Porvoossa turistin silmin?

On aika hämmentävää lähteä Porvoon vanhaan kaupunkiin, näpsiä tyypillisiä turisti-kuvia, kun otetaan huomioon kyseisen kaupungin olevan oma vanha kotikaupunki. Olen tosiaan käynyt peruskoulun Porvoossa, koen itse asuneeni Porvoossa n. 10v jonka jälkeen lähdin muualle opiskelemaan ja poikkesin enää viikonloppuisin vanhemmillani. 

Annetaanko kuvien puhua puolestaan kauniista Porvoon vanhasta kaupungista? 

Tänään kyllä pääsin toteamaan, että täällä asuessaan sitä ei kyllä tajunnut kaupungin kauneutta. Mutta eikö se niin tahdo mennä? Omaa asuinpaikkaansa on vaikea nähdä upeana tai ymmärtää, mitä muut siinä kaupungissa näkevät? Pakko kuitenkin todeta, että onhan tuossa vanhassa kaupungissa sitä jotain. Porvoon joki, mukulakiveä, vanhoja rakennuksia, rauhallisuutta, kauneutta.. Kyllä siellä kelpaa kävellä ja ihmetellä aurinkoisena kesäpäivänä! 

Toki taaperon ollessa mukana on syytä pysähtyä myös leikkipuistoon ja ennen kaikkea hiekkalaatikolle! 

Äidin löytäessä ihmeteltävää vanhasta kaupungista, rakennuksista ja vedestä, niin taapero ihmetteli nostureita, kaivinkoneita, traktoreita sekä kuorma-autoja samalla reissulla vanhan kaupungin ulkopuolella. Jokaiselle jotain siis!
Kommentit (8)
  1. En ole tainnut koskaan käydä Porvoossa, mutta olen kuullut paikasta paljon hyvää. Olenkin miettinyt, että sinne voisi tehdä jonkun pienen kesäreissun. 🙂

    1. Voin vain suositella! Ja muilta kuullut, että sieltä saa hyvää ruokaakin ja oli siellä ihania pieniä putiikkeja (joihin emme päässeet, kun olimme niin kamalan aikaisin aamulla liikenteessä).

  2. Minnea Muru
    19.6.2017, 20:21

    Olen kerran käynyt Porvoossa, ja ihastuin paikkaan kovasti! Niin kaunista ja rauhallista! Paljon ihania pieniä putiikkeja! Myös ruoka oli hyvää:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *