IMETYSPETTYMYS ja siitä selviäminen

Imetystä pitää liian monesti yksinkertaisena ja itsestäänselvänä asiana. Kyllä naisen kroppa hoitaa homman synnytyksen jälkeen, saa imetyksen onnistumaan ja niin poispäin. Niin ainakin minä ajattelin ennen lasta, koska niin minun annettiin ymmärtää. Luin ja tutustuin imetykseen, mutta silti uskoin ja oikeastaan pidin itsestäänselvänä sen onnistumista. Ajattelin, että sen eteen voi joutua tekemään töitä, mutta siinä onnistuu, jos vain tahtoo.

Olen kirjoittanut Imetyspettymys-aiheesta yhden postauksen syksyllä 2017 ja nyt kaksi vuotta myöhemmin tahdon kirjoittaa aiheesta lisää, kun aikaa on kulunut jälleen. Tämä on varmaan yksi henkilökohtaisimpia aiheita, joista olen blogissani kirjoittanut tai tulen kirjoittamaan; tämä on jotain, joka vaikutti minuun syvästi.

IMETYSPETTYMYS

Välillä tuntuu, että imetyspettymys on aihe, josta puhutaan liian vähän. Minä epäonnistuin imetyksessä eikä esim. neuvolassa ikinä suostuttu käymään sitä läpi. Lähinnä todettiin “no sitten kävi niin, mutta kasvaa se lapsi korvikkeellakin.” Kyllä siellä aina kysyttiin, että kuinka sujuu ja annettiin perusohjeet siitä, kuinka pitää lasta lähellä ja yrittää pumpata. Mutta yrittäessäni kertoa, että olen pettynyt tai että olen vihainen itselleni kun epäonnistuin, niin en saanut mitään vastakaikua. Lähinnä sen “kyllä korvikkeellakin kasvaa” -lohdutuksen. Kyllä, korvikkeella kasvaa ja se on loistava tapa ruokkia lapsi muiden tapojen joukossa, mutta se ei poista sitä pettymystä, jonka koin äitinä.

Imetyspettymys on aihe, josta pitäisi pystyä puhumaan. Äidin pitäisi saada sanoa olevansa pettynyt, jos jostain syystä imetys ei onnistukaan, vaikka äiti olisi sitä tahtonut. Imetyspettymys ei mene ohi sillä, että todetaan “kyllä se lapsi kasvaa korvikkeellakin.” Valtaosa tiedostaa sen kyllä eikä pidä korviketta mitenkään pahana tai huonona; se ei kuitenkaan auta, jos on kuvitellut ruokkivansa lapsensa imettämällä ja se ei onnistukaan syystä tai toisesta.

MEIDÄN IMETYSTAIVAL; MIKSEI SE ONNISTUNUT?

Tähän ei ole oikeaa vastausta vielä näin neljä vuotta myöhemminkään. Leo syntyi sektiolla ja sektion jälkeen maito lähtee nousemaan ehkä aavistuksen hitaammin. Sain lapsen kuitenkin rinnalle jo ennen kuin tajusin mitään maailmanmenosta ja aloitin lypsämisen/pumppaamisenkin todella nopeasti sektion jälkeen. Sain loistavia ohjeita synnärillä ja kaikki asiat kätiin läpi ja imetystä tuettiin 100%. Leo kuitenkin syntyi 36+2 viikolla ja silloin sokerien laskeminen on kai yleisempää, kuin ihan täysiaikaisella; sokerit laskivat niin alas, että lisämaitoa oli annettava. Imetin, pumppasin, imetin ja pumppasin koko synnärillä olon ajan. Maitoa rupesi hiljalleen nousemaan, mutta lisämaidolle vain oli tarve.

Kotiuduimme. Imetin, pumppasin, imetin ja pumppasin edelleen. Olimme Leon kanssa ihokontaktissa, söin, join, hörpin imetysteetä, kokeilin kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Jossain kohti itkin, kun yksinkertaisesti lapseni ei saanut tarpeeksi maitoa ja lisämaitona oli annettava korviketta; vaikka kuinka pumppasin, niin se ei riittänyt täyttämään tarvetta. Kysyin apua imetystuen FB-ryhmässä, kysyin apuja neuvolassa, kysyin apuja kavereilta.. Tein aivan kaiken.

Yksinkertaisesti minulta ei tullut riittävästi maitoa. Kun kokeilimme mennä pelkällä imetyksellä, niin Leo huusi tavallista kovempaa, pissavaippojen tuleminen väheni ja painokin heitti heti. Eli ei, maitoa ei tullut tarpeeksi. Kaikki merkit liian vähäisestä maidosta täyttyi. Itkin, tunsin epäonnistuneeni, ahdistuin. Joulukuussa, Leon ollessa 4,5kk ikäinen tein lopullisen päätöksen lopettaa imettämisen. Siinä vaiheessa imetyksellä meni enää ehkä 1/3 vuorokauden maidoista. Tuossa kohti imetyksessä ei enää ollut mitään mielekästä tai mukavaa; se oli kamalaa ja ahdistavaa.

Luulen, että jokin merkitys oli myös allergioilla. En tajunnut, että lapseni on allerginen vielä tuolloin ja kukaan ei vihjannut siihen suuntaankaan. Todennäköisesti Leo hylki osittain rintaa myös, koska se teki hänestä entistä kipeämmän. Toki hän tuli kipeäksi myös korvikkeesta, mutta minun maitoni saattoi olla jopa paljon pahempi hänen tilanteessaan. Allergioiden laajuutta kun miettii, niin todennäköisesti olisi tarvittu todella rajoitettu ruokavalio myös minulle, jotta maitoni olisi ollut sopivaa. Joten uskon tälläkin olleen oma roolinsa, koska Leo tosissaan vastusteli rintaa. Toki raivarit ja muut kuuluu asiaan, mutta jälkikäteen uskon tälläkin olleen oma roolinsa tässä kaikessa.

ÄLÄ JÄÄ YKSIN ASIOIDEN KANSSA

Tahdon sanoa, että älä jää yksin asioiden kanssa. Jos imetys tuntuu vaikealle, niin hae ja vaadi itsellesi kaikki apu; Imetyksen tuesta, neuvolasta sekä synnäriltä. Synnärillä on ihmisiä, joiden tehtävä on auttaa alkuun imetyksen kanssa ja sen jälkeen neuvolasta kuuluu saada apua sekä tukea imetystaipaleelle.

Jos  imetys ei suju ja koet pettymystä siitä, niin pyri keskustelemaan siitä, pyri pääsemään pettymyksen yli. Itse jäin pitkäksi aikaa vellomaan siihen tunteeseen, kuinka epäonnistuin. Nyt Leon ollessa neljä vuotias voin vihdoin sanoa, että pahin pettymys alkaa olla takanapäin. Jos olisin tajunnut, niin olisin vaatinut neuvolassa, että pääsen käymään tätä asiaa läpi.

OIKEUS OLLA PETTYNYT

Loppuun haluan sanoa vielä, että mielestäni on lupa kokea olevansa pettynyt, jos imetystaival ei suju, kuten olisi tahtonut. Minäkin olen vastaanottanut niin monet vähättelyt ja juuri nämä “kasvaa se lapsi korvikkeellakin” -kommentit. Ihmisellä on taipumus kokea pettymystä, kun asiat eivät suju kuten on suunnitellut ja se on täysin ok. Se ei poista sitä tosiasiaa, että lapsi kasvaa sillä korvikkeellakin ja siitä kasvaa varmasti ihan yhtä hyvä lapsi kuin täysimetetystäkin. Siitä huolimatta, että lapsi kasvaa ja voi hyvin, niin saa pettyä.

Joten välillä vaikka tekisi kaikkensa ja antaisi kaikkensa, niin imetys ei onnistu. Silloin voi kuitenkin hakea lohtua siitä, että on yrittänyt kaikkensa, tehnyt kaikkensa. Suurimmalla osalla imetys onnistuu; joillakin helpommin, toisilla vaikeammin, mutta suurimmalla osalla se onnistuu jos haluja siihen on. Mutta on muistettava, että on se pieni osa, jolla imetys ei suuresta halustakaan huolimatta onnistu. Sille pienelle osalle, joka on tehnyt kaikkensa ja kokenut silti imetyspettymyksen ei kannata mennä sanomaan “olisit yrittänyt vähän enemmän, kyllä siihen kaikki pystyy!”, kuten itse sain erään kerran kuulla.

Jokainen ymmärtänee, etten todellakaan tuomitse tällä postauksella heitä, jotka tahtovat ruokkia lapsensa korvikkeella vapaaehtoisesti. Jokainen tapa ruokkia lapsi on ihan yhtä hieno; imetys, tuttipullo, ruisku, nenämahaletku tai mikä tahansa. Tärkeintä on, että lapsi saa ruokaa. Tämä fakta ei kuitenkaan saa poistaa sitä tosiasiaa, että saa olla pettynyt. Meillä on siihen lupa, joilla imetys kariutuu omasta halusta riippumatta.

Kuinka sinun imetys sujui, menikö se kuten itse toivoit?

LISÄTIETOA IMETYKSESTÄ

Imetyksen tuen -sivut

Imetyksen tuen FB-sivut

terveys imetys allergia
Kommentit (13)
  1. Itsellä olisi onnistunut hyvin mutta jokainen lapsista joutui siirtymään apteekin maitoon. Meillä on vaikeasti allergiset lapset.

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      23.8.2019, 08:40

      Niin meilläkin siirryttiin jossain kohti apteekin korvikkeelle; aiemmin olisi ollut parempi.

  2. Kolmen korvikepojan ylpeä äiti
    19.8.2019, 21:51

    Mulla on kolme korvike lasta, ei omasta tahdosta vaan maitoa ei yksinkertaisesti tullut. mutta en ole pettynyt. Olen saanut syöttää niin on isäkin. Lapset ovat olleet terveitä ja onnellisia. Ei se rintamaito tuo automaattisesti onnea ja iloa. Äiti on äiti vaikka olisi korvikeäiti.
    Ja olet saanut lapsen,

    Se ei ole itsestään selvyys kaikille, ei edes minulle. Kolme luomu ihmettä on minulla joten mulle on yks lysti onko maito tullut pullosta vai rinnasta.

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      23.8.2019, 08:41

      <3 Totta puhut monessa kohtaa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *