Mitä siitä sitten?

Minulta kysytään säännöllisin väliajoin, mitä vaikutusta tekemillämme asioilla on mielestäni ollut. Siihen yritän nyt vastata parhaani mukaan. Teimme isoja muutoksia viime syksynä, kun muutimme homekodista puuhtaaseen ja vaihdoimme hanaveden pulloveteen. Varsinkin pulloveteen vaihtaminen tuntui lähinnä hullulle, mutta silloin kerroin, kuinka vaikutukset näkyivät aika nopeastikin. Unohtamatta häädettyä parasiittia, joka sekin on varmasti osaltaan ollut vaikuttamassa asioihin. Kuinka uskon tämän kaiken vaikuttaneen pidemmässä juoksussa?

Kurkkaa vanhoja postauksia aiheesta mm. näistä:

Homekodissa

Irtisanottu

Vesi, mitä siitä sitten?

Dientamoeba fragilis -parasiitti

HOMEKODISTA UUTEEN

Viime kesä meni hyvin pitkälti uuden asunnon etsinnässä ja samalla majaillessa isovanhempien luona. Kiersimme Leon kanssa useita, useita asuntonäyttöjä ja ne olivat kerta toisensa jälkeen aina vain huonompia vaihtoehtoja. Muistan sen viime kesän epätoivon siitä, kuinka uuteen asuntoon täytyisi päästä, mutta vuokra ei saisi olla mikään kovin kallis. Eräänä päivänä puhelimeni soi ja ajattelin sen olevan lehtimyyjä, joten en vastannut. Sitten puhelin soi uudelleen ja edelleen ajattelin, että se on lehtimyyjä. Kolmannella kerralla ajattelin jo sinnikkääksi lehtimyyjäksi ja päädyin vastaamaan. Onneksi! Siellä nimittäin oli ihminen, joka oli valmis vuokraamaan meille asunnon ja joka uskoi asuntonsa olevan terve. Kaikki tapahtui nopeasti ja pian jo asuimme uudessa asunnossamme, vuokranantajan kautta saatujen huonekalujen keskellä.

Hävitimme varmuuden vuoksi hyvin pitkälti kaiken irtaimiston; lähinnä astiat, tarpeeksi kovaa pesua kestäneet vaatteet sekä lakanat ja jotkut lelut pääsivät uuteen asuntoon. En halunnut ottaa riskiä, että reagoisimme uudessa kodissamme vanhoille tavaroille. Henkisesti se oli raskasta, kun emme uskaltaneet ottaa homekodista mukaan juuri mitään. Aloitimme hyvin tyhjästä; onneksemme meillä oli vuokranantajan jättämät sängyt ja ruokapöydät. Sen lisäksi ystävät ja sukulaiset olivat isona apuna sekä tukena. Silloin muistin, etten ole yksin.

Mihin tämä sitten vaikutti? Leo muuttui iloisemmaksi ja aktiivisemmaksi, kun vietimme kesää isovanhempien luona ja tämä jatkui parempana palatessamme kotiin. Nenä myös tuntui olevan vähemmän tukkoinen ja henkikin kulki helpommin. Itselläni jatkuva päänsärky loppui ja oloni ei ollut enää niin koomassa oleva väsymyksen vuoksi; tuntui, kuin olisin hiukan herännyt. Eli kyllä, tekemämme muutto vaikutti meidän molempien oloon jonkin verran. Ei ratkaisevasti, mutta varmasti osansa tehnyt siihen, että tuo lapsi voi tällä hetkellä paremmin. Jos epäilet asuntosi terveyttä, niin tällä kokemuksella tarkistaisin sen. Elämä terveessä ympäristössä on parempaa, kuin epäterveessä.

NO SITTEN SE VESI

Kuinka moni piti minua hulluna sen vesi-postauksen jälkeen viime syksynä? Postauksen, jossa kerroin lapseni siirtyneen pullovedelle, koska tuntui reagoivan meidän kotikaupungin veteen. Ei, en usko olleeni hullu. Nyt Leo on mennyt pullovedellä päiväkodissa ja suodatetulla vedellä meillä kotona. Ne päivittäiset, aivan jatkuvat vatsakivut loppuivat veden vaihtoon. Kyllä, vatsakipua oli edelleen, MUTTA niiden vatsakipujen välissä oli ei-kipeitä hetkiä. Se oli jotain aivan luksusta ja huikeaa! Leo ei enää suostu juomaan hanavettä suodattamatta ja huomaa, jos äiti yrittää sellaista vahingossa tarjota. Eli meillä yksi jatkuvan, kroonisen vatsakivun tekijä on vesi. Vääränlainen vesi. Tällä uskon olleen paljon vaikutusta tuon lapsen vointiin ja sitä kautta meidän koko arkeen.

DIENTAMOEBA FRAGILIS -PARASIITTI

Tämän häätäminen oli suuri juttu. Vatsakivut on vähentyneet entisestään, uloste on muttunut ensimmäistä kertaa hänen elinaikanaan normaalin näköiseksi, turvotus on vähentynyt ja sietokyky ruokien maistelulle tuntuu parantuneen. Uskomatonta, mutta totta!

Dientamoeba fragilis on sellainen, jonka tutkimista olisin vaatinut jo paljon aikaisemmin, jos vain olisin suinkin tajunnut. Tai loiset ylipäänsä. Toki jotain ulostenäytteitä oli otettu, mutta en tiennyt, että tämä F-ParaNhO -testikin olisi tarvittu. Uskon tämän häätämisen kera antibioottien olleen suuressa roolissa siihen, että tilanne on nyt mikä on.

TÄLLÄ HETKELLÄ

Juuri nyt vatsakivut on hetkittäisiä; tunnin tai vuorokauden kestäviä, joiden välillä saattaa olla jopa päiviä. Äidin sydämeen sattuu, kun lapsi sanoo “äiti, minun masuun sattuu” ja samalla tajuan, että hän valittaa siitä nyt aivan uudella tavalla, koska se ei enää ole se normali tunne 24/7. Minulla on lapsi, joka vihdoin tietää, mitä on elää ilman niitä kovia kipuja. Toki vajaa neljä vuotiaasta ei voi kukaan sanoa onko hän täysin kivuton vieläkään, mutta ainakin sille se tällä hetkellä näyttäisi. Kolme suurta asiaa; homekodista muutto, pulloveteen vaihtaminen sekä loisen häätäminen on takana. Kaikki tämä viimeisen vuoden aikana, kaikki tämä on tehnyt vuodesta raskaan. Silti niin palkitsevan! Kivut ovat vähentyneet, elämänilo on kasvanut, kehitys on ottanut harppauksia eteenpäin monessa asiassa (onko ikää vai jotain muuta, niin kuka sitä tietää?), yöunet ovat parantuneet huomattavasti, kivut ovat tällä hetkellä ohimenevä tunne.

Jokainen ymmärtänee, että pitkä meillä on vieläkin tämä matka, mutta olemme vuodessa ottanee isoja harppauksia eteenpäin. Sopivia ruoka-aineita on 5kpl (peura, tattari, amarantti, päärynäsose sekä pensasmustikka) ja 1-2krt viikossa sopivia on 6kpl (lohi, parsakaali, hirssi, punaviinimarja, Vatajan nakki sekä vadelma). Satunnaisesti sopii myös muumitikkari ja kokeilussa on tällä hetkellä kookosjogurtti. Ruokavaliossa on paljon hyviä, ravintorikkaita ruoka-aineita.

En pysty sanomaan, mikä näistä oli se, joka vaikutti suuriten vai olisiko näiden kaikkien yhteinen vaikutus. Homekodista muuttot teki varmasti paljon sellaistakin, mitä ei edes huomaa; homekodissa ei pitäisi kenenkään asua ja se on aina terveydelle huonoksi. Epäsopiva hanavesi varmasti teki paljon, koska kuitenkin vettä käytetään vuorokaudessa aika paljonkin. Ja parasiitin häädön vaikutuksia kun miettii, niin varmasti tämän vaikutus kokonaisuuteen oli suuri Leon kohdalla. Eiköhän näillä kaikilla ollut oma roolinsa siinä, että tällä hetkellä heräämme vain joitakin kertoja yössä, Leo nukahtaa iltaisin kivasti, astmalääkkeiden tarve on vähentynyt, ruokavalio on laajennut, kivut ovat vähentyneet huomattavasti jne.

sairaudet lapsen-astma allergia
Kommentit (4)
  1. Tosi mahtavaa, että oireille on löytynyt selityksiä ja ratkaisuja. Kaikkea kannattaa aina kokeilla. Sitä mieltä mä olen. Hyvää juhannusta!

    http://www.vauva.fi/blogit/meidan-combo-susanna

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi
    24.6.2019, 07:41

    Ihana kuulla, että tilanne on mennyt parempaan suuntaan – toivottavasti vielä joskus kivut ovat vain hyvin harvakseltaan vieraileva epätoivottu kaveri!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *