Kaksin taaperon kanssa

Viikonloppu kaksin taaperon kanssa. Mies lähti tänään viettämään iltaa kavereidensa kanssa, joten me jäimme Leon kanssa kaksin ainakin täksi illaksi ja huomiseksi. Mies tulee joskus kotiin, huomenna tai sunnuntaina. Purin väsymystäni ja ärsytystäni häneen ennen hänen lähtöään. Vähän harmittaa oma purkautuminen, mutta sitä tämä elämä välillä lienee. Ja kiukutteluni ei ole syy tietämättömyydelle vaan hän ei vielä tiennyt, milloin meinaa tulla.
Saimme naaman rauhoittumaan, kun lopetimme mangon. Pientä iho-oireilua nousi tiistaina, mutta sekin tässä jo taas ehti laskea. Tänään hain tarhasta jälleen taaperon, jonka naama punoitti/oli näpyillä ja tämä tuntuu vain pahenevan edelleen mitä pidemmälle ilta etenee. Joten saa nähdä, millaisiin oireisiin tämä tällä kertaa johtaakaan kun ennestään jo suolisto ollut sekaisin.. En edes jaksa tällä erää avata fiiliksiä tämän enempää – ensin täytyy taas selvitellä asioita päiväkodin kanssa. Uskon kuitenkin, että tänään taas ei kaikki mennyt ihan kuten pitäisi.
Nämä karkit on minulle illaksi, jos Leo nukkuu. Jos Leo ei nuku, niin nämä olkoon sitten yön yli jaksamis-karkit. Syödyksi nämä joka tapauksessa tulee – nukutaanpa tai ei 🙂 Toivon koko sydämestäni, ettei ensi yö menisi valvoessa, koska tämä äiti tarvitsisi oikeasti unta. Eilen ja toissapäivänä tein kuitenkin 10h päivät töitä; ensin 5h työkokeilua päiväkodissa ja sitten 5h henkilökohtaisen avustajan töitä. Tämän lisäksi viimeinen viikko on pitänyt sisällään useita heräämisiä. Joten vähän meinaa painaa väsymys. Väsyttääkö ketään muuta?
Olojen salliessa lähdemme huomenna ainakin ulkoilemaan Leon kanssa, ehkä myös jotain muuta. Mutta ensin täytyy nyt katsoa, mihin tässä pienen ihmisen olot kehittyy tulevien tuntien aikana 🙂
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *