Jokaisella pitäisi olla ihmissuhde, jossa saa olla heikko ja huono
Tänään kaikki ei mennyt ihan putkeen. Puhisin työkiireissäni jo aamusta alkaen. Toinen lapsista oli sairaana ja tuntui, että tekemistä oli enemmän, kuin mitä pystyin handlaamaan. Olin kireä mutta minun piti uppoutua koneeseeni, jota sain hommia eteenpäin. Mutisin lyhyitä vastauksia, jos minulta yritti kysyä jotain. Musta-Maanantai, ajattelin.
Meillä oli miehen kanssa kummallakin aamupäivä kotitoimistolla. Teimme omia hommiamme eri huoneissa. Huomasin vielä yhdeltätoista möhjääväni työpöydän ääressä yöpuku ja villasukat jalassa. “Olen säälittävä”, oli seuraava ajatukseni. En päässyt ajatuksissani pidemmälle, kun mies jo huikkasi, että oli tehnyt ruokaa ja kahviakin olisi valmiina.
Nostin katseeni koneen ruudulla ja pohdin: mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Kärttyinen akka kulahtaneessa yöpaidassaan, työkuorman uuvuttamana ja silti kohdellaan, kuin prinsessaa.
Kyllä minä koen yhdeksi suurimmista ja tärkeimmistä asioista parisuhteessa sen, että voin olla hauras, heikko, kiukkuinen ja rasittava. Laahustaa yöpaidassani tukka harjaamatta. Ainakin välillä. Tietäen, että Hän pitää minusta silloinkin. Ehdottomasti parasta on, kun tietää, että toinen rakastaa ja välittää kaikesta huolimatta. Vai ehkä juuri siksi?
Olisi hirvittävää ajatella, että kokisin tulevani hyväksytyksi vain silloin, kuin olen parhaimmillani: kauniina, iloisena ja toimeliaana, pirteänä ja reippaana. Ystävällisenä.
Ihan samoin ajattelen, että meidän aikuisten lisäksi lastenkin pitäisi saada olla känkkäränkkiä ja hankalia, ja näyttää negatiivisetkin tunteensa. Koulussa pitää olla reipas, harrastuksissa pitää pärjätä. Kyllä äidin tai isän kanssa pitää saada olla myös pieni, avuton ja pahalla tuulella.
Kun palasin illalla kotiin olin naarmuttanut vielä kaiken kukkuraksi automme vanteet katukivetykseen. Ajattelin, ettei näin huonoa päivää olekaan, näin huonoa kuskia ja näin huonoa naista. Kunnes toisen myötätuntoisten sanojen ja katseen jälkeen tajusin, että vanteet olivat vain vanteet. Ei niillä ollut väliä.
Meillä jokaisella pitäisi olla ainakin yksi ihmissuhde, jossa saa olla heikko ja huono. Saa olla ruma ja avuton, ainakin omasta mielestä. Saa olla väsynyt, mykkä ja apea. Alaston ja paljas, ilman suojakuoria tai super-reippautta. Olla noin, tietäen, että toinen on siinä vielä huomennakin.
<3 Anna
Lue myös edellinen postaukseni: Miten inhokkiliikkeistä tuli suurimpia suosikkejani?
Kuinka viisaita sanoa ja ajatuksia. Itselläni on hyvä parisuhde, mutta tämä tuli hyvänä muistutuksena, kiitos siitä!
Kiitos kommentistasi! Muistutuksia tarvitsee joskus. Osaa taas arvostaa paremmin sitä, mitä on 🙂
Musta nuo ns. heikot ja huonot piirteet, joista kirjoitat on juuri niin piirteitä, jotka on niitä rakastettavia ja haluttavia piirteitä ihmissuhteissa. Että on inhimillinen ihminen eikä kone ja kun meissä jokaisessa noita “heikko ja huonoja” piirteitä on niin on ihan loistavaa, jos ne antaa myös näkyä. Ihan parastahan on, jos jo lapsena saa olla oma itsensä ja tosiaan ilmaista kaikkia niitä tunteita, joita ihan jokaisen sisällä liikkuu. Kun ne tukahdutetaan niin siitä ei aikuisuudelle hyvää seuraa. Jep, kokemusta on tuollaisesta. Onneksi noita fiiliksiä voi vielä aikuisenakin jumpata esim vertaistukiryhmässä, vaikka helppoa se ei olekaan. Omalla kohdalla viimeisen silauksen oman itsen hyväksynnässä toi kotiin otettu koira. Se hyväksyy mut ihan joka päivä sellaisena kuin olen ja ihan joka kerta esim. töistä kotiinpaluu on yhtä riemua ja hännän heilutusta, pusuja ja iloisia haukahduksia. Ehkä joskus vielä samanmoinen ihmissuhdekin 😉