Meidän ensimmäiset vuodet

Haluan kirjoittaa meidän kulkemastamme tiestä, minun ja Leon ensimmäisistä kolmesta vuodesta. Vetää yhteen sitä kaikkea, mitä nämä ensimmäiset vuodet ovat pitäneet sisällään. Ikinä en olisi uskonut, että äitiys voisi olla tällaista tai että kolmeen ensimmäiseen vuoteen voisi mahtua näin paljon kaikenlaista; tunteita laidasta laitaan, liki tappavaa väsymystä, hurja määrä kipua, mutta samalla kaiken vastapainona hurja määrä iloa ja rakkautta.

RASKAUSAIKA

Raskausaika oli rankka. Nyt siitä on kulunut aikaa se reilu 3 vuotta ja huomaan ajan kullanneen muistoja jonkin verran. Päällimmäisenä nousee pintaan kipu, epätoivo ja pelko; niistä se aika varmaan pitkälti koostui. Töitä en pystynyt tekemään, kuin aina päivän silloin ja toisen tällöin sekä TYKSissä tuli pötköteltyä aika paljonkin tuolloin. Siitä ajasta kuitenkin selvittiin. Jonkin verran olen raskautta muistellut blogin puolella tässä menneiden vuosien varrella, käy kurkkaamassa vanhat postaukset:

Lokakuu 2017

Lokakuu 2016

Huhtikuu 2016

ENSIMMÄISET HETKET

Ensimmäiset kuukaudet ovat hyvin pitkälti yhtä sumua ja täysin kadotettua aikaa. Pieniä muistoja ja muistikuvia onneksi on jäänyt, mutta sitä toivoisi muistavansa lapsensa ensimmäisistä kuukausista edes hiukan enemmän. Leo oli kuitenkin alkuun todella, todella uninen ja väsynyt. Hän ei jaksanut olla hereillä edes syödäkseen riittävästi, lopulta verensokerit alkoivat tippua ja siitä alkoi korvikkeen syöminen imetyksen lisänä jo synnärillä. Menimme osittaisimetyksellä ja osittain korvikkeella melkein 4kk ajan. Synnärillä vietimme 5vrk ja niissä ei ollut mitään sen kummempaa.

OIREIDEN ALKU

Kotiin päästyämme hiljalleen vauvastani alkoi tulla hyvin itkuinen. Hän itki hereillä, mutta hän itki myös unen seasta. Hän oli edes hiukan tyytyväisempi, kun häntä piti pystyssä ja hytkytteli. Varsinkin yöt olivat vaikeita; muiden nukkuessa, minun lapseni itki ja huusi. Valvoimme, valvoimme, valvoimme. Kävimme neuvolalääkärillä, terveyskeskuslääkärillä sekä kahdella yksityisellä lääkärillä; kuullen ainoastaan, kuinka vauvat vain itkevät. Kukaan ei maininnut sanallakaan allergioita. Kokeilimme koliikkitippoja, pystyssä pitämistä, koliikkikeinua ja vaikka mitä. Leo vain huusi ja itki suurimman osan vuorokaudesta.

Leolla tuli joulun alla 4kk ikää ja juuri ennen joulua sitten aloitimme kiinteät 4,5kk iässä. Teimme sen sitterissä, jota en todellakaan voi suositella kenellekään; se ei ole hyvä asento lapsen ruokkimiseen. Mutta minulle sitä suositeltiin neuvolassa ja väsyneenä en tajunnut etsiä oikeampaa tietoa. Kiinteiden aloittaminen räjäytti tilanteen. En muista kuin sen itkemisen, huutamisen ja sen hetken, kun tajusin lapseni oikeasti huutavan kivusta. En ollut nukkunut neljään kuukauteen, kuin aivan onnettomia pätkiä. Tammikuussa hakeuduimme eräälle allergialääkärille, joka käski vain siedättämään ja palaamaan asiaan kuukauden kuluttua.

EPÄTOIVO ISKEE

En ikinä unohda sitä hetkeä, kun syötin lapselleni mangoa hetki tuon kyseisen “Siedätä vain” -lääkärikäynnin jälkeen. Leo oksensi, huusi, iholle nousi ensimmäiset ihottumat emmekä nukkuneet pariin vuorokauteen silmäystäkään. Silloin minua kehotettiin varaamaan aika Erkka Valovirralle Terveystaloon. Soitin Terveystaloon, jossa sanottiin, ettei Erkka juuri nyt pysty ottamaan uusia asiakkaita ja kehotettiin palaamaan asiaan parin kuukauden päästä. Itkin puhelimen päässä ja kysyin “Mihin voin soittaa, jotta joku hakee tämän lapsen? Minusta ei enää ole tähän.” Puhelimen päässä ollut mukava asiakaspalvelija käski odottaa hetken linjalla. Hetkeä myöhemmin hän kysyi “Kuinka nopeasti pääsette Leon kanssa tulemaan tänne Terveystaloon? Erkka ottaa teidät vastaan potilaiden välissä.” Ja siltä istumalta lähdimme tapaamaan lääkäriä, josta löytyi pelkkää hyvää googlettamalla.

OSAAVA LÄÄKÄRI JA MIELENTERVEYS PELASTETTU

Emme ehtineet edes lääkärin ovesta sisään, kun hän oli todennut “Niin teillä on tuo maitoallergia? Onko muuta?”. Siltä lääkärikäynniltä en muuta muistakaan. Saimme reseptin Peptiin, ensimmäisiin rasvoihin sekä ummetuksen hoitoon ensimmäiset lääkkeet. Apteekissa meitä palveli ihana ihminen, joka kehotti hakemaan Pepti-korvikkeen viereisestä Prismasta, jossa se olisi huomattavasti halvempaa kun ei meillä tokikaan vielä ollut Kela-korvattavuutta. Leon olo koheni aivan silmissä ja meillä jopa nukuttiin joitakin minuutteja. Tässä kohti on todettava, että onneksi meillä oli vakuutus ja sitä kautta mahdollisuus vapaasti valita yksityisistä lääkäreistä, rahan olematta este. Koska tuosta hetkestä ei olisi tarvinnut mennä enää kauaa eteenpäin, kun omat voimani olisi loppuneet kesken. Valovirran lisäksi lääkäreihimme kuuluu vahvasti Tuomela sekä Ruuska; matkan varrella olemme käyneet useammalla muullakin, mutta näille kolmelle aina vain palaamme.

ALLERGIA ARKI

Se kaikki oli tämän alkua, josta alkoi allergia-arkemme, jota pyöritämme edelleen. Ensimmäiset vuodet on nyt kahlattu syvissä vesissä ja kovasti näyttää sille, että vielä on pitkä matka edessä. Ensimmäiset vuodet ovat pitäneet sisällään maitoaltistukset, ph-mittaukset, tähystyksen, ulostenäytteitä, verikokeita, kasvunseurantaa, useita lääkäreitä, hurjan määrän lääkekokeiluja, vammaistukihakemuksen, aivan liikaa kipua ja oireilua sopivia ruokia etsiessämme ja valtavat univelat. Unohtamatta osteopaattia, vyöhyketerapiaa, MSAS-analyysia ja kaikkea muuta matkan varrella kokeiltua. Edelleen etsimme syytä sille, miksi Leolle ei sovi yhtään mikään ruoka ja miksi kivut ovat joka päiväisiä, joten todellakaan tämä tie ei ole vielä kuljettu loppuun.

KOLME VUOTTA

Kolmen vuoden kohdalla tilanne on kuitenkin loppujen lopuksi ihan tasainen. Leolla on iso kasa lääkkeitä, jotka tekevät olosta edes jokseen siedettävän ja toinen mokoma tuotteita, joilla yritetään korjata suolistoa. Meillä on hyvät lääkärikontaktit useampaan eri lääkäriin eri puolilla Suomea; kaikilta saamme jotakin, mitä emme voi saada toiselta. Leo kasvaa, kehittyy, on kiinnostunut maailmasta ja rakastaa kaiken tutkimista <3 Edelleen kolmen vuoden kohdalla sopivia ruokia on vain kourallinen ja epäsopiville oireillaan rajustikin. Leo ei todellakaan ole terve, mutta olo on edes tasaisempi, kuin vielä joku aika sitten. Ensimmäiset vuodet ovat olleet raskaat ja jättäneet varmasti jälkensä meihin kaikkiin, jotka olemme tätä tietä kulkeneet. Diagnooseista löytyy moniruoka-allergia, astma, infektiokierre, refluksi ja jatkuvat vatsakivut tällä hetkellä; lisää lienee luvassa, kun joku keksii tälle kaikelle sen oikean syyn.

Kolme ensimmäistä vuotta on kuitenkin tehnyt minusta äidin, samaiset vuodet ovat tehneet minusta suorastaan leijonaemon, joka tekee lapsensa vuoksi mitä tahansa ja selviytyy mistä tahansa. Näihin ensimmäisiin vuosiin on mahtunut hurjasti iloa, naurua sekä rakkautta kaiken kivun ja itkun vastapainona. Onneksi! Se on kuitenkin myönnettävä, että sitä ajattelee asioita monessa kohtaa allergiat edellä; ei mennä sirkuksen kun siellä on eläimiä, lähdetään leikkipaikalta koska se on niin sotkuinen tai skipataan suuremmat kaveri-treffit puhtaasti kun ei uskalleta mennä allergeeni-ruokien keskelle monen muun lapsen syödessä niitä. Unohtamatta niitä hetkiä ja kertoja, jotka olemme jääneet kotiin kipujen, oksenteluiden tai valvottujen öiden vuoksi. Minulla on välähdyksiä ja pieniä muistikuvia hetkistä, kun lapseni oppi ryömimään, kävelemään tai sanoi ensimmäisen sanansa. Ne ovat hyvin hämäriä muistikuvia, mutta muistan ne kuitenkin edes osittain. Ilmeisesti väsymys on ollut niin kovaa, ettei edes niitä tärkeimpiä hetkiä pysty täysin muistaman. Kaikesta huolimatta en olisi edes valmis vaihtamaan tätä kaikkea pois; tämä kaikki on tehnyt minusta äidin ja lapsestani juuri sellaisen kuin hän nyt on <3

TUKIVERKON PUUTE

Meidän ensimmäiset vuodet ovat vaatineet paljon, mutta paljon ne ovat myös antaneet. Meillä on todella heikko tukiverkko; ei ole ketään, joka olisi valvonut öitä puolestani, ei ole ketään joka olisi kantanut Leoa vauvavuoden aikana edes hetken saadakseni levätä, ei ole ketään joka olisi mahdollistanut hetken omaa aikaa. Nyt viimeisen vuoden aikana Leo on tainnut olla kerrran molempien isovanhempien luona hoidossa. Äitini on puhelimen päässä ja toimii kyllä korvana, mutta lähellä ei ole ketään. Mutta kolme vuotta me olemme Leon kanssa selvitty. Se rakkaus, mitä tuolta lapselta saa takaisinpäin, niin tekee tästä kaikesta sen arvoista <3

Kiitos meidän perheen edes jonkinlaisesta selviytymisestä kuulunee yksityisille lääkäriasemille ja ennen kaikkea niiden muutamille lääkäreille, jotka ovat tehneet kaikkensa Leon olon parantamiseksi näiden kolmen vuoden aikana. Terveystalossa on kassalla ihmisiä, joiden tapaamista Leo odottaa joka kerran ilolla ja Mehiläisen leikkipaikka nostattaa aina hymyn huulille. Fiilis, jolla tuo lapsi lähtee aina uudelleen tapaamaan lääkäriä tai ottamaan verikokeita labraan, niin kertonee lääkäreiden sekä hoitajien tehneen pääsäntöisesti hyvää työtä Leon kohdalla; lapseni tykkää edelleen käydä lääkärissä ja jopa odottaa sinne pääsyä. “Äiti mennään lääkärille, lääkäri auttaa.”  – Siinä on lause, joka meillä lausutaan kovissa kivuissa ja joka osoittaa mielestäni sitä hyvää työtä, mitä lääkärit ovat tehneet. Leo luottaa lääkäreihin <3

Terveystalo

PikkuJätti

Mehiläinen