Helppoa leivontaa; teeleivät kahdella tapaa

Tänään meillä leivottiin teeleipiä kahdella eri tapaa. Teeleivät kuuluvat kotitaloustuntien perusruokaohjeisiin ja ovat helppoja valmistaa vaikka pikkuleipureiden kanssa yhdessä. Jaan tässä teeleipien perusohjeen, mistä voit valmistaa sekä suolaisia että makeita versioita.

Oliivi-teeleivät ovat aikuisten makuun ja sopivat vaikka keiton seuraksi tai iltapalaksi tuorejuustolla ja tuoreilla kasviksilla höystettynä. Omena-kaneliteeleivät taas maistuvat mainiosti iltateen seurana tai terveellisenä jälkiruokana keittopäivänä. Nämä leivonnaiset ovat parhaimmillaan tuoreena, joten valmista ne juuri ennen syömistä!

Teeleipätaikina

4 leipää

1 dl kaurahiutaleita

1 dl grahamjauhoja

2 dl vehnäjauhoja

(voit myös korvata jauhot gluteenittomilla jauhoilla)

1/2 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

2 rkl öljyä

2 dl vettä/maitoa

Sekoita kuivat aineet kulhossa huolellisesti keskenään. Lisää joukkoon öljy sekä neste ja sekoita nopeasti tasaiseksi- älä vaivaa! Nostele taikina neljäksi keoksi pellille ja taputtele jauhotetuin sormin pyöreiksi leiviksi. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 10-15 minuutta. Nauti tuoreina.

Oliivi-teeleivät

1 annos teeleipätaikinaa

4 isoa oliivia

1 rkl öljyä

1 tl kuivia yrttejä

Valmista teeleivät perusohjeen mukaan. Sekoita öljy ja kuivatut yrtit keskenään ja voitele öljyllä teeleipien pinta. Leikkaa oliivit siivuiksi ja asettele ne leipien päälle. Paista perusohjeen mukaan.

Omena-kaneliteeleivät

1 annos teeleipätaikinaa

1 dl omenasosetta tai – marmeladia

1 omena

kanelia

(sokeria)

Sivele teeleivät soseella tai marmeladilla. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne teeleiville. Ripottele pinnalle kanelia( ja sokeria). Paista perusohjeen mukaan. Nauti teen kanssa iltapalana tai herkkuna.

Rentouttavia teehetkiä..

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *