DIENTAMOEBA FRAGILIS -PARASIITTI; puoli vuotta häädöstä

Viimein Dientamoeba fragilis -parasiitti on nostettu edes kertaalleen esille; siitä on viime päivinä saanut lukea mm. Ylen, Iltalehden, Iltasanomien sekä Aamulehden verkkosivuilta. Ja hyvä niin! Vihdoin, edes kertaluontoisesti tämäkin asia on nostettu pinnalle ja annettu ajattelemisen aihetta. Annettu mahdollisuus sille, että lääkärit ja muut voisivat alkaa tunnistamaan ja epäilemään oireiden perusteella loista. Pahimmillaan ihminen kärsii jopa vuosia loisen tekemistä oireista eikä kukaan tajua, että kyseessä on loinen.

Toki myös muut parasiitit ansaitsivat tulla ihmisten tietouteen; ei Dientamoeba fragilis ole kuitenkaan ainoa. Mutta se on hyvä alku; jostain on lähdettävä liikenteeseen! On kuitenkin tärkeää alkaa ymmärtämään, että meillä suomessakin on parasiittejä. Niitä saadakseen ei tarvitse matkustaa Afrikkaan ja juoda saastunutta vettä, kuten saatoin kuvitella vielä viime keväänä itse. Riittää ihan täällä Suomessa pysyminen, jotta voi saada tartunnan. Kihomadot eivät ole enää meidän ainoa riesa täällä Suomessa vaan rinnalle on tullut muitakin, kuten tämä Dientamoeba fragilis.

Meillä Dietamoeba fragilis löytyi minulta sekä pojalta viime keväänä.

DIENTAMOEBA FRAGILIS -PARASIITTI MEIDÄN PERHEESSÄ?

Elettiin viime kevättä, helmikuuta. Leo oli todella kipeä ja oireileva. Hakeuduimme edelliseltä kesältä tutuksi tulleelle lääkärille, joka ei uskonut oireiden aiheuttajaksi streptokokkia, kuten aiemmin oli ajateltu. Siinä minä melkein itkin lääkärin vastaanotolla ja kieltäydyin vastaanottamasta “vatsan toiminnallinen häiriö” -diagnoosia vastaan, koska tunnen lapseni ja tiesin, että joku oli oikeasti vialla. Jälleen kerran. Lääkäri rupesi siinä sitten puhumaan parasiitin mahdollisuudesta ja määräsi ulostenäytteet. Lääkäri otatti näytteet hiljentääkseen äidin ja äiti otatti näytteet pojalta, jotta hommat etenisivät. Sitten helmikuun lopussa Omamehiläinen ilmoitti tulosten valmistuneen ja siellä luki selkeällä suomenkielellä: DIENTAMOEBA FRAGILIS -PARASIITTI: positiivinen. 

En voi kuvailla sitä shokkia, minkä koin siinä hetkessä. Google lauloi, soitin hädissäni äidilleni ja yritin Facebookin ryhmistäkin kaivaa ihmisten kokemuksia. Loinen, parasiitti, minun lapsellani. Miten muka? Minulle parasiitit oli aina ajatuksena ollut sellaisia, mitä saadaan ulkomailta ja jotka oireilee niin kovin, että ihminen joutuu sairaalahoitoon. Kuinka väärässä olinkaan ollut.. Parasiitin saadakseen ei tarvitse poistua Suomesta, ei tarvitse syödä mitään pilaantunutta eikä ne suinkaan oireile meitä sairaalaan asti.

HOITOPOLKUMME 

Kaikki alkoi ottamalla ulostenäyte, F-ParaNhO. Tämä on ollut ainakin meidän lääkäreiden suosittelema testi epäiltäessä Dientamoeba fragilista. Jotain viitteitä tästäkin parasiitista voidaan saada F-Para-O -testillä, mutta se on epätarkempi tämän osalta. Joten epäiltäessä Dientamoeba fragilista on syytä ottaa nimenomaan F-ParaNhO. Meillä riitti yhden päivän ulostenäyte, jolla saatiin positiivinen näyte; joissakin lähteissä taidetaan puhua tarvittavan jopa kolme näytettä. Hyvin simppeli ulostenäyte. Tulosten valmistumisessa taisi mennä n. viikko muistaakseni.

Positiivisen näytteen jälkeen jouduimme hakeutumaan lääkärille, joka näistä oikeasti ymmärtää. Hän määräsi Leolle sitten antibiootti-kuurin. Itse olin tässä kohdin hereillä ja vaadin itsellenikin sekä Leon isälle testiä; varmuudeksi, jotta Leo ei vain saa sitä itselleen sitten enää uudelleen. Minultakin se löytyi ja antoi selityksen omalta osaltaan minunkin oirehdinnalle.. Antibioottikuuri oli kallis ja kohtalaisen raskas. Me molemmat kärsimme todella rajusta turvotuksesta ja kivusta. Oma pahoinvointini oli kovaa ja jälkikäteen luulen sitä olleen Leollakin. Ja se väsymys oli jotain järkyttävää! Hyvä, kun ei pystyyn nukahtanut ja Leon kiskominen aamuisin sängystä oli tuskaa. Oma antibioottini oli simppeli; kapseleita apteekista, määrätty määrä veden kanssa suusta alas ja kesti oireet. Leon kuuri sen sijaan vaati apteekissa ravaamista; hänen nestemäinen lääkkeensä säilyi aina max. 24h kerrallaan, joten joka neljännen annoksen välein juoksimme apteekissa hakemassa uutta purkkia. Meillä oli käytössä myös luontaistuotteita, joiden uskotaan parantavan häätötulosta.

Turvotuksen laskiessa ja kipujen vähetessä positiiviset asiat alkoivat nostaa päätänsä. Leolla se hyöty häätämisellä oli suuri. Jaksaminen parani, aito hymy ja hyvinvointi nosti päätään, hän oppi kuivaksi, uloste kiinteytyi huomattavasti ja kivut olivat selkeästi vähäisempiä, kuin kenties ikinä elämässä. Itselläkin näkyi positiivisia muutoksia olossa; pahoinvointi väheni, vatsakivut väheni. Toki jouduin toteamaan, että itselläni lienee jotain muutakin, koska kaikki ongelmani eivät kadonneet; ehkä minun oirehdinnalle selviää vielä joskus tulevaisuudessa lisää syitä. Mutta kuuri auttoi; Leoa isosti, minua hiukan vähemmän.

YLI PUOLI VUOTTA HÄÄDÖSTÄ

Leolla tullaan tekemään kontrollitestejä parasiitin osalta edelleen, koska emme tahdo sen aktivoituvan/löytyvän sieltä enää uudelleen. Olemme viettäneet aivan huikean kesän; kivut ovat olleet niin paljon vähäisempiä ja niin poispäin. Syksy toi omat ongelmansa, mutta nyt näyttäisi sille, että se ei johtunut parasiitista kuitenkaan.

Ei tuo häätö ihmeitä tehnyt. Moni on kysynyt “No, alkoiko Leolle sitten sopia kaikki ruoat sen jälkeen?”. Voin vastata siihen, että ei todellakaan. Uskon, että meillä dientamoeba fragilis -parasiitti oli yksi osa isoa kokonaisuutta. Se oli yksi iso tekijä siinä 24/7 kivussa ja ripulissa, jota jatkui aikansa ja joka tuntuisi olevan takanapäin.. Mutta huomioiden sen, että nyt ensimmäistä kertaa hän on sietänyt jo NELJÄSTI margariinissa paistettuja lettuja, niin.. Voisiko sillä olla siihenkin yhteys? Ehkäpä, koska aika ihmeelle tuntuu, että olemme saaneet rasvaa onnistuneesti näin monta kertaa menemään. Itse uskon, että tuolla parasiitilla on ollut oma osansa meidän rasvan sopimattomuuden kanssa; ainoa ikinä sopinut rasva kaatui niihin aikoihin, kun lääkärimme epäilee parasiitin hypänneen matkaan. Tätä en voi tieteellisesti todistaa enkä löytää tälle lähdettä; tämä on omaa mutuilua. Mutta mielestäni näillä voisi olla yhteys. Jollain laajenee huminalla ruokavalio häädön jälkeen, meillä se on saattanut tuoda sietokykyä rasvalle.

 

Itselläni jatkuva pahoinvointi on selkeästi vähentynyt. Ja sietokykyni km-viljoja kohtaan on selkeästi parempi, kuin ennen häätöä. Eli kyllä se minunkin kohdallani jotakin teki.

LOPPUUN KANNUSTUKSEN SANA

Jos kärsit selittämättömistä vatsavaivoista, pahoinvoinnista, turvotuksesta, ilmasta vatsassa, kivuista tms, niin voin vain suositella selvittämään parasiittien mahdollisuuden. Koska parasiitteja on meillä Suomessakin. Noissa Iltalehden, Ylen ja muiden jutuissa puhuttiin jo, että jopa 10% voisi olla kantajia. Osa on toki oireettomia, mutta oireellisiakin on.. Ja kuinka paljon onkaan heitä, jotka eivät ole saaneet vielä selville syytä vatsavaivoilleen? Tässä on yksi potentiaalinen oireiden aiheuttaja erilaisille vatsavaivoille.

 

AIEMMAT POSTAUKSET AIHEESTA: 

Dientamoeba fragilis

Dientamoeba fragilis häätö

Dientamoeba fragilis; äitikin kuurille 

Dientamoeba fragilis ja negatiivinen näyte

sairaudet artyvan-suolen-oireyhtyma allergia ripuli
Kommentit (2)
  1. Onneksi olette parantuneet.

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      20.10.2019, 09:00

      Pikkuhiljaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *