2kk vs. 1v 2kk

Äitinä oloa jo 1v 2kk. Mihin on tämä kaikki aika mukamas mennyt? Ei uskoisi, että syntymästä on vierähtänyt jo reilu vuosi. 
Vuosi sitten oltiin näissä fiiliksissä. Leo oli saanut nimen kasteessa muutama päivä aikaisemmin, siihen asti poika oli kulkenut nimellä Mini. Leo oli oppinut juuri hymyilemään ja katsekontaktiakin alkoi tulla 2kk kohdilla. Tällöin hymyt oli harvassa, mutta ehkä se johtui pojan kurjasta olosta, kun allergia-vyyhti ei ollut vielä lähtenyt lainkaan selviämään. Olimme vuosi sitten pienen, ihanan pojan tuoreita ja onnellisia vanhempia <3 
Tänään kävimme Hoplopissa 1v2kk taaperon kanssa ja voi vain miettiä, kuinka paljon vuosi onkaan pitänyt kehitystä sisällään!


Tämä 1v 2kk ikäinen taapero treenaa kovasti kävelyä ja kuperkeikkaa. Opettelee vilkuttamaan oikealla hetkellä ja ylä-femmojakin on toisinaan hauskaa heittää äidin taikka isän kanssa. Kaiken maistelu pöydän kulmasta muovi-hedelmiin on vallan hauskaa. Tuo poika osaa hymyillä valloittavasti ja hurmata sillä monet ihmiset. Tuntuu, että joka päivä opitaan uutta leikkien kautta – milloin kokoamaan Brion pelle lelua ja milloin lähettämään lelu juna matkaan. Ymmärrys kasvaa koko ajan, tänään minulle tuotiin pyynnöstä muovinen mansikka – se haettiin pöydän alta, maistettiin itse ja tuotiin äidille. Tiedetään jo, mihin vaippa kuuluu ja mihin sukka laitetaan, vaikka vielä ei taidot riitäkään niitä itse paikalleen laittamaan. Vauhtia tässä pienessä ihmisessä riittää, mutta silti hän on kova tuumailemaan, että miten jotain kannattaisi tehdä ja on hyvinkin varovainen. Toisinaan.

On meillä vaan ihana pienisuuri taapero <3

Kommentit (4)
  1. IHANA PIENI TOUHOTTAJA teillä siellä! <3 <3

  2. Aika tosiaan menee niiiin nopeeta, sitä täällläkin ihmetellään 🙂
    Huh, meillä kyllä ollaan aika kaukana kuperkeikkojen opettelusta 😀 Kävely kyllä on vauhdikasta, mutta kuperkeikkaan taitaa tarvita vielä aika paljon akrobatian harrastamista täällä 😉

    1. Kyllä meilläkin apua tarvitaan, että ympäri mennään 😀 Mutta kun kysyy, että tehdäänkö kuperkeikka, niin leuka menee rintaan, kädet lattiaan ja pylly kohti kattoa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *