24h Ph-mittaus takanapäin

Eilen iltapäivällä klo 16 kävimme Terveystalossa pistämässä Ph-mittarin kiinni, jonka oli tarkoitus mittailla ylösnousuja ja ph-arvojen vaihtelua. Toisin sanoen kyseessä on refluksi-tutkimus. Meidän tilanteessa tavoitteena sulkea refluksi pois. Tai vaihtoehtoisesti todeta sen olemassaolo, jolloin ainakin jokin kipuilua aiheuttava osa-alue voisi olla hoidettavissa. Kaikki alkoi siitä, että Leon täytyi olla syömättä reilu 5h ennen mittarin laittamista. Ja olihan se hiukan haastavaa! Poika kuitenkin syö 2-3h välein, niin.. Mutta Teletapit ja bussiin nukahtaminen pelasti meidät suuremmilta huudoilta ja kiukuilta.

Kovasti itketti, kun tuo piuha työnnettiin nenästä sisään, mutta todella nopeasti poika siitä rauhoittui. Suuret kehut sai hoitajalta ja lääkäriltäkin – ja kotiin vietäväksi arkillisen autotarroja, kun niin mallikkaasti oli koko ajan sekä oli selviytynyt ruoattomuudesta. Maito maistui toimenpiteen jälkeen! 
Käsiin oli laitettava tumput, jotta ei vedä johtoa irti ja antaa mittarin olla rauhassa. Ei ole mikään helppo homma saada 8,5kk ikäisen pojan käsissä pysymään tumppuja, mutta yllättävän helpolla päästiin. Toki pientä ihmistä turhautti, kun mistään ei saanut kiinni, ei saanut repiä johtoa ja tumppuja pois. 
Yö meni jopa liian helposti. Lähinnä siis mittausta ajatellen. Meillä on keskimäärin ehkä yksi hyvä yö kuukautta kohti ja tietenkin se osuu juurikin mittauksen aikaan. No, emme heränneet kuin kahdesti syömään ja siinä se. Joten saa nähdä, että mitä mittaus kertoo vai kertooko sitten yhtään mitään. Yövaatteiden kanssa oli miettiminen – lopulta puin Leolle hihattoman bodyn (piuha kulki sen alta) sekä pitkähihaisen paidan (jonka hihan suut teippasin kiinni, jolloin ei päässyt unissaan repimään johtoa). Leo nukkui alkuyön omassa sängyssään, makuupussissa ja loppuyön kainalossani. Ja päivä-aikakin meni aika oireettomasti – parit pienet kipuitku pätkät osui, mutta todella vähän. Joten nähtäväksi jää, että mitä saamme tulokseksi.
Melkein meinasi tulla jonkinlainen koiran ulkoiluttaja fiilis, kun Leo kulki narun päässä. Onneksi tätä kesti vain 24h eikä yhtään pidempään! Yritäpä pientä elohiirtä pitää siten, että johto pysyy matkassa mukana. Teletapit, Utelias Vili sekä Seikkailija Dora olivat päivän sana. Ja kävimme kauppakeskuksessa pyörimässä pari tuntia, niin siellä malttoi istua vain kyydissä. Pakko sanoa, että reipas tutkittava oli ja pääsimme paaaaaaljon helpommalla, kuin uskalsin edes toivoa! Loppuviikosta voisi odotella tuloksia, joten jäämme odottelemaan! 🙂
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *