Ahkerana ja touhukkaana

Kello 7.06 kiskoimme Leon kanssa lakanoita sängystä ja pistimme ensimmäisen koneellisen pyörimään. Seuraavaksi söimme yhdessä aamupalaa, toiselle maitoa pullosta ja toiselle kaurajogurttia purkista lusikoiden. Johan sitten väsyttikin jo ja kävimme päiväunille. Herättyämme katselimme Pikku traktoria sekä leikimme leikkikeittiön parissa, minulle tarjoiltiin mm. maissia ja broileria. Laitoimme myös lakanat kuivumaan ja toisen koneellisen pyörimään. Seuraavaksi söimme lounasta. Leo sai ensimmäisen kerran lusikallisen myskikurpitsaa ja koko loppu ruokailu menikin sitten osoittaen kippoa sekä hokien ”Toi, toi, toi”. Taisi siis maistua! Lisäksi Leo sai syödäkseen poro-pötkön, jota syötiinkin hyvällä mielellä 🙂 Meillä opittiin myös eilen juomaan pillipullosta, vaikka siihen ei uskonut ravitsemusterapeutti eikä lääkäri.

Lounastelun jälkeen taas touhusimme aikamme mm. leikkikeittiön ja pallon parissa. Sitten vetelimme pari tuntia päiväunia, tai no Leo veteli ja minä makoilin sängyssä pohtien syntyjä syviä. Herättyämme paistoimme Leolle lisää poro-pyöryköitä, basilikalla maustettuna. Sekä laitoimme lakanoita kuivumaan. Seuraavaksi kiskoimme ulkovaatteet niskaan ja lähdimme hakemaan Leolle muutamia vaatteita – kengät sekä toppatakki. Takkia emme olisi tarvinneet, mutta se oli vaan ihana.. 

”Me pärjäämme pelkillä Stonzeilla, Leo ei tarvitse kenkiä” – ajattelin jossain kohti, mutta antaa kuvan puhua puolestaan tämän hetken tilanteen puolesta..
Kotimatkalla poikkesimme kaupan kautta ja siellä kaupan kassaneiti sai Leolta jälleen maailman leveimmän hymyn. Kotona pistimme leipoen mustikkapiirakkaa, sotkimme kaurahiutaleet ympäriinsä, imuroimme ja jatkoimme piirakan leipomista jälleen. 

Leon mielestä uunin tuijottelu oli maailman ihmeellisintä, kun piirakka oli paistumassa. Nätisti tuo poika tuijotteli uunia eikä koskenut, kun paristi oli kieltänyt. Meillä on se onni, että uunin luukku ei kovin kuumaksi kuumene, mutta silti tahdon opettaa ettei uuniin kosketa, kun se on päällä.

Mustikkapiirakan tultua uunista teimme iltamaidot ja laitoin Leon nukkumaan. Tänään tuo poika nukahtikin maailman helpoiten. Oikeastaan nukahtaminen on ollut aika helppoa nyt viime aikoina ja se on hurjan mukavaa. Helpottavaa. Kun Leo oli nukahtanut, niin aloin tekemään jauheliharisottoa päivälliseksi. 
Ihanaa, kun on taas voimia tehdä yhtä jos toista. Näin paljon en ole saanut aikaiseksi varmaan sitten rv8. Että aika mahtavaa! Ilmeisesti viikko mummolassa lepäilemässä teki tehtävänsä ja vaikutusta on myös sillä, että tälläkin viikolla Leolla on ollut vain yksi huonosti nukuttu yö. Mukava päivä kaikin puolin! Tällainen äiti tahdoin olla, kun mietin millainen äiti minusta tulisi. Silloin en tiennyt, että vuosi voisi olla niin rankka kuin mitä se on ollut ja, että tämä olisi vain selviytymistä. Mutta ihanaa huomata, että saatuani nukkua ja Leon voidessa hyvin voin oikeasti olla se kuvittelemani äiti 🙂
Kommentit (9)
  1. Miten hän tuona päivänä ja viikkona nukkui? Miten pitkät päikkärit ja kauanko yöllä? Montako herätystä?

    1. Ennen tätä postausta oli muutamat päivät kun nukkui päiväunia n. 1h + 2h ja yöt mentiin 2 syömis-heräämisellä ja parilla pienellä ininäöninä heräämisellä. Tämän postauksen jälkeen tuli pari niitä päiviä, kun skipattiin toiset päikkärit ja toiset oli muutamasti heräten 2h, öisin herättiin moooonta kertaa ja nukuttiin huonosti. Että aika vaihtelevaa on tämä meidän nukkumismeininkimme!

  2. Ihan samanlaiselta kuulostaa meidänkin yöt. Meidän tyttö 1v 1kk ja suolioireita on melkein joka yö. Herää siis piereskelemään ja monesti valvotaan siinä samalla 1.5-2h, kuten viime yönä. Muuten herää 2h välein. Allergiatestit näyttää negatiivista, mutta ilmaa vaan kertyy jatkuvasti. Syyllistä ruoka-ainetta ei vaan löydetä.

    1. Voi ei! Oletteko kokeilleet jättää pois jotakin ja löytää syyllisen? Käyneet suolioireiseen allergiaan uskovalla lääkärillä hakemassa ideoita ja apua? 🙂

    2. Ollaan kokeiltu jättää pois, mutta tuntuu siltä että niitä syyllisiä on enemmänkin, niin pitäisi rajoittaa ruokavalio ihan vaan muutamaan ruoka-aineeseen ja lisätä vähitellen. Neuvola ja ravitsemusterapeutti ei vaan suosittele sitä. Ollaan oltu Satakunnan keskussairaalan asiakkaita pari kuukautisesta saakka tytön pahan refluksitaudin takia. Se helpotti 8kk iässä. Tarttis tosiaan päästä tollaselle suolioireiselle allergialääkärille.

    3. Kuulutko FB:ssä allergialasten vertaistuki-ryhmään? Siellä varmasti olisi suosituksia, että kenelle lääkärille kannattaa siellä suunnalla suunnata jne :> Koska valitettavasti suolioireet tuppaa vaan pahenemaan, jos niitä ei oteta todesta ja saada pahiksia kiinni :<

    4. Ja meillä lääkärin määräyksestä oli tosiaan kaikki korviketta ja ummetuslääkettä lukuunottamatta kuukauden päivät tauolla. Rauhoitti suolta huomattavasti moinen.

    5. En ole vielä siellä ryhmässä. Kiitti vinkistä! Täytyy liittyä. 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *