Kaalilaatikko soijarouheella + 4 syksyistä ruokaa

Kaalilaatikko soijarouheella on edullinen ja ravitseva syksyinen kasvisruoka

Kaalilaatikko soijarouheella. Kaali tarttuu näin syksyllä kuin itsestään mukaan kauppareissulta, niin edullista ja houkuttelevan näköistä se vihannesosastolla on. Tähän kaalilaatikon kasvisversioon löytyi minulta raaka-aineet kaapista ihan ilman suunnittelua, ainut mitä piti hankkia oli ruoan pääosan esittäjä eli kaali. Soijarouhetta minulta löytyy aina kaapista ja ohrasuurimot kuuluvat myös peruselintarvikkeisiini, sillä siitä saa hauduteltua niin herkullista uunipuuroa! Nesteeksi kaalilaatikkoon sopii hyvin pelkkä kasvisliemi, mutta täyteläisyyttä ruokaan saa lisäämällä joukkoon purkillisen kasvipohjaista- tai tavallista ruokakermaa. Lisukkeeksi ei tarvita kuin puolukkahilloa- tai survosta. Kaalilaatikon valmistus on itseasiassa melko vaivatonta, pientä pilkkomista ja raaka-aineiden kypsennystä alkuun ja sitten seuraa ruoan aikaavievin osuus nimittäin laatikkoruoan kypsennys uunissa tunnin verran. Nälkäisenä ei tätä ruokaa kannata ryhtyä valmistamaan, vaan tehdä se vaikka etukäteen edellisenä päivänä, niin välttyy nälkäkiukulta ennen kuin ruoka on pöydässä.

Lokakuussa nautitaan sadonkorjuun hedelmistä

Lokakuussa saadaan nauttia sadonkorjuun ihanista antimista; kaupoissa ja toreilla on tarjolla runsainmitoin ja edullisesti maukkaita kotimaisia kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä. Ahkerilla palstaviljelijöillä koittaa sadonkorjuun aika, kun kitkeminen ja kastelu tuottaa vihdoin toivottua hedelmää eli satoa. Nyt on aika säilöä kesä talteen myös omaan pakastimeen tai kellariin jos se on tapana. Itsellä säilöntä jää marjojen, sienten ja raparperin pakastamiseen ja hilloamiseen, mutta jos säilöttävää olisi enemmän, niin varmasti ottaisin käyttöön järeämmät säilöntämenetelmät, kuten mehustuksen ja kuivatuksen. Mikä sen mukavampaa kun kaivaa kaapin kätköistä syksyllä omin pikkukätösin poimittuja ja säilöttyjä metsien aarteita..En saa tarpeekseni kotimaisista omenoista- voin valehtelematta syödä niitä eri muodoissaan monta kertaa päivässä. Keittiössäni syntyykin syksyllä viikottain jotain omenajälkiruokaa, kuten omena-kaurahyvettä, uuniomenaa, omena-tuorepuuroa tai omenapiirakkaa.. Omena on pop!

Kaali on monikäyttöinen kasvis ja säilyy pitkään hyvänä viileässä

Kaali kuuluu myös ehdottomasti omalle top 3- listalleni kotimaisista syksyisistä raaka-aineista. Oletko muuten pannut merkille, että eri vuodenaikaan myynnissä olevat kaalit ovat koostumukseltaan ja maultaan erilaisia? Keväällä myytävä varhaiskaali on rakenteeltaan löyhää, rakenteeltaan rouskuvaa ja maultaan makeaa. Lokakuussa poimittava talvikaali sitävastoin on tiivisrakenteista ja rakenteeltaan hieman puisevaa ja soveltuu siksi parhaiten kypsennettäviin ruokiin. Toki talvikaalista voi salaattiakin valmistaa, mutta silloin se kannattaa sekoittaa öljyiseen kastikkeeseen tai vaikka huuhdella pikaisestai kiehuvan veden alla, jolloin sen rakenne hieman pehmenee. Kaali on vuodenajasta riippumatta kevyttä, energiaa se sisältää vain noin 30kcal/100g joten sitä voi rouskutella huoletta menemään suuriakin määriä, jos vain vatsa sietää. Herkempivatsaisen kannattaa valita lautaselleen hapankaalia, joka on maitohapoilla hapatettua kaalia.

Kaali on todella monikäyttöinen kasvis, siitä valmistuu raikas coleslaw grilliruokien lisukkeeksi lautaselle joko majoneesista tai öljypohjaisesta kastikkeesta valmistettuna. Entä oletko jo kokeillut grillata kaalia? Vau mikä maku! Kaalikeittoa ja kaalikääryleitä ei tietenkään sovi unohtaa ja hautuupa kaalista myös maukas pataruoka yhdessä muiden kasvisten kanssa. Vinkki! Kokeile valmistaa kaalista nopea kasvis-kaalipannu: leikkaa pala kaalia siivuiksi ja kypsennä paistinpannulla pehmeäksi, mausta kaali chilitahnalla ja kaada joukkoon puoli purkillista kikherneitä ja kookosmaitoa, kuumenna ja valmista- nam!

kaalilaatikko soijarouheella
Kaalilaatikko soijarouheella maistuu makoisalta puolukkahillon- tai survoksen kanssa.
Punakaalista valmistettu kaalilaatikko on väriltään kauniin purppuranpunainen.

Kaipaatko lisää inspiraatiota syksyiseen kokkailuun?

Tsekkaa myös nämä aiemmat syksyiset reseptini:

Koko perheen kasviskaalilaatikko 

Pitaleivät sieni-nyhtökauratäytteellä

   Kanttarellikeittoa ja minimustikkakukkoa 

Quesadilla avokado-sienitäytteellä    

7 x makea omenaresepti

Maistuvaa syksyä!

                                                                                      

Kaalilaatikko soijarouheella

Ainekset (6 annosta)

600 g
puna- tai valkokaalia
1,5 dl
ohrasuurimoita
2 dl
kuivaa soijarouhetta
1
kasvisliemikuutio
2,5 dl
kaurakermaa
3 dl
kasvislientä
0,5 tl
kuivattua timjamia
0,5-1 tl
suolaa
2 rkl
siirappia
rouhaisu mustapippuria
Pinnalle
2 rkl
margariinia (tai voita)
2 rkl
ruiskorppujauhoja (tai tavallisia)
1 h 20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

Kiehauta 5 dl vettä ja liota siihen kasvisliemikuutio. Lisää kasvisliemeen ohrasuurimot ja soijarouhe ja anna kiehua keskiteholla noin 20 min, kunnes ohrasuurimot ovat kypsiä. Ohrasuurimoiden kiehuessa valmistele kaali. Poista kaalista tarvittaessa uloimmat lehdet ja kova kanta. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuullota kaali pehmeäksi kahdessa erässä paistinpannulla tai pinnoitetussa kattilassa. Kaada kaali öljyttyyn uunivuokaan. Mausta ohrasuurimo-soijaseos timjamilla, mustapippurilla ja suolalla. Lisää ohrasuurimo-soijaseos kaalien joukkoon uunivuokaan ja sekoita. Kaada ainesten päälle kasvisliemi ja kaurakerma. Nostele margariininokareet laatikon pinnalle ja ripottele päälle korppujauhoa. Paista uunin alatasossa 175 asteessa noin tunti. Tarjoile kaalilaatikon seurana puolukkahilloa- tai survosta.

treeni-ja-ravinto kasvisruoka reseptit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *