PÄIVÄKOTI

Miten Leolla menee uudessa päiväkodissa? 

Hyvin, loistavasti, mahtavasti; aloitetaan siitä. 

Muistan, kuinka joskus keväällä mietin jo, että tahdommeko Leon oikeasti siirtyvän toiseen päiväkotiin; uusien ihmisten, uusien rutiinien, uuden kaiken pariin. Lopulta järki voitti tunteet; allergia-yksikkö on tälle moniallergiselle lapselle se oikea paikka. Järjellä ajateltuna pystyi toteamaan, että allergia-ryhmässä on se kaikki tieto taito ja joka asiaa ei tarvitse opetella kantapään kautta. Sen hetkisessä päiväkodissa kuitenkin Leon omat hoitajat olivat mukavia ja Leo viihtyi. Sitten tuli kesä, vahinkoaltistus ja viimeiset kaksi viikkoa jätin päiväkotiin aina itkevän lapsen. Silloin en enää katunut päätöstämme vaihtaa päiväkotia, koska uskoin koko sydämestäni, että uudessa päiväkodissa fiilis olisi varmasti parempi. Lähdimme vanhasta päiväkodista hiukan huonolla fiiliksellä, vaikka moni asia siellä oli hyvää ja sujui aiemmin. TÄÄLTÄ pääset kurkkaamaan halutessasi kesäkuun fiiliksiä, niitä mitä oli ennen viimeisen vahingon sattumista.

Uuteen päiväkotiin lapseni ei jäänyt edes ensimmäisenä päivänä itkien, vaan lähti tutkimaan uutta ja ihmeellistä paikkaa. Nyt 1,5kk myöhemmin sinne lähdetään jo kotoa innoissaan hihkuen ja päiväkodilla hädintuskin maltetaan laittaa tossut jalkaan ja huikata äidille heihei! On niin ihanaa viedä päiväkotiin lapsi, joka tahtoo mennä sinne ja joka odottaa joka aamu päiväkodin ihmisten tapaamista. Tänä syksynä on retkeilty leikkipuistoon, maalailtu kämmenenjälkiä ja Leon ehdottomaksi suosikiksi on noussut tiistaiset jumppatuokiot. Eilen he kävivät metsässä, tänään he olivat käyneet lainaamassa kirjastosta kirjoja ja ihmetelleet porukalla lapseni rikki mennyttä mustikkaa. Koen, että nykyisessä päiväkodissa lapseni saa huomiota, läsnäoloa, touhua, kavereita ja kaikkea paljon <3

Nykyisessä päiväkodissa lapseni saa touhta ja tehdä aivan tosissaan, josta tämä äiti on kiitollinen. Se kuitenkin tarkoittaa rahan kulumista! Nimittäin jouduimme hakemaan jo toiset vk-kengät, toisen haalarin, ylimääräiset kurahanskat, läjän housuja ja maanantaina suuntaamme Lidliin hakemaan sadevaatteita toisen setin. Yksinkertaisesti lapseni möyrii pihalla päivän mittaan niin paljon, että ulkovaatteet joutuu oikeasti vähintään huuhtelemaan, usein oikeasti kastamaan. Ja ei ne silloin valitettavasti seuraavana päivänä vielä ole kuivana. Tämän vuoksi olemme joutuneet ostamaan kaikkea sen kaksi, jotta jokaiselle päivälle on vaatteet. Ja allergia-ryhmä kun on kyseessä, niin sisävaatteet menee vaihtoon aina jos vaatteille sotkee ruokaa; meillä se tarkoittaa parhaimmillaan kolmea vaatekertaa + muut sotkut päälle = välillä sieltä tulee kuusi vaatekertaa likaista vaatetta kotiin + ne ulkovaatteet! Mutta kuten totesin, niin olen vain iloinen lapseni saadessa vapaasti touhuta ja mielelläni hankin hänelle vaatteet jotka mahdollistavat sen!

Nykyiseen päiväkotiin luotan tällä hetkellä; kasvattajina, mutta myös allergia-asioissa. Minusta on äitinä ihanaa viedä lapseni hoitoon paikkaan, johon koen voivani luottaa. Nyt on hirvittävästi esillä resurssipulat päiväkodissa, hoitajat joita ei kiinnosta
ja vaikka niin mitkä asiat. Itse en kuitenkaan vanhempana näe lapseni
päiväkodissa tällaisia asioita; näen siellä koko sydämellään työtään
tekeviä läsnäolevia aikuisia, jotka ovat siellä aidosti lapsia varten
<3 Millaisia fiiliksiä muilla on lapsen päivähoitopaikasta? 🙂

Kommentit (8)
  1. marja liljeström
    22.9.2017, 07:17

    Minun lapseni olivat aikoinaan aluksi perhehoidossa ja siirtyivät myöhemmin päiväkotiin. Touhula nimisestä päiväkodista molemmat tyttäret tykkäsivät. Ja lähtivät aamulla sinne mielellään. On vain hyviä kokemuksia ja muistoja päiväkodista.

    1. On se ihanaa, kun lapsi lähtee mielellään hoitoon ja viihtyy siellä 🙂 Ihanaa että teilläkin näin ollut aikanaan! 🙂

  2. Meillä on lapsi yksityisessä päiväkodissa jossa hääräillään ja tehdään todella paljon kaikkea. Pidän päiväkodista koska se on sellainen jossa lapsi viihtyy ja kommunikaatio päiväkodin ja kodin välillä on loistava 🙂

    1. Tuo kommunikaatio päiväkodin ja kodin välillä on kyllä ihan tosi tärkeää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *