LAPSIMESSUT; mun tärpit

Lapsimessut lähestyvät jälleen kovalla vauhdilla ja sen kyllä huomaa, jos vähänkään seuraa sosiaalistamediaa ja/tai blogeja. Tärppejä, messu-uutuuksia useammalta merkiltä ja lippuarvontoja ainakin tulee itsellä aivan jatkuvalla syötöllä nyt vastaan.  Messuthan tosiaan starttaavat jo tulevana perjantaina ja paikkana on toki Helsingin Messukeskus. Itse olen ollut kerran aiemmin lapsimessuilla; Leon ollessa silloin n. 8kk ikäinen. Viime vuotiset messut jäivät välistä, koska yksinkertaisesti ei ollut paukkuja lähteä sinne; olimme juuri aloittaneet päiväkotia ja työelämää.

Lapsimessut tunnetusti pitävät paljon ohjelmaa sisällään. Tähän postaukseen olen nostanut esille asioita, jotka ainakin me meinaamme käydä katsomassa ja/tai kokemassa. Mikä sinua houkuttaa messuilla eniten?

Aloitetaan AKTIIVISESTA tekemisestä, jota kyseisillä messuilla tuntuu olevan paljon tarjolla. Voisin kuvitella, että ainakin oma taaperoni tulee rakastumaan kaikkeen, missä saa touhuta, leikkiä ja puuhailla. Kuka sitä tahtoisi vain istua rattaissa ja ihmetellä koko päivän? Itse ainakin näkisin oman taaperoni innoissaan näissä;

PAJULAHDEN PEUHUALUE: Parkouria, ketteryys – sekä tasapainotaitoja. Lisäksi vauhdin hurmaa heidän pisteellään lupaillaan pomppupatjan sekä palloilun merkeissä. Tällä alueella lapset leikkivät  huoltajan vastuulla, mutta alueella on Pajulahden opiskelijoita innostamassa sekä ohjaamassa lapsia. (P.s. itse olen opiskellut Pajulahdessa, sydän siis vetää sitäkin kautta ehkä tälle pisteelle).


BOBLES SEIKKAILUALUE: Tarvitseeko tämä edes yhtään enempää sanoja. Itse ainakin tahdon uskoa, että siellä on paljon ihania Bobleseja ja niiden kanssa pääsee rakentelemaan ja leikkimään. Meidän taapero nimittäin rakastaa Bobleseja! 

POMPPULINNA: SK-Profitin tuo messuille pomppulinnan sekä karusellin. Tämä alue kustantaa erikseen 3,5e, mutta.. Pahoin pelkään, että meidän tiemme ainakin vie pomppulinnaan hyppimään ja karuselliin pyörimään!
Lisäksi on muutakin touhua tarjolla, kurkkaa lisää TÄÄLTÄ. Tässä kuitenkin meidän top3 touhujen osalta; näitä odotetaan! Mennään seuraavaksi sitten vaate-osastolle! 
Minulta suurimman mielenkiinnon vaatteiden osalta saavat:
  • Gugguu 6c48
  • Blaa  6f48
  • Dadamora 6g20
  •  Kaiko 6e20
  •  Lilla Company 6b20
  • Me&i 6f2
  • Metsola 6b2
  • OMIN 6g31
  • Papu 6e2
  • Vimma 6c2

Lastentarvikkeet ja muut:

  • BR-lelut 6g50
  • Ipanainen 6m30
  •  Leikkien 6m1
  • Tarramonsteri 6n19 
 TÄÄLTÄ näet kaikki näytteilleasettajat ja heidän paikkansa 🙂 

Messuilla on myös joka päivä kovasti kaikenlaista ohjelmaa luvassa, koko julkaistun ohjelman näet TÄÄLTÄ. Tarjolla on tietyillä pisteillä tapahtuvia ohjelmia, erilaisia esityksiä ja luentoja. Käy kurkkaamassa omat suosikkisi. Itse luulen, että meillä nämä kaikki tulevat olemaan enemmän tai vähemmän tuuripeliä; olen huono menemään lapsen kanssa minuutti-aikataululla messuilla 🙂

Itse odotan messuilta ensimmäisenä paljon nähtävää ja koettavaa Leolle; saisi touhuta ja tehdä. Ja toki odotan myös kovasti mahdollisia lastenvaate-tarjouksia ja uutuuksia! Ihanaa päästä hypistelemään kaikkien ihanien merkkien vaatteita ja kenties löytää uusiakin merkkejä, jotka ovat vielä itselle tuntemattomia 🙂

Mitä sinä odotat messuilta kaikkein eniten? 
Kommentit (9)
  1. Mira / Blinger shimmer -blogi
    17.4.2018, 09:16

    Toivottavasti joku vuosi itsekin pääsisi messuille osallistumaan 🙂

    1. Elina // Vauhtihirmun elämää
      19.4.2018, 18:22

      Kyllä sitä kannattaa joku vuosi lähteä kokemaan Lapsimessu fiiliksiä 🙂 Se on aika huippua!

  2. Kaikki noi mainitsemasi liikunnalliset aktiviteetit kiinnostaa kovasti. Ollaan suuntaamassa messuille 6v ja 3v poikien kanssa, ja uskon että he tulee olemaan aivan haltioissaan 🙂

    1. Elina // Vauhtihirmun elämää
      19.4.2018, 18:22

      Tuon ikäiset kyllä saavat varmasti paljonkin irti kyseisistä messuista ja varsinkin juuri näistä kaikista aktiviteeteistä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *