RESEPTI: Lusikkaleivät

Lusikkaleivät tai pikkuleivät hillolla tai ihan kuinka tahtoo asian ilmaista. Tämän postauksen lopusta löytyy resepti näihin pikkuleipiin, jotka ovat mm. gluteenittomat, maidottomat, munattomat, leivinjauheettomat jne. Sen lisäksi siellä on ohje myös hilloon, lisäaineettomaan ja ilman maissi -tai perunatärkkelystä olevaan. Leon sopivien listaa katsellessa voisi todeta, että aika montaa asiaa on nämä pikkuleivät. Silti nämä maistuvat HYVILLE, se on syytä muistaa kun irvistellen tai epäillen katsoo edellä mainitsemaani ton-ton-ton -listaa.

LUSIKKALEIVÄT; mistä idea sai alkunsa?

Pääsiäinen lähestyi ja Leon kanssa yhdessä pohdimme, että mitähän ihmettä sitä tekisi herkutteluksi. Hän nosti esille pikkuleivät ja minä siinä aikani googlettelin. Erikoisen hyvää -kirjasta löytyy aivan ihastuttava vaaleiden pikkuleipien ohje, jolla olemme Leon kanssa muutamat pikkuleivät tehneet muokaten ohjetta meille sopivaksi. Ajattelin, etten kuitenkaan tahdo jälleen täysin samanlaisia. Jossain vaiheessa heräsi ajatus lusikkaleivistä ja päädyin Vegaaniliiton sivuille, josta löytyi heidän reseptinsä lusikkaleipiin. Sitä lukiessa iski sellainen:”Hei, kyllä me saadaan lusikkaleivät Leonkin sopivilla aikaiseksi!”

Tämän jälkeen ei muuta, kuin yhdistelemään näitä reseptejä, tiputtelemaan rajulla kädellä meille sopimattomia pois ja luomaan lusikkaleivät -reseptiä, joka sopii Leolle.

Viimeinen murheen aihe tässä loistavassa ideassa oli väliin tuleva hillo. Koska pensasmustikkasose ei siellä pysyisi. Ensimmäinen ajatukseni oli keittää pensasmustikoita, mutta tärkkelyksen puuttuessa hylkäsin ajatuksen. Pyörittelin kaikki mahdolliset vaihtoedot mielessäni liivatteella jähmetetystä soseesta aina vielä pöllömpiin ideoihin. Sitten Maukastonton sekä Huuto tyhjyyteen -bloggaajat kysyivät hyvän kysymykset: ”Mikset vain keittäisi niitä marjoja kasaan?” He osasivat kertoa minulle, etten tarvitse perunaa enkä maissia siihen, että saan keitettyä hillon kasaan. Joten tämä tiedoksi kaikille muillekin (jos muita on), jotka kuvittelee, ettei se onnistu ilman tärkkelystä!

Meille ei tosiaan valmista hilloa löydy, kun ei sovi sitruunahappo, tärkkelykset eikä mikään muukaan. Joten valmiin hillon löytäminen on mahdottomuus ja siksi se on tehtävä itse; jos kaupasta löytyy sopiva hillo niin sitä voi hyvin käyttää näissä lusikkaleivissä 🙂

HYVÄ MAKU, HYVÄ KOOSTUMUS

Vaikka itse sanonkin, niin mielestäni sain aikaiseksi hyvän makuiset lusikkaleivät, joissa on myös hyvä koostumus. Itselleni tällä hetken kokemuksella ei ole itsestään selvää, että leipomus aina pysyy kasassa; välillä se tahtoo kovin mureta. Nämä lusikkaleivät kuitenkin pysyvät mukavasti kasassa, eivät maistu myöskään kuivalle ja ovat kieltämättä herkullisia. Tässä on ensimmäinen Leolle leivottu keksi, joita syön itsekin mielelläni ja joiden viimeisestä jo suunnilleen tappelimme Leon kanssa edellisen erän kohdalla. Jotenkin tämä ei maistu yhtään niin paljon hirssille, kuin aiemmat yritykset, kookos ei maistu yhtään häiritsevästi ja toisaalta myös välissä oleva hillo jotenkin pehmentää kokonaisuutta.

Lusikkaleivät

Ainekset (20 annosta)

100 g
Margariini (Esim. Keijun maidoton ja lisäaineeton)
0,5 dl
Sokeri
2,5 dl
Hirssijauhoja (Virtasalmen viljatuote)
0,5 dl
Kookosjauhoja
1 tl
Psyllium (Urtekram)
1 h 30 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

  1. Sulata margariini kattilassa ja anna kiehahtaa ihan hetken aikaa.
  2. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita kevyesti. Anna seoksen jäähtyä.
  3. Mittaa toiseen astiaan jauhot sekä psyllium ja sekoita ne keskenään tasaiseksi.
  4. Sekoita jauhot margariini-sokerin sekaan.
  5. Muotoile taikina lusikkaleiviksi, pikkulusikkaa apuna käyttäen. Paina taikina lusikkaan ja liu’uta se siitä pellille.
  6. Paista 175 asteessa n. 10-15min
  7. Pikkuleipä saa aivan aavistuksen väriä; ei paljoakaan.
  8. Levitä hillo lämpimän pikkuleivän tasaiselle puolelle ja paina toinen pikkuleipä kanneksi.
  9. Halutessaan voi vielä kieritellä nämä sokerissa kuten lusikkaleipiin kuuluu, mutta itse päätin jättää sen sokeri-kuorman pois näistä kekseistä. Maistuu hyvälle ilman sokerikuorrutettakin!

Pensasmustikkahillo

Ainekset

2 dl
Pensasmustikoita
3 rkl
Vettä
2 rkl
Sokeria
30 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

  1. Soseuta mustikat esim. sauvasekottimella
  2. Laita soseutetut mustikat, sokeri sekä vesi kattilaan
  3. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna kiehua sen jälkeen hiljalleen
  4. Keitä sose kasaan; saa tulla aika jämäkkää, jotta se pysyy keksien välissä.
  5. Kaada hillo johonkin astiaan ja anna jäähtyä
sairaudet reseptit allergia perhe
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *