Lapsen tahto; haluan oppia kuivaksi

Leo ilmoitti hiukan ennen 3-vuotis syntymäpäiväänsä, ettei haluaisi enää vaippaa ja tahtoo opetella käymään pytyllä. Lapseni itse ilmoitti tahtovansa oppia kuivaksi ja äitinä tahdoin tukea sitä parhaani mukaan. Ennen tätäkin hän oli käynyt pytyllä paljon, mutta kaukana oltiin vielä kuivaksi oppimisesta. Leon halusta kuitenkin aloimme opettelemaan entistä suuremmalla halulla kuivaksi ja sillä tiellä olemme edelleen reilu 5kk myöhemmin. Leolla olisi kova halu, mutta jokaista kertaa ja hätää hän ei vain tunnu tunnistavan. Leo kuitenkin viettää jo päivät hyvin pitkälti ilman vaippaa ja vahingotkin ovat vähentyneet.

VUODENVAIHDE 2017-2018

Syksyllä 2017 käytiin jo lähellä ja Leo oli viittä vaille oppia kuivaksi; kotona olimme jo vaipatta. Silloin kuitenkin iski raju tauti – antibiootit – streptokokki – pitkä antibioottikuuri ja sille kaikelle heitettiin hyvästit. Sen jälkeen meni jonkin aikaa etten saanut Leoa edes pöntölle; tarhassa hän ymmärtääkseni kävi kuitenkin. Mutta kevät ja kesä 2018 meni täysin vaipoissa; hiljalleen loppukeväästä taas kotonakin pöntölle suostuen. En kuitenkaan ottanut stressiä, koska hoitavat lääkärit olivat sitä mieltä, että ab-kuurit sotkivat herkän elimistön ja sen vuoksi pakka meni aivan sekaisin. Ajattelin, että kyllä se halu ja into sieltä taas joskus löytyy; harva kouluun vaipoissa lähtee.

OPPIIKO TÄMÄ IKINÄ KUIVAKSI?

Myönnän, että hetkittäin on ahdistanut kovastikin, mutta onneksi lääkärimme on antanut sitä positiivista uskoa ja sanonut, että kyllä sitä aikanaan. Leokin on käynyt kovan tien elämänsä aikana läpi ja ihmehän se kai olisi, jos se ei yhtään missään näkyisi. Neuvolasta, päiväkodsista ja muualta olen saanut painostusta/kyselyä osakseni siitä, kuinka “pitäisi olla jo kuivana” ja “vieläkö Leo muka on vaipoissa?”. Mutta Leo on lähestymässä vasta 3,5v ikää; ei kaikki vain ole silloin vielä päiväkuivia ja minun lapseni on yksi heistä. Hän ei olisi sitä välttämättä, vaikka olisi perustervekin eikä hänen edes vielä ole mitään pakko olla! Osa oppii jo ennen kolmea ikävuotta, mutta osa vasta 3-4 vuoden välissä ja silloinkin vahingot ovat vielä ihan tavallisia. Joten mihin meilläkään on kiire?

TÖITÄ ASIAN ETEEN

Olemme kokeilleet potan, pytyn supistajan, tarrataulut ja keskustelleet aiheesta Leon kanssa. Suurin asia oli kuitenkin se oma halu silloin 3 vuoden tietämillä. Ei se kuivaksi tehnyt, mutta paljon mieluisampaa tästä kaikesta. Itse uskon, ettei lapsi painostamalla ja pakottamalla opi. Luulen, että meillä ainakin yksi merkittävä tekijä on se, että annoin Leon edetä omaan tahtiinsa kevään ja kesän; kysyen mennäänkö vessaan ja antaen hänen itse valita. Lopulta iski se lapsen oma tahto oppia kuivaksi ja sillä tiellä me olemme nyt olleet jo viisi kuukautta. On kannustettu, annettu positiivista palautetta aina onnistuessa, keskuteltu ja yritetty välttää negatiivista ilmapiiriä.

LAPSEN OMAT VALMIUDET

Aina puhutaan niistä lapsen omista valmiuksista oppia kuivaksi. Siihen täytyy olla valmis fyysisesti, mutta myös henkisesti. Ei lapsi voi oppia kuivaksi, jos sillä ei ole siihen halua. Eikä lapsi voi oppia kuivaksi, vaikka sillä olisi halua, jos se ei ole fyysisesti mahdollista. Ainakin yhden lapsen kokemuksella näkisin asian näin. Me olemme tällä hetkellä siinä kohti, jossa lapsella on täysi halu olla ilman vaippaa ja henkisesti olisi siihen valmis, mutta ilmeisesti jokin asia tökkii fyysisellä puolella. Ja sitten Leolla on selkeästi aistipuolella jotain ongelmaa, joten se voi olla yhteydessä myös tähän. Mutta ei kai sillä syylläkään niin väliä tässä kohti, kun puhutaan kuitenkin sen ikäisestä lapsesta, ettei vielä tarvitse olla kuivaksi oppinut. Sen lisäksi Leolle on tulossa tähystys, koska joitakin kakkahätiä ei yksinkertaisesti tunnu tunnistavan lainkaan ja melkein itku kurkussa toteaa, että “nyt taisi tulla kakka”; se yhdistettynä muuhun oireiluun niin tähystys on tarpeen tässä kohti. Mutta saa nähdä, mitä se tähystys sitten kertookaan, että lieneekö sielläkin joku syy sitten tällekin asialle. Aika näyttää.

MISSÄ NYT MENNÄÄN?

Tällä hetkellä Leo on ilman vaippaa päivät kotona sekä päiväkodissa. Sen lisäksi hän on tehnyt useita lyhyitä kauppareissuja ilman vaippaa. Nyt viimeisimpänä päiväkodissa on alettu jättää vaippaa pois ulkoiluilla ja tänään vietimme Leon kanssa 1,5h ulkona leikkien ilman vaippaa. Joten ihan lupaavalta alkaa näyttää tällä hetkellä! Vahinkoja sattuu, mutta ei enää edes välttämättä päivittäin; vastapainona toki sitten ne päivät, kun vahinkoja tulee useampia. Mutta suunta on lupaava. Seuraavaksi vuorossa olisi alkaa kokeilemaan olla ilman vaippaa päiväunetkin; siihen todennäköisesti olisi jo valmiudet ja mahdollisuus. Tuskin Leo olisi kuivana, jos ei olisi säännöllistä rytmiä päivissä (kotona sekä päiväkodissa) ja muistuteltaisiin välillä siitä hädästä. Eli ei tuo lapsi hätäänsä taida tunnistaa ihan täysin, mutta tekee kuitenkin monet tarpeet pönttöön, kun vain hänet saa käymään siellä. Ja kyllä tuo on useamman kerran ihan itsekseenkin pöntölle suunnannut, kun hätä on iskenyt. Itse luotan siihen, että ennen kouluikää lapseni on kuiva! Kaikki aikanaan 🙂

 

Onko muut kohdanneet painostusta joltain taholta, kun lapsi ei ole ollut kuivana vielä kolme vuotiaana?

Muutama linkki:

MLL: lapsi oppii kuivaksi

Pampers: Vinkit kuivaksi opetteluun

sairaudet allergia
Kommentit (12)
  1. Mira / Blinger Shimmer -blogi
    12.1.2019, 15:32

    Meillä tämä on vielä edessä.. Pottailuakaan ei olla kuin pari kertaa kokeiltu – itkun kera minkä takia päätettiin jättää homma hieman myöhemmäksi.

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      13.1.2019, 10:50

      Varmasti hyvä päätös palata kokeilemaan uudelleen jonkin ajan kuluttua <3 Teillä ollaan vielä pieniä 🙂

  2. Meillä on 05/15 syntynyt poika, jolla on puheen viivästyminen. Oppi syksyllä olemaan ilman vaippaa päivisin ja öisin. Tosin kakkaamaan suostuu ainoastaan vaippaan. Ei olla otettu asiasta paineita vaan odotetaan että itse suostuu kakkaamaan pottaan, pissalla kun käy jo itsenäisesti siinä.

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      13.1.2019, 10:52

      Eiköhän teilläkin jossain vaiheessa aleta kakkakin tehdä pottaan 🙂 Se on jo iso askel, että pissat tekee pottaan ja on kakkaa lukuunottamatta kuivana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *