Iän myötä muuttuvat oireet

Leo on aina oireillut hyvin laajasti, mutta silti oireet ovat aina seuranneet tietynlaista polkua ja on osannut odottaa, mitä edessä on. Nyt kuitenkin viimeaikoina on alkanut tuntumaan, että oireet ovat alkaneet muuttua. Olen itse lukenut ja kuullut monet kerrat tällä allergiataipaleella, kuinka oireet voivat muuttua iän myötä ja ehkä me olemme nyt tulleet siihen kohtaan. Tuntuu vain, ettei enää osaa tulkita oireita kuten ennen, kun ei ne enää kulje samaa polkua.

MIKÄ MUUTTUU?

Maistelimme Leon kanssa mangoa tammikuun puolella. Suolisto-oireita ei tuntunut tulevan lainkaan, mutta naaman iho reagoi kerta kerralta enemmän sekä vaippa-alueelle alkoi ilmestymään näppylää. Naama sekä pylly alkoivat vaivaamaan ja siihen täytyi tajuta lopettaa mango, vaikka yöunet pysyivät kohtuullisina ja vatsakaan ei seonnut. Eilinen riisi taas teki kipua, joka oireili aisti-jutuilla sekä hullun naurulla/käytöksellä; nämäkin on selkeästi isomman lapsen oireita meillä epäsopivasta. Mutta nyt on todettu, että FPIES-reaktiota (= raju suolioireinen allergia n. 2-4h sisällä nautitusta ruoka-aineesta) ei ole todennäköisesti tiedossa, vaikka riisiä saisikin vahingossa jostain. Vastapainona kirkastettu voi eli ghee, joka oireili kuten aiemmin kaikki rasvat; kipua, yöt heikkeni ja uutena selkeitä nousujakin sen jälkeen. Tammikuussa olin hyvin optimistinen, kun kirjoittelin kokeiluistamme tekstin, mutta siellä mainitut mango ja kirkastettu voi tosiaan meni jo valitettavasti.

UUSIEN OIREIDEN OPETTELUA

Luulen, että tästä alkaa meilläkin uusien oireiden opettelu, koska eiköhän tällaista uuden tyyppistä oirehdintaa ole luvassa jatkossakin. Täytyy opetella aivan uudestaan, että mihin kohti lyödään stoppi; ennen se oli selkeää, koska pääasiassa iski vatsakivut ja yöunet meni. Jotenkin iho-oireet, käytösoireet ja aisti-jutut on paljon vaikeampia huomata ja yhdistää uuteen ruoka-aineeseen. Leolla iho-oireet ovat kuitenkin loppujen lopuksi vähäisiä, joten niistä helposti ajattelee “No, ei kai näin vähä haittaa”, kuten tein mangon kohdalla. Mangon lopetettuamme tajusin, että pojan koko olo parani eli vaikuttihan se paljon enemmän kokonaisuudessaan kuin vain pienin iho-oirein. Nämä uudet iskevät vanhaa hitaammin ja salakavalammin, sanoisin.

 

MITÄ SEURAAVAKSI?

Siinäpä hyvä kysymys. Kovasti olen yrittänyt miettiä, mikä olisi seuravaa kokeilu. Eilen keittelin pienet luuliemet peuran luista, joten se olisi yksi varteenotettava vaihtoehto; luuliemen pitäisi tehdä suolistolle hyvää. Persikka voisi olla yksi varteenotettava vaihtoehto hedelmä puolelta, toisaalta metsämustikka sekä punaiset viinimarjat houkuttaisi kamalasti. Vihannekset ovat vaikeita, kun Leo ei suostu syömään niitä; ravintoterapeutin mukaan voi olla, että maistaa vihannekset todella kitkeränä tai jotain. Viljoissa ei juurikaan ole kokeiltavaa; kotimaiset eivät sovi ja muita on aika säännöllisesti kokeiltu (+ meillä on jo kolme viljaa satunnaisesti käytössä). Toki sunnuntai-puurot on otettu nyt käyttöön ja toiveissa, että sietäisi jossain kohti edes pari kertaa viikossa puuroa. Lihoista voisi kokeilla poroa tai jotakin toista kalaa, vaikkapa ahventa. Eli onhan tässä taas näitä ideoita, millä jatkaa kohti kevättä. Jännittää vain, että millaisia oireita onkaan tiedossa, kun selkeää muutosta on havaittavissa. Osaako niitä uusia oireita tulkita vai romahtaako koko tilanne ennen kuin tajuaa, että taas oireillaan? Ja toisaalta, kun ei tahtoisi lopettaa kokeilua liian aikaisin tai turhaan, jos oireet olisikin väistyviä. Pakko kuitenkin ajatella, että eiköhän uusiakin oireita opi hiljalleen ymmärtämään ja tulkitsemaan.

sairaudet allergia
Kommentit (10)
  1. Satu, Tsajut
    3.2.2019, 08:27

    Teillä on todella haastava tilanne. Toivottavasti uusista vaihtoehdoista löytyy sopivia.

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      16.2.2019, 10:21

      Toivotaan <3

  2. Mira / Blinger Shimmer -blogi
    3.2.2019, 10:10

    Voin vain kuvitella kuin raastava tuo tilanne on! Tsemppiä sinne jatkoon kokeiluihin <3

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      16.2.2019, 10:22

      Kiitos <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *