KORONAVIRUS: Kotivara VS hamstraaminen

Marraskuussa istuin todennäköisesti tässä samaisessa paikassa kotonani, Googlettelin ja pohdiskelin kotivaraa. Kirjoitin silloin yhteispostauksen aiheella Allergiaperhe; kotivara , jossa lähestyin aihetta allergiaperheen näkökulmasta.

Kyllä, välillä täytyy pohtia katastrofien ja muiden mahdollisuutta; ei välttämättä edes maailmaa mullistavia vaan meidän perheessä varautuminen tulee vastaan jo pelkästään toimitusvaikeuksien ja erinäisten tuotteiden markkinoilta vedon kohdalla.

Silloin painotin itselleni ja yritin painottaa jutussani, kuinka kotivara on hyvä ihan tavallisessakin tilanteessa. Kuinka se on hyvä juttu ilman maailmanlaajuisia katastrofeja tai ongelmiakin. Nyt siitä postauksesta on tultu neljä kuukautta eteenpäin ja maailma näyttää kummasti erilaiselle; kiinasta lähtenyt koronavirus on löytänyt tiensä ensin Eurooppaan ja sieltä Suomeen, kukaan ei pysty sanomaan mitä tulevaisuudella on meille annettavana, kukaan ei oikeastaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, on nähty hurjaa hamstraamista meillä Suomessa sekä yleisesti maailmalla.

KOTIVARA VS. HAMSTRAUS

Minun on pakko sanoa, että onneksi kirjoitin tuon postauksen marraskuussa. Sitä ennenkin minulla oli aina kaapissa Leolle sopivia muroja, jauhoja ja muuta säilyvää. Mutta tuo syksyinen postaus sai kasvattamaan kotivaraa hiukan. Ja pakko myöntää, että varastoni kasvoi entisestään viimeistään siinä kohti, kun koronavirus alkoi levitä Italiassa. Voisi melkein sanoa, että harrastin jonkin asteista hamstraamista pari viikkoa aiemmin, kuin iski pahin hamstaamis-aalto. Vai oliko se hamstraamista edes?

Allergisen lapsen vanhempana on pakko sanoa, että onneksi meiltä löytyi se kotivara. Viikonloppuna olisi voinut itkettää kaupassa, kun Bonne päärynäsoseen osalta hylly huuteli pitkälti tyhjyyttään parissa kaupassa. Meillä sitä sosetta kuluu aamulla, välipalalla sekä iltapalalla; eikä yksinkertaisesti tahdo olla mitään millä korvaisi sen 1,5 purkkia päärynäsosetta vuorokausi tasolla. Onneksi sitä löytyi ja löytyy edelleen kaapista useampi purkki, koska voimme rauhassa odotella hyllyjen täyttämistä. Osa allergiaperheistä on ollut vaikeuksissa, kun laajasti allergiselle lapselle ei ole löytynyt sopivaa ruokaa kaupasta. Itselleen voi lähteä ostamaan possun jauhelihaa, todeta sen loppuneen ja ostaa tilalle naudan jauhelihaa (toki se on kallista, mutta jos ei ole vaihtoehtoja); laajasti allergisen lapsen kohdalla se ei kuitenkaan välttämättä ole vaihtoehto. Kun sopivia ruoka-aineita on kourallinen, niin siitä on vaikea mukautua tyhjiin hyllypaikkoihin. Puhumattakaan vauvoista, jotka tarvitsisivat korviketta tai vaippoja. Kotivara. Siihen termiin palaamme jälleen tässä kohdassa; kotivara pelastaa tässä kohti.

Poikkeustila antaa ymmärrystä kaikkeen

Hamstraaminen on jotenkin ymmärrettävää, koronavirus iski kovana ja pelottavana. Tuntemattomana. Oli kotona riskiryhmään kuuluvia tai ei. On ruokavalio suppea tai ei. Haluaa välttää kaupassa käyntiä tulevina päivinä tai ei. On suurperhe tai yksin eläjä. Hamstraamalla halutaan varmistaa oma selviäminen, vaikka jokainen taho kuinka huutaisi ruoan kyllä riittävän. Ja kun kymmenen hamstraa, niin seuraavalle kymmenelle iskee paniikki ja se johtaa siihen, että vielä useampi tarttuu hamstraamaan. Tyhjyyttä huutavat hyllyt savaat kylmähermoisemmankin pohtimaan, että pitäisikö tässä nyt varautua. En tuomitse yhtäkään hamstraajaa, mutta haluan vain kehottaa ajattelemaan niitä muitakin. Kaikki vauvat tarvitsevat korviketta, joku muukin voisi haluta jauhelihaa ja vessapaperia. Kun olet kaupassa, niin voit miettiä tarvitsetko oikeasti kaksikymmentä pakettia jauhelihaa vai riittäisikö vaikka viisi; jälkimmäisellä tavalla jätät kaverillekin jotain. Koska ainakin toistaiseksi tilanne on se, että ruoka ei ole loppumassa.

Lapsen tyhjä lautanen -bloggaaja muotoili sen hienosti sanoiksi FB-seinällään “en hamstraa koronan takia vaan muiden ihmisten takia.” Totta.

KUN TULIN KIPEÄKSI

Sitten pääsimme siihen hetkeen, kun Leolle nousi kuume. Itselle iski köhä ja kurkkukipu, joita seurasi lämmännousu ja pääkipu. Siinä minä katselin keittiön kaappiamme ja olin kiitollinen, että meillä oli ruokaa kaapissa. Leo sairastui sunnuntaina ennen puoltapäivää, joten neljäs vuorokausi kotona käynnistyy pian. Onneksi kaapeissamme on ruokaa, koska se on mahdollistanut kotona pysyttelyn. Minä varauduin kotivaran muodossa, joten minun ei tarvinnut ostaa viime viikonloppuna kaupan hyllyjä tyhjäksi. Voin suositella perus-korivaraa muillekin jatkoa ajatellen. Se auttaa.

Olemme selvinneet kotihoidolla. Leo oli hetkellisesti ihan kunnolla kipeä, mutta ajatus lääkäriin hakeutumisesta; hoitajasta tai lääkäristä suojavarusteissa, mahdollisesti ottamassa nenästä epämukavaa näytettä ei tuntunut mukavalle. Mutta olemme pärjänneet kotona, joten sillä on nyt menty. Syöden kotoa löytyvää, tehden asioita joita on jaksettu ja pysytelty kiltisti neljän seinän sisällä. Taudin nimeä emme tule tietämään, mutta ei sillä liene tässä kohti suurempaa merkitystä. Tutkijat siitä ehkä hyötyisivät, kun tilastoitaisiin tämäkin ties-mikä-tauti, varsinkin jos sattuisi olemaan koronavirus. Mutta nyt valitettavasti tämän lapsen tauti ei päätynyt tilastoihin, oli taudin nimi sitten mikä tahansa.

NYT SITTEN OLLAAN KOTONA

Minulla olisi perjantaina vielä työvuoro. En tiedä pääsenkö tekemään sitä, katsotaan ehdimmekö terveeksi ennen sitä. Mutta sitten työt loppuvat ja rehellisesti sanoen tuntuu turvalliselle ajatukselle, että saa jäädä lapsen kanssa toistaiseksi kotiin. Yksi flunssa/influenssa/koronavirus/joku takana ja seuraavaa emme tarvitsisi. Kun parannumme, niin täytyy tosissaan alkaa keksimään puuhaa kotosalle; niitä fiiliksiä tulee varmasti löytymään Instagram -tilini puolelta kevään mittaan. 4-vuotiaan ymmärrys ei tahdo riittää siihen, miksi emme voi mennä lähiaikoina kirjastoautoon tai Leo’s leikkimaahan. Päivä kerrallaan, lapselle ikätasoisesti selittäen eteenpäin.

Arvostan jokaista, joka nyt hoitaa sairaita. Joka turvaa maamme turvallisuutta. Joka hoitaa näiden ihmisten lapsia. Joka siivoaa. Joka työskentelee kaupassa ja myy sitä ruokaa meille kaikille. Jatkanko listaa? Ei, en jatka. Uskon, että jokainen ymmärtää tästä minun arvostavan jokaista joka tällä hetkellä työskentelee ja mahdollistaa yhteiskuntamme toimivuuden. Olemme poikkeustilanteessa. Voimassa on valmiuslaki. Oma kapasiteetti ei meinaa edes ymmärtää sitä; muutama hetki sitten en ollut koskaan kuullut edes moisista. Nyt ei voi, kuin yrittää toimia ohjeiden mukaan; välttää ihmisiä, pysytellä kotona ja pihalla, elää rauhallisesti. Toivoa, että nämä toimet auttaisivat ja voitamme riehuvan viruksen. Toivoa, että ihmiset noudattaisivat näitä ohjeistuksia, jotta ei tarvita järeämpiä kieltoja. Jotta tämä tilanne ei jatkuisi kovin pitkään. Nyt on aika puhaltaa yhteiseen hiileen ja suojata yhdessä meidän riskiryhmiin kuuluvia <3