muutama vuosi sitten ystävälleni testiin Planturin kofeiinishampoon sekä sen lisäksi samaan sarjaan kuuluvat ravinnelisätabletit. Hänellä oli vuosien hiustenpidennyskierteen seurauksena hiukset lähteneet lähes kokonaan niistä kohdista, joissa pidennykset ovat olleet kiinnitettyinä. Hiuspohjassa oli tosiaan jopa kaljuja kohtia! Hän otti ilomielin testiin, mutta kuitenkin epäili vahvasti ettei mitään tule tapahtumaan. Tapahtuipa kuitenkin, kaljuihin kohtiin oli alkanut kasvaa vauhdilla uutta hiusta niin, että kohdissa tuntui ihan hiussiili sormenpäihin! 🙂

Hänen tapauksessa varmasti shampoon ja lisäravinteiden yhdistelmä sai aikaan noin huikean muutoksen, mutta muilta olen kuullut, että pelkkä shampookin auttaa huomattavasti. Olen siis testauttanut tuotetta itselläni ja ystävilläni, joten uskallan tätä aina suositella lämpimästi niille joilla on todellisia vaikeuksia hiustenlähdössä tai hiustenkasvun heikkenemisessä.

Samaan Plantur 39 -sarjaan kuuluu erilaisia hoitotuotteita kofeiinishampoon ja lisäravinteiden lisäksi, niitä en ole itse testannut, mutta olen kuullut niistäkin hyviä kokemuksia. 🙂 Plantur 39 -sarjaa myydään ainakin apteekeissa jos mielit itsellesi myös testaukseen. Plantur 39 on tarkoitettu hiuksille 40 ikävuodesta ylöspäin, joten harkiten sitten sen iän alittavat ja heille en itse uskallakaan lähteä suosittelemaan. Toki en itse ole myöskään vielä tuossa iässä ja tutustuin tuotteeseen varoen sekä käytin sitä vain ns. hiuskuurina aiemmin. Toki kun ikämittari alkaa lähestyä 40 varmaankin otan silloin ihan säännölliseen käyttöön. 🙂

Käy katsomassa tarkempaa tietoa tuotteesta ennen hankintaa plantur39.fi!

Oletko käyttänyt tätä shampoota, mitä tykkäät?

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM!

Kommentit (15)
  1. Itse olen käyttänyt sarjan 21-shampoota, joka todellakin toimii. Harmituksekseni sitä ei vaan suomesta saa. Olisi kyllä toivottu lisä tämän maan valikoimiin.

    1. idajokikunnas
      14.3.2016, 11:05

      Moikka,
      joo oon kanssa kuullut hyvää siitä! 🙂 Tilaatko sitten jostain sitä?

        1. idajokikunnas
          14.3.2016, 19:58

          Mahtavaa, kiitos linkistä!

        2. Taina LS – Voisitko kertoa tästä verkkokaupasta lisää? Postititus kulut löysin, mutta miten tuotteet maksetaan? Hinnat ovat hullunhalpoja verrattuna Suomen hintoihin!

          1. Muistaakseni luottokortilla maksoin ja varmennus verkkopankin kautta, mutta jokatapauksessa maksutoimitus ihan suomen kielellä. Toimitus nopea, tuodaan kotiin asti. Ei tulleja tms kun tulee Euroopasta

          2. Mutta kun en omista luottokorttia niin pystynköhän tilaamaan lainkaan? Mun rahavarat niin vähäiset, että kaikki mahdollisimman edulliset vaihtoehdot tulisi pystys huomioimaan.

            Kohta kalju, kampaajakin huomannut jo huolestuttavaa hiusten vähenemistä ennen niin vahvassa niskatukassa

  2. Hei Iida! Minulla tukka kasvaa, huomaan sen tyvestä. Pituus pysyy valitettavasti samana 🙁 Näin ollut jo useamman vuoden. Ruokavalio on kyllä terveellinen. Värjäytän tukkani kampaamossa, käytän kampaajan suosittelema tuotteita. Ilmeisesti hius murtuu latvasta sitten. Ikää on alle jonkun vuoden 40
    Olisikohan suosittelemastasi tuotteesta apua minulle?

    1. idajokikunnas
      14.3.2016, 19:57

      Moikka,
      Luulen, että shampoo auttaisi myös sun ongelmaan. Kun hiukset kasvavat vahvempina ne eivät katkea niin herkästi. Kannattaa käydä katsomassa myös postauksen linkit aiempiin juttuihin, joista löytyy just sun ongelmaan paljon vinkkejä! Hyvillä hiusrutiineilla, tuotteilla ja välineillä on oikeasti väliä ja varmasti auttaisivat sua paljon. Sen lisäksi kannattaa lisätä sinkkiä ruokavalioon, esim. lisäravinteena jos ei saa ruoasta sitä tarpeeksi. Toivotaan, että näistä vinkeistä olisi apua ja kutrien katkeilu lakkaisi! ❤️

      1. Kiitos vastauksesta 🙂 Pitää kyllä kokeilla tuota shampoota ja sinkkiäkin. Jos saisin tukkani jälleen kasvamaan pidemmäksi. . Se olisikin yhden unelman toteutuminen.. 4 vuotta tukan pituus pysynyt hieman yli olkapään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *