Se on tuore banaani. MITÄ?

Suoraan sanoen menemme tällä hetkellä aika syvissä vesissä, mitä ruoka-juttuihin tulee. Tai oikeastaan tällä hetkellä taas kaikki näyttää kovinkin lupaavalle, mutta pelkään takapakkia, joka historiaa tuntien on odotettavissa. Lähinnä synkintä on juuri se, että nyt kaikki näyttää hyvälle, mutta pelkään hetkeä kun jälleen vajoamme.
Olemme tiputtaneet viljat (ja viljaa etäisesti muistuttavat) todella pieniin määriin ja sen kyllä huomaa tuon lapsen oloissa. Tällä hetkellä puhutaan n. 5rkl/vrk, mitä tuo kaikkiaan saa käytössä olevia viljoja eli kvinoa, maissi, hirssi ja durra. Vatsa tuntuu turpoavan aina kun syödään jotakin viljaa, mutta se ei enää muutu parin koripallon kokoiseksi ja jotenkin koko maha tuntuu voivan paremmin. Nyt joku miettii, mitä meillä sitten syödään; lihaa (poro, hirvi, possu, lammas), vihanneksia (parsakaali, myskikurpitsa, kesäkurpitsa, vähän tomaattia ja kukkakaalia), hedelmäsoseita (luumu, päärynä, banaani) sekä pensasmustikoita. Joten onhan tuossa tuota syötävää, vaikka viljat onkin vähäisiä! 

Nyt on toki aloitettu kauramaito, kun vaihtoehtona oli lähteä kokeilemaan sitä tai uutta korviketta. Päädyimme kauramaitoon. Olemme rohkeasti nyt korvanneet vanhaa korviketta kauramaidolla ja olo tuntuu jopa helpottavan. Juuri katselin, että kauramaidossa on kauraa ainoastaan 10%, joten ehkä se siksi voisikin sopia vaikka viljat onkin ollut haasteellisia.

Viikonlopun aikana uskalluimme kokeilemaan banaania ihan kokonaisena hedelmänä ja oletettavasti pelkästään naaman iho reagoi siihen, jos joku. Tällä äidillä ei ollut itku kaukana, kun poika haukkasi elämänsä ensimmäisen kerran kokonaista banaania. Jotain niin ihanan normaalia ja tavallista! Vaikea pukea niitä fiiliksiä edes sanoiksi, mutta tuntui mahtavalle. Tiedättekö miten helppo joku banaani olisikaan, kun se sopisi? Vielä ei parane liikaa iloita, mutta olisihan se upea juttu, jos banaani sopisi edes satunnaisesti tuoreena! Sitä kuitenkin saa melkein poikkeuksetta joka kaupasta ja sitä voi syödä helposti reissunkin päällä. Se olisi todellinen elämän helpotus -hedelmä! 
Banaanin lisäksi ruokavalioon on tullut pensasmustikka, joka on edelleen todellinen ”Mitä ihmettä tuote?”. Keksiviikkona menimme taloyhtiön kokoukseen, jonne täytyi käydä ostamassa pikaseen jotakin syötävää. Päädyimme sitten kokeilemaan mustikoita, kun muutenkin tilanne kuitenkin ollut aika levällään. Nyt tuo lapsi on tänään vedellyt kuudetta päivää pensasmustikoita ja ei mitään oireita.
Viikonloppuna olemme touhunneet paljon kaikenlaista, koska oirehdinta on ollut kohtuullisen vähäistä kaikkiaan. Toki yöt on heräilty sekä nipistelty ja purtu äitiä, mutta se on pientä. Kaiken huipuksi viime yönä olemme heränneet ainoastaan kahdesti ja tänään aamukin alkoi vasta klo 5! Pitkästä aikaa tuo poika myös nukkui koko yön omassa sängyssä, joka meillä on selkeä merkki olon paranemisesta.

En tahtoisi tällä kertaa alkaa liian optimistiseksi ja uskoa parempaan huomiseen, jotta ei tarvitsisi jälleen tippua kovaa ja korkealta. Se kuitenkin muuttuu koko ajan vaikeammaksi, kun päivät kuluvat. Sitä alkaa vahingossa elättelemään niitä toiveita ja uskomaan kivuttomampaan huomiseen. Toisaalta sitä miettii vain, että entä jos nyt saisikin iloita ja tämä olisi se ratkaiseva askel eteenpäin? No, sen näyttää jälleen viikot.

Kommentit (4)
  1. Faijahommia
    5.6.2017, 08:40

    Toivottavasti löydätte vielä useita tuotteita joita skidi pystyy syömään. Itse olen allerginen manteleille ja toivon ettei lapsi peri sitä minulta. (vaikka yksi ruoka-aine allergia ei nyt ole mikään este.) Voimia teille!

    https://faijahommia.fi/

    1. Manteli (puhumattakaan jos lisäksi "muille pähkinöille") allergiana on aika ikävä. Sitä on yllättävän monessa paikassa, vähintään sellaisena "saattaa sisältää" -juttuna :/ Toivottavasti teillä lapsi ei saa riesakseen mitään allergiaa :/

  2. Henna / Pölyä Pinnoilla
    5.6.2017, 21:45

    Tulin vain toivottamaan tsemppiä 😊❤

    1. Kiitoksia, sitä tarvitaan aina 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *