Mitä päälle kauppa-reissulle?

Keväällä esittelin teille meidän ulkovaate-valikoimaamme TÄSSÄ postauksessa ja toistaiseksi mennään vielä samoilla vk-vaatteilla aina niinä päivinä kun Suomen kesä sitä vaaatii. Hiljalleen on aloitettu syksyn miettiminen, mutta ei mennä siihen nyt! Nimittäin nyt on aika vilkaista meidän “siistempiä” vaatteitta 🙂

Me harrastamme kaupoilla käymistä, kauppakeskusten leikkipaikoilla leikkimistä ja lyhyitä happihyppelyitä. Silloin parhaimmillaan kuljetaan kotoa autolle ja parkkihallin sisällä kauppakeskukseen; aina ei kuitenkaan selviä pelkällä paidalla vaan tarvitaan jotain vähän muutakin. Välillä yhdistämme kauppareissuun 10min keinumiset tai hiekkalaatikkoleikit, jolloin voi tarvita sisävaatteiden lisäksi jotain, mutta ei kuitenkaan ole tarvetta esim. kunnon vettä pitävälle haalarille. Ja minusta on mukavaa lähteä siisteissä vaatteissa kauppaan eikä suinkaan samoissa, joissa on juuri uitu lammikossa tai laskettu mutamäkeä. Sen lisäksi tahdon lapsellani olevan kunnon ulkovaatteet (varsinkin syksyn tullen), jotka kestävät säällä kuin säällä, mutta ne eivät ole aivan ihanteellisia mm. kauppakeskuksiin.

Ihmiset puhuvat kauppatakista ja jotain sellaisia nämä meidänkin lienee. Eivät sovellu varsinaisesti rymyämisleikkeihin, vaan lähinnä autossa istumiseen, kaupoilla käymiseen ja pieniin happihyppelyihin keinuen tai hiekkalaatikolla leikkien. Meillä ne kuitenkin ovat hyvin tarpeen ja niitä tarvitaan, mutta tiedän että osalla tällaiset ovat aivan turhakkeita. Onko teillä erikseen kauppaan ja lätäkköleikkeihin vaatteita vai mennäänkö kaikkialle samoilla vaatteilla?
Ensimmäisenä ehdoton suosikkini, ruskea Pico-takki. Tämä oli meillä keväällä aika paljon käytössä, nyt kesällä huomattavasti vähemmän. Onneksi kuitenkin otin isomman koon, joten uskoisin saman takin menevän myös koko syksyn 🙂
Ompelijan tekemä jumpsuit. Tämä aivan ihana jumpsuit, joka tosiaan on tehty kaavaa muuttaen meidän pitkäselkäiselleja on ollut käytössä pian jo vuoden päivät. Tässä jumpsuitissa on käyty kaupoilla, leikitty hiekkalaatikolla, rymytty linnunkakassa ja vaikka mitä, mutta aina se vain pysyy hyvänä!

Otetaan perään meidän toinen jumpsuit, joka on Gugguun. Olen maininnut aiemmin, että muutamiin Gugguun väreihin olen hurahtanut ja tässä jumpsuitissa yhdistyy kaksi lemppareihini kuuluvaa 🙂

Sitten meiltä löytyy vielä H&M:n takki, joka valitettavasti on kovaa kyytiä jäämässä pieneksi. Elättelen kuitenkin toiveita, että tämä ihanan värinen liki kaiken kanssa sopiva takki mahtuisi vielä ainakin alkusyksyn taaperomme päälle 🙂

Siinäpä ne meidän tämän hetken lempparit olivatkin, jotka useimmiten pääsevät ylle. Millaisia kauppa-takkeja muiden eteisistä tai kaapeista löytyy? 🙂

Kommentit (4)
  1. Teresa Sjönberg
    30.7.2017, 18:03

    Ihana tuo PaaPiin-kankaasta tehty jumpsuit! Meillä on ollut käytössä ne svetarit jotka tein. Hmm en edes muista oonko ostanut syksyksi muuta kuin kangasta..

  2. Mä ihailen myös tuota jumpsuittia! 🙂 Meillä on tyttö vielä pieni, mutta toivon että menee mahd. kauan vain yhdet ulkovaatteet (toki eri säille erilaiset). Saa nähdä missä vaiheessa joutuu ostaa erikseen siistimpää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *