Parasiitti, refluksi ja siitepölyallergia

Jälleen on tullut aika kirjoitella postausta siitä, kuinka Leo tällä hetkellä voi. Leo söi kovan ab-kuurin Dientamoeba Fragilis -loiseen, hänellä lisättiin refluksilääkkeen määrää ja yritettiin saada antihistamiinikin kuvioihin (koska siitepölyaika on jälleen alkanut). Seuraavaksi siis parasiitti, refluksi ja siitepölyallergia -katsaus.

DIENTAMOEBA FRAGILIS

Olen kirjoittanut aiheesta useamman postauksen, koska tahdon omalta osaltani lisätä tietämystä pääasiassa nimenomaan meiltä löytyneestä Dientamoeba fragilis -parasiitista, mutta samalla herätellä ihmisiä siihen todellisuuteen, että loisen voi saada ihan koti-Suomestakin. Itsehän ajattelin, että niitä saa korkeintaan jostain kaukomailta ja ne ovat älyttömän harvinaisia. Tämän meiltä löytyneen parasiitin myötä kuitenkin olen herännyt todellisuuteen ja tajunnut, että ehkä näitä on enemmän, kuin tajutaankaan. Kuinka monen vatsavaivoja voitaisiinkaan selittää parasiitilla? Kuinka monella vatsavaivoja voitaisiin saada loppumaan tai ainakin vähenemään häätämällä parasiitti suolistosta? Tämä on pelkkää omaa pohdintaa ja mietiskelyä, mutta väkisin sitä jää miettimään tämän kokemuksen jäljiltä.

Ab-kuuri oli todella raskas kokemus, kuten aiemmissa postauksissakin kirjoittelin. Lääke maistui pahalle, aiheutti ilmeisesti pahaa oloa ja sen vuoksi Leo ei olisi tahtonut sitä ottaa, joten siitä jouduttiin aina tappelemaan. Lääke kuitenkin otettiin, koska pakkohan se oli. Se Leon turvotus oli jotain aivan kamalaa ja näin jälkikäteen sitä ymmärtää kuinka valtava se maha olikaan. Onneksi se turvotus on nyt kuitenkin laskenut. Nyt seuraavaksi Leolle yritetään tankata maitohappobakteereja, jotta suoliston bakteerikannat lähtisi kehittymään paremmiksi ja suolisto pääsisi asettumaan rankan antibioottikuurin jälkeen. Uskon, että matka on vielä pitkä siihen, että tuosta antibioottikuurista toivutaan, mutta eiköhän sekin päivä koita aikanaan.

Nyt odotellaan, että tulee kuukausi täyteen antibioottikuurista, jotta pääsemme ottamaan Leolta ensimmäisen kontrollinäytteen. Saatan musertua ja itkeä, jos häneltä löytyy edelleen Dientamoeba fragilis, koska en millään tahtoisi lähteä uudelleen tähän järkyttävään antibioottihoitoon, joten.. Toivotaan parasta, pelätään pahinta -lausahdus voisi sopia tähän kohtaan aika hyvin.

Aiemmat postaukset aiheesta:

Dientamoeba fragilis -parasiitti

Dientamoeba fragilis -parasiitin häätö

Dientamoeba fragilis; äitikin kuurille

REFLUKSILÄÄKKEEN NOSTO

Leolla nostettiin pari viikkoa sitten yhden käytössä olevan refluksilääkkeen, Zantacin määrää, koska se on H2 -reseptoreita salpaava lääke. Kyseinen lääke on aika yleinen mastosytoosin hoidossa ja tarkoitus oli katsoa, kuinka määrän nostaminen perus refluksin hoidosta korkeammalle vaikuttaa Leon oloon.

Annoksen noston myötä riitti vähäisempi määrä toista refluksilääkettä, jota käytetään aina tarpeen vaatiessa. Toki arvoitus on, että tekikö sen Zantac vai joku muu. Sen lisäksi Leo on nyt muutaman päivän voinut asteen verran paremmin; jaksaa touhuilla, lähtee nauraen tarhaan ja sieltä kotiin sekä omistaa korvat. Tässäkin toki voidaan vain arvailla, että johtuiko se tuosta lääkkeen nostosta vai jostain muusta. Nyt olemme vähentäneet Zantacia jälleen ja katsomme, kuinka se vaikuttaa oloihin vai vaikuttaako mitenkään. Aika jännän äärellä olemme! Toivon, että olo pysyisi ennallaan ja parempi olo johtuisi muusta, kuin suuremmasta lääkemäärästä. Palataan tähän, kun kokeilua on jatkettu jonkin aikaa ja pystytään sanomaan suuntaan tai toiseen jotakin.

SIITEPÖLYALLERGIAT

Tästä vuodestahan on lupailtu kovaa siitepölykevättä ja kyllä sen huomaa jo omassa olossa, mutta myös Leon oloissa. Leolla helottaa naama punaisena; aamuksi se hyvin pitkälti laskee ja tarhapäivän jälkeen /pidemmän viikonloppu-ulkoilun jälkeen se on kaikista punaisimmillaan, joten jollekin ulkona olevalle tuo tuntuisi reagoivan. Nenä hänellä myös vuotaa ja silmät rähmii varsinkin aamuisin. Viimeisimpänä nenä alkoi vuotamaan myös verta ja sitä tuli paljon! Pääsi äitikin testaamaan ensiaputaitojaan ja ihan ok kunnossa ne olivat, koska nenäverenvuoto tuli tyrehtyneeksi. Leolle ei sovi mikään antihistamiinivalmiste, joten nyt kokeillaan nenäsuihketta. Antihistamiinit saavat demonin valloilleen; käytännössä lapseni menee niistä sekaisin. Haluaa hajottaa koko ympäröivän maailman, tekee kaiken kielletyn, huutaa, karjuu, kiukuttelee x10000 jne. Joten ei niitä voi käyttää, vaikka muuten ne tuntuisivat oloa helpottavan. Toivotaan, että nenäsuihke toisi jotain apua tähän kevääseen ja siitepölylle reagoinnit eivät ainakaan menisi pahemmaksi. Astmaattisesti ei olla vielä toistaiseksi reagoitu kevääseen, joka on hyvä asia ja kertoo, että astman hoito on todennäköisesti tasapainossa.

Siitepölytilannetta voi katsella ja lueskella:

Norkko

LOPPUUN VIELÄ

Siinä oli sellainen kattaus Leon tämän hetken parasiitti, refluksi ja siitepölyallergia -jutuista. Yöt ovat olleet katkonaisempia, mutta niitäkään en osaa tällä hetkellä sijoittaa, mistä johtuisi. Mutta loppuun voisi vielä todeta, että Leolla on huonoja päiviä ja parempia päiviä. Jälkimmäisistä olemme nyt saaneet nautiskella muutaman päivän verran, yöunista huolimatta ja toki sitä toivoo, että niitä olisi kasapäin edessäpäin. Hiukan äitiä jännittää, että miten tuon Zantacin vähennys vaikuttaa, mutta oletettavasti sen vaikutukset pitäisi näkyä muutamassa päivässä, jos on vaikuttaakseen oloon. Joten jännän äärellä!

Kun olemme tehneet tämän lääkekokeilun sekä ottaneet nenäsuihkeen käyttöön, niin lähdemme jälleen kokeilemaan uusia ruoka-juttuja. Ensimmäisenä listalla olisi apteekista haettu MCT-öljy, jonka lääkärimme määräsi kokeiltavaksi seuraavana. Sen jälkeen jääkaapista löytyisi margariini, jota voisi olla ajankohtaista kokeilla taas uudelleen ellei käy ihmettä ja MCT-öljy ala sopimaan. Fakta on kuitenkin, että joku rasva tuolle lapselle täytyisi saada, joten seuraavat kokeilut on pakko ohjata sen löytämiseen. Sen jälkeen voidaan alkaa katsomaan, että missä vaiheessa siitepölykautta mennään, että mitä on fiksua kokeilla ristiallergioita ajatellen. Mutta ensin Zantacin vähennys ja sen jälkeen rasvakokeilua. Siinä se varmaan tämä kevät sitten meneekin ja mahdollisesti kesäkin.

 

sairaudet allergia
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *