Superonnelliset – Keitä he ovat?

Olitko viime viikolla onnellinen? Montako kertaa elämässäsi olet ollut superonnellinen? Jos katselee ystävien Facebook –päivityksiä, niin he tuntuvat tavoittavan tämän ylitunteen harva se viikko. Minun piti oikein pysähtyä ja luodata taaksepäin: milloin minä olen ollut viimeksi superonnellinen, vai olenko ollut ollenkaan?

Superonnellinen on onnellinen potenssiin sata. Superonnellisuus on puhdas positiivinen tunne, joka on enemmän kuin perustyytyväisyys tai hetkellinen iloinen fiilis. Superonni on jotain niin ylevää ja hienoa, että sen kokijan täytyy heilua huipulla ja hymyillä korvillaankin. Mitä, jos oma elämä on “ihan kiva kasipuol”, noin niin kuin suurimman osan aikaa? Milloin minä olen kokenut superonnenhetkeni?

Kaikkiin onnen hetkiin, jotka pystyin palauttamaan mieleeni, tuntui liittyvän monia muitakin, kuin positiivisia tunteita. Vaikkapa lasten syntymään sekoittui huoli ja epävarmuus, omiin häihin liikutus ja stressikin, pieniin arjen onnen hetkiin huoli hetken lyhytaikaisuudesta. Mitä superonnellisuus sitä paitsi on? Kuka määrittelee sen, mikä on superia ja mikä ei?

Eikö onni synny pitkälti kokijan mielestä, ei niinkään olosuhteista? Kauniskaan kesäilta parhaassa seurassa ei välttämättä tuo onnen tunnetta, jos mielen valtaa jatkuvasti murheet tai se, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä tai on jäänyt tekemättä. Ehkä pahinta myrkkyä superonnelle on sen pohtiminen, mitä jos minun onneni ei olekaan mitään jonkun toisen olotilaan verrattuna tai pitäisiköhän minun sittenkin olla jossain muualla. Some kannattaisi siksi orastavan onnen hetkinä pitää kiinni.

Ehkäpä tärkeintä on oppia tunnistamaan, nopeasti ohi kiitävät onnen hetket. Eihän kukaan meistä elä pilvissä jatkuvasti, vaikka siltä jonkun instafeedi voisi näyttääkin. Superonni voi tehdä uukkarin ovella, jos sille ei annan edes mahdollisuutta tulla sisään. Ehkäpä superonni onkin tiettyjen ihmisten ominaisuus: he saavat arkisetkin hetket käännettyä erityisiksi. Nämä ihmiset malttavat pysähtyä, eivätkä viipota ajatuksissaan onnensa ohitse.

Suurimmat onnenhetkeni eivät liity saavutuksiin. Mieleeni alkaa tulvahdella pieniä valokuvan kaltaisia muistikuvia. Poika laiturilla, yhteinen TV-ilta, lempeä katse pihan toiselta puolelta. Voivatko nämä tosiaan olla niitä superonnenhetkiä? Ei niistä tulisi mieleenkään postata facebookkiin tai jos tulee, niin hetki on poissa sillä sekunnilla, kun ruvetaan miettimään oikeaa kuvakulmaa.

Mittarit, joita käytämme toisten ihmisten onnellisuuden arvioimiseen eivät useinkaan ole kovin luotettavia. Se, että jonkun elämä näyttää superilta, ei välttämättä kerro hänen elämästään mitään. Uskoisin, että meillä kaikilla on superonnemme, mutta myös supermurheemme. Toisten ihmisten huolista ja murheista ei koskaan voi täysin tietää, emmekä voi myöskään ulkopuolisina arvostella toisten kokeman surun tai minkään muunkaan tunteen voimakkuutta tai vaikutuksia.

Alan tästä eteenpäin tarkkailla elämääni superonnisuodattimen läpi. Haluan tunnistaa hetket, jolloin olen onnellisimmillani. Jos jään kiinni siitä, että mietin liikaa asioita tulevaisuus (sitku) – perspektiivissä tai koen ahdistusta arjesta, aion pysähtyä. Minäkin haluan olla joskus superonnellinen. Useammin! Sen olen jo tajunnut, että hyvin harvoin, jos koskaan, superonnellisuus tavoittaa minut yksin. Kyllä suurimmat onnenhetket koetaan yhdessä.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Paikallinen rasvanpoltto – paras liike poistaa vatsarasva