Sopivia ruokia?

VIHDOIN? Nyt näyttää hyvin lupaavalle, että Leolle olisi löytynyt ensimmäisiä sopivia ruoka-aineita. Nyt pidetään peukkuja pystyssä, ettei taas oteta takapakkia tms. Mutta vihdoinkin on menty taas 10 päivää ja oirehdinnasta ei toistaiseksi tietoakaan. Yöllä nukutaan paremmin, kuin koko tuon pienen ihmisen elämän aikana ja ei tunnu kipuilevan. Räkäisyys ja rohina jatkuu, mutta kukapa sitä tietää mistä se nyt sitten johtuu..

Ruokavaliossa on tattaripuuroa, keitettyä broileria, vesimelonia sekä Pirkan luomu päärynäsosetta. Aloitimme aivan pienillä määrillä, aamulla meni tattaripuuroa 1tl ja päivällä sormiruokaillen vesimelonia + broileria tai lusikoiden päärynäsosetta 1tl. Sitten määrät alkoivat olla 1-2tl. Seuraavaksi lisättiin mukaan iltapuuro. Tällä hetkellä 2-3 päivänä peräkkäin syödään broileri + vesimeloni, sitten yhtenä tai kahtena päivänä päärynää. 
Seuraavana tavoitteena on saada tattaripuuroa menemään 1rkl. Siihen on vielä matkaa, koska teelusikallisesta on matkaa ruokalusikalliseen. Sitä kohti kuitenkin kuljetaan ja sitä tavoitellaan aamuin illoin. Päärynäsoseenkin määrää pyritään hiljalleen nostamaan, mutta aavistus maltillisempaan tahtiin kuin tattaria. Päärynä on ollut useamman kerran mukana kokeiluissa ja aina kaatunut muiden mukana – varmuutta ei kuitenkan ole, että sietääkö sitä vai ei. Mutta lupavaalle näyttää! Ja broileri sekä vesimeloni saa toistaiseksi mennä sormiruokaillen. Mahaan asti ei paljoa eksy, mutta sen sijaan tulee äärimmäisen tärkeää altistumista useammalle ruoka-aineelle. Tällä hetkellä kuitenkin kuvioissa neljä ruoka-ainetta! JEE! 
Kateellisena edelleen luen, kuinka moni tämän ikäinen vetelee risottoa, makaronilaatikkoa, kasvispihvejä ja lihapullia. Kaikkea, mitä muukin perhe. Juuri muutama päivä sitten pohdiskelin, kuinka söimme spagettia ja jauhelihakastiketta päivällisellä, joka teoriassa sopisi Leolle iän puolesta jne.. Ajatusta ei kuitenkaan tarvinnut paljon pidemmälle viedä ennen kuin tajusin, ettei siinä ruoassa ole yhtäkään Leolle sopinutta ruoka-ainetta mukana. Joten  se siitä sitten! Uskon kuitenkin, että joku päivä vielä Leokin syö samaa, kuin me kaikki muutkin. Se ei ole tänään tai huomenna, mutta joskus vielä 🙂
Kommentit (2)
  1. Oi ihana kuulla että Leokin päässyt syömään 😊

    1. On ihan huippua, kun kaksi viikkoa lähestyy ja vieläkin on ruoat kuvioissa mukana! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *