Kun pohja näkyy jälleen..

Tahtoisin julkaista vain yhden postauksen päivässä, mutta tämän aika on nyt. Tämän takia minun blogini on saanut alkunsa; jotta voisin kirjoittaa sen suurimmankin epätoivon itsestäni ulos ja ehkä saada ajatuksia selvemmäksi sitä kautta. Ja sanottakoon, että jälleen kerran se toimi.

En edes tiedä, mitä sanoa tai tehdä. En tiedä, mitä ajatella. En tiedä, mitä tahtoisin sanoa tai mitä minun nyt tulisi tehdä. Leon ruoka-jutut taitavat nyt mennä kovaa kyytiä takapakkia, jos ihmettä ei tapahdu. Nyt näyttäisi sille, että jälleen on lähdetty kohti huonompaa ja tuskin tämä tässä kohti enää pysähtyy. Eiköhän se liene taas se pohja, kun vastaanottaa meidät ennemmin tai myöhemmin.

Tästä naamasta olen puhunut kyllästymiseen asti. Olen pelännyt, että tämä on vain alkusoittoa ja tällä hetkellä alan olla vakuuttunut siitä, että tämä tosiaan oli vain alkua. Naama helottaa punaisena, näpyillä ja viimeisimpänä siitä on tullut yhä selvemmin kipeä/kutisevakin. Sitä rapsutellaan ja osoitetaan itse, että halutaan siihen rasvaa.

Murot, jotka ovat aina olleet herkkua lentävät lattialle eräänä iltana ja se saa tämän äidin pohtimaan, mistä nyt tuulee. Tulee seuraava ilta, lapsi syö pari lusikallista, kunnes aloittaa itkun ja valituksen. Nuolaisee lusikkaa ja itkee kahta kauheammin. Hän työtää lempiruokansa pois, ojentaa lautasta minulle ja osoittelee vain rasvapurkkia sekä omaa leukaansa. Viesti lienee hyvin selvä; en meinaa syödä näitä ja naamani tarvitsee rasvaa.

Eikä siinäkään vielä. Teoriassa tässäkin kohti voi vielä ajatella, että lapsi on vain päättänyt käydä nirsoilemaan vaikka kokemus huutaa takaraivossa, että ihan muusta on kyse. Seuraava yö on paljon puhuva – samainen lapsi herää huutamaan useita kertoja tuskissaan, vatsaa vääntää ja naamaa kutittaa. Aamulla vaippa täyttyy täysin tuntemattoman näköisestä tavarasta ja olen äitinä valmis itkemään – pari viikkoa tuotokset ovat näyttäneet oikeasti terveille ja kaikki ollut hyvin. Yht’äkkiä ruokavalion muuttumatta lainkaan uloste haisee kuolemalle ja sanat eivät riitä kuvailemaan ulkonäköä. Sille ei ole sanaa. 

Ulkona kiukutellaan, itketään, ollaan huonolla tuulella. Siinä vaiheessa tämäkin äiti joutuu myöntämään, ettei kaikki ole hyvin. Ei, vaikka miltä kantilta asiaa katsoisi. Joku vaivaa pientä taaperoa, joka nauttii ulkoilusta ja touhottamisesta normaalisti.

Mitä tässä kohti voi sanoa? Mitä tässä kohti voi tehdä? Ei yhtään mitään, korkeintaan odottaa. Ruokavaliota lienee pakko kokeilla karsia, aloittaen varmaan murojen kaverista; mangososeesta. Leon kohdalla todennäköisesti tämä ei jää pelkkään mangososeen kaatumiseen vaan sieltä voi  kaatua useampi muukin, kuten kaikilla edellisilläkin kerroilla on käynyt. Nyt suurin ongelma lienee se, ettei oikeasti olisi ruoka-aineita joista luopua – ruokavalio on  tällä hetkellä jo valmiiksi niin kovin suppea.

Ja mitä on odotettavissa? Kipua, itkua, apina-käytöstä pahaa oloa purkaessa ja epätoitoivoa. Tilanne näytti jo taas tovin niin lupaavalle, niin aurinkoiselle, niin eteenpäin menevälle. Yht’äkkiä lattia lähtikin alta ja nyt sitten tiputaan kovaa ja korkealta. Mutta tästäkin noustaan taas joku päivä ja lähdetään uuteen nousuun. Kunhan ensin on taas käyty kokemassa, miltä tuntuu olla syvällä, pohjalla ja epätoivoissaan. Tämä ei kuitenkaan ole ikuista, tämä helpottaa joskus. Ei kuitenkaan vielä, näköjään. Ehkä jo ensi kerralla.

Kommentit (8)
  1. Voimia koko perheelle <3

  2. Voimia! ♥️ Ja voisiko olla että johtuisi ihan syömisvälineistä, jos itki kahta kauheammin kun oli nuolaissut lusikkaa? 🙁 Tai sitten vaan allergiatesteihin

    1. Kiitos <3 En todella tiedä :/ Allergiatestit on siinä mielessä pahoja, kun niissä voi näkyä tai olla näkymättä.. Tuurilla vois saada syyn selville niiden kautta :>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *