Kaksi lasta tuntui minun luvulleni jo joskus kauan sitten, kun lapsen saaminen oli vasta kaukainen haave. Tiesin, etten tahdo suurperhett\u00e4, tiesin ettei minusta olisi sellaiseen. Nostin hattua omille vanhemmilleni, jotka ovat kasvattaneet kuusi selv\u00e4j\u00e4rkist\u00e4 (ainakin kutakuin selv\u00e4j\u00e4rkist\u00e4, kun minuakin miettii) lasta ja viel\u00e4p\u00e4 pysyen itsekin j\u00e4rjiss\u00e4\u00e4n! Tiesin kuitenkin jo kauan sitten, ettei se olisi todellakaan minun tieni; min\u00e4 tahdon v\u00e4hemm\u00e4n. Jossain vaiheessa se haave oli 2-3, mutta silti se haave kahdesta lapsesta tuntui vahvemmalle.<\/p>\n
Sitten lapsi tuli ajankohtaiseksi. Joulukuussa 2014, kun sain plussan raskaustestiin, niin haave kahdesta lapsesta oli voimakkaampi, kuin ikin\u00e4. Ajattelin, ett\u00e4 nyt saisimme lapsen syksyll\u00e4 2015 ja toisen sitten viimeist\u00e4\u00e4n kolme vuotta my\u00f6hemmin. N\u00e4in 2-3 vuoden ik\u00e4eron t\u00e4ydellisen\u00e4 ja olin aivan varma, ett\u00e4 tekisin kaikkeni, jotta saisin kaksi lasta sill\u00e4 ik\u00e4erolla. Tiedostin, ettei raskaaksi aina tulla, kun tahdotaan, mutta ensimm\u00e4inenkin oli t\u00e4rp\u00e4nnyt nopeasti, joten annoin itseni haaveilla jo toisestakin.<\/p>\n
KIPE\u00c4 JA PELOTTAVA RASKAUS<\/strong><\/h2>\nHaave kahdesta lapsesta koki ensimm\u00e4isen suuren kolahduksen jo raskausaikana. Olimme saaneet plussan testiin joulun j\u00e4lkeen, ennen vuodenvaihetta. Ennen tammikuun puoliv\u00e4li\u00e4 soitin neuvolaan, koska minulla oli kovat kivut. Sielt\u00e4 minut l\u00e4hetettiin ensimm\u00e4isen kerran TYKSiin; sulkemaan pois kohdunulkoisen raskauden mahdollisuus. Se p\u00e4ivystysk\u00e4ynti oli monella tavalla kamala, mutta lopulta paikalle kutsuttu naistentautien-l\u00e4\u00e4k\u00e4ri l\u00f6ysi sielt\u00e4 pienen ihmisen alun juuri oikeasta paikasta ja syd\u00e4nkin sykki. Se pieni ihmisen alku kuitenkin oli viikon verran pienempi, kuin olisi pit\u00e4nyt olla. Sit\u00e4 pidettiin merkkin\u00e4 l\u00e4hestyv\u00e4st\u00e4 keskenmenosta.<\/p>\n
NT-ultraan menness\u00e4 minun pieni ihmisen alkuni oli kuitenkin kirinyt viikot kiinni, syd\u00e4n sykki vahvana ja kaikki oli kuten pitikin. Kivut kuitenkin voimistuivat koko ajan ja sairaslomap\u00e4ivi\u00e4 alkoi olla. Ja puoliv\u00e4liin raskautta oli viel\u00e4 pitk\u00e4 matka. RV18+ oli ehk\u00e4 el\u00e4m\u00e4ni raskain; olin k\u00e4rsinyt kivuista 3kk, n\u00e4hnyt ultran kautta tuon pienen ihmisen alun jo vaikka kuinka monta kertaa, supistukset oli kovia ja samalla tiedostin, ett\u00e4 jos vauvani nyt syntyisi, niin sill\u00e4 ei olisi mit\u00e4\u00e4n mahdollisuutta. Makasin yksin TYKSiss\u00e4, naistentautien puolella, toivoen vain joka hetki ettei tuo pieni viel\u00e4 syntyisi. V\u00e4lill\u00e4 olin kotona, v\u00e4lill\u00e4 p\u00e4ivystyksess\u00e4 ja v\u00e4lill\u00e4 tunteja tai p\u00e4ivi\u00e4 naistentautien osastolla. RV22 oli valtava etappi; p\u00e4\u00e4sin synn\u00e4rin puolelle p\u00f6tk\u00f6tt\u00e4m\u00e4\u00e4n kivuissani ja minulle sanottiin ensimm\u00e4isen kerran ”Nyt jos lapsesi p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 synty\u00e4, niin teemme h\u00e4nen eteens\u00e4 kaiken. Olette ylitt\u00e4neet aktiivisenhoidon rajan.” RV28 ja RV 33 oli isoja etappeja; silloin olen saanut kortisonit ja syntym\u00e4st\u00e4 ollaan oltu aika varmoja. Ihmeiden kautta kuitenkin kivuliaasti jatkettiin aina vain eteenp\u00e4in, kunnes vasta RV36+ Leo syntyi.<\/p>\n
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/93\/2019\/06\/raskaus.jpg\")
<\/p>\n
Haave kahdesta lapsesta sai kovan kolahduksen kuitenkin jo noiden suunnilleen 30 raskausviikon aikana, kun kivut olivat l\u00e4hinn\u00e4 kovia ja todella kovia. En voi sanoin edes kuvailla sit\u00e4 tuskaa, mit\u00e4 k\u00e4vin v\u00e4lill\u00e4 l\u00e4pi fyysisesti, mutta samalla my\u00f6s henkisesti. Makasin yksin\u00e4ni osastolla, k\u00e4vin yksin ultrattavana, pelk\u00e4sin yksin niin\u00e4 hetkin\u00e4. Muille pystyin aina kertomaan vain ”kaikki oli taas hyvin, siell\u00e4 se pieni ihmisen alku heitteli kuperkeikkaa edelleen vain”.<\/p>\n
VAUVAVUOSI JA SEN J\u00c4LKEEN<\/strong><\/h2>\nVauvavuosi oli raskas. Vauvavuosi on itselleni, kuin musta-aukko, josta en muista kuin aivan pieni\u00e4 osia. Leo oli kipe\u00e4 eik\u00e4 nukkunut. Ja jos nukkui, niin h\u00e4n teki sen liikkuvassa kantorepussa tai minun p\u00e4\u00e4ll\u00e4ni maaten. Se oli \u00e4lytt\u00f6m\u00e4n raskas ensimm\u00e4inen vuosi \u00e4itin\u00e4; valvoa y\u00f6t ja valvoa p\u00e4iv\u00e4t, katsoa kipe\u00e4\u00e4 lasta voimatta juurikaan helpottaa toisen oloa.<\/p>\n
Vauvavuoden j\u00e4lkeen kaikki on py\u00f6rinyt l\u00e4\u00e4k\u00e4reill\u00e4 juoksemisen, ruoan, kivun ja oireiden ymp\u00e4rill\u00e4. On yritetty kasata ruokavaliota, l\u00e4\u00e4kit\u00e4, etsi\u00e4 parempaa oloa.. On valvottu ja oltu v\u00e4syneit\u00e4. Rehellisyyden nimiss\u00e4 en osannut edes villeimmiss\u00e4 kuvitelmissani ajatella, ett\u00e4 \u00e4itiys voisi olla n\u00e4in raskasta ja se voisi kest\u00e4\u00e4 n\u00e4in pitk\u00e4\u00e4n. Olin henkisesti varautunut valvomaan ensimm\u00e4isen vuoden, mutta meill\u00e4 se jatkui pitk\u00e4\u00e4n sen j\u00e4lkeen. N\u00e4iden vuosien aikana olen antanut kaikkeni; henkisesti sek\u00e4 fyysisesti. Ja yhden lapsen kanssa se on onnistunut; on ollut vain se yksi pieni ihminen, joka on tarvinnut minua.<\/p>\n
HAAVE KAHDESTA LAPSESTA MUUTTUI YHDEKSI T\u00c4YDELLISEKSI<\/strong><\/h2>\nNyt Leolla l\u00e4hestyy kovaa vauhtia nelj\u00e4n vuoden ik\u00e4 ja alan tajuta, kuinka t\u00e4ydellinen pieni ihminen minua ilostuttaa joka p\u00e4iv\u00e4. Meill\u00e4 on oikeasti hauskaa ja me teemme paljon kaikenlaista; tuntuu, kuin me nauttisimme t\u00e4st\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4, joka meill\u00e4 on. Vihdoin vuorokauteen mahtuu paljon muutakin, kuin kipua ja valvomista. Vihdoin n\u00e4en el\u00e4m\u00e4ss\u00e4mme paljon muutakin, kuin se taustalla kulkevan. Tuosta lapsesta on kasvanut ihastuttava pieni ihminen. Haaveilen reissaamisesta Suomessa ja jopa ulkomailla, harrastamme my\u00f6h\u00e4isi\u00e4 sunnuntai-aamuja, juoksemme leikkipuistoissa ja ev\u00e4sretkeilemme metsiss\u00e4. Nauramme, hihit\u00e4mme, halimme ja h\u00f6p\u00f6ttelemme.<\/p>\n
T\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 haave kahdesta lapsesta on muttunut yhdeksi t\u00e4ydelliseksi. Tuntuisi v\u00e4\u00e4r\u00e4lle t\u00e4ss\u00e4 kohdin haaveilla edes toisesta ja mahdollisesti aloittaa t\u00e4t\u00e4 kuljettua tiet\u00e4 alusta toisen lapsen kanssa. Minusta tuskin olisi siihen henkisesti tai fyysisesti ja olisi se Leoakin kohdin v\u00e4\u00e4rin. Jos kulkisin saman tien toisen lapsen kanssa, kuin mit\u00e4 t\u00e4m\u00e4n ensimm\u00e4isen kanssa, niin en todellakaan voisi olla haluamani \u00e4iti Leolle niiden vuosien aikana. N\u00e4in on hyv\u00e4; minulla on yksi t\u00e4ydellinen lapsi, jolle voin yritt\u00e4\u00e4 antaa itsest\u00e4ni kaiken \u00e4itin\u00e4.<\/p>\n
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/93\/2019\/06\/ulkoilu.jpg\")
<\/p>\n
Enk\u00e4 sano, etteik\u00f6 ikin\u00e4. Minulla on viel\u00e4 monta vuotta aikaa, jopa yli kymmenen, jos niin tahtoo ajatella. Joten mieleni saa muuttua; varsinkin, kun kerta olen nainen. T\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 kuitenkin yksi tuntuu juuri oikealle ja se ”sylini huutaa toista lasta” -olo on tukahtunut t\u00e4ysin. T\u00e4m\u00e4 yksi lapsi on t\u00e4ytt\u00e4nyt sylini rakkaudella.<\/p>\n
My\u00f6nn\u00e4n, etten odottanut \u00e4itiyden olevan t\u00e4llaista. Odotin jotain erilaista. Mutta samalla voin todeta, ett\u00e4 olen \u00e4lytt\u00f6m\u00e4n onnellinen saadessani olla t\u00e4m\u00e4n lapsen \u00e4iti ja saadessani kasvaa t\u00e4m\u00e4n lapsen mukana. Olen onnellinen ja syd\u00e4meni on t\u00e4ytetty rakkaudella.<\/p>\n
<\/p>\nVauvavuosi oli raskas. Vauvavuosi on itselleni, kuin musta-aukko, josta en muista kuin aivan pieni\u00e4 osia. Leo oli kipe\u00e4 eik\u00e4 nukkunut. Ja jos nukkui, niin h\u00e4n teki sen liikkuvassa kantorepussa tai minun p\u00e4\u00e4ll\u00e4ni maaten. Se oli \u00e4lytt\u00f6m\u00e4n raskas ensimm\u00e4inen vuosi \u00e4itin\u00e4; valvoa y\u00f6t ja valvoa p\u00e4iv\u00e4t, katsoa kipe\u00e4\u00e4 lasta voimatta juurikaan helpottaa toisen oloa.<\/p>\n
Vauvavuoden j\u00e4lkeen kaikki on py\u00f6rinyt l\u00e4\u00e4k\u00e4reill\u00e4 juoksemisen, ruoan, kivun ja oireiden ymp\u00e4rill\u00e4. On yritetty kasata ruokavaliota, l\u00e4\u00e4kit\u00e4, etsi\u00e4 parempaa oloa.. On valvottu ja oltu v\u00e4syneit\u00e4. Rehellisyyden nimiss\u00e4 en osannut edes villeimmiss\u00e4 kuvitelmissani ajatella, ett\u00e4 \u00e4itiys voisi olla n\u00e4in raskasta ja se voisi kest\u00e4\u00e4 n\u00e4in pitk\u00e4\u00e4n. Olin henkisesti varautunut valvomaan ensimm\u00e4isen vuoden, mutta meill\u00e4 se jatkui pitk\u00e4\u00e4n sen j\u00e4lkeen. N\u00e4iden vuosien aikana olen antanut kaikkeni; henkisesti sek\u00e4 fyysisesti. Ja yhden lapsen kanssa se on onnistunut; on ollut vain se yksi pieni ihminen, joka on tarvinnut minua.<\/p>\n
HAAVE KAHDESTA LAPSESTA MUUTTUI YHDEKSI T\u00c4YDELLISEKSI<\/strong><\/h2>\nNyt Leolla l\u00e4hestyy kovaa vauhtia nelj\u00e4n vuoden ik\u00e4 ja alan tajuta, kuinka t\u00e4ydellinen pieni ihminen minua ilostuttaa joka p\u00e4iv\u00e4. Meill\u00e4 on oikeasti hauskaa ja me teemme paljon kaikenlaista; tuntuu, kuin me nauttisimme t\u00e4st\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4, joka meill\u00e4 on. Vihdoin vuorokauteen mahtuu paljon muutakin, kuin kipua ja valvomista. Vihdoin n\u00e4en el\u00e4m\u00e4ss\u00e4mme paljon muutakin, kuin se taustalla kulkevan. Tuosta lapsesta on kasvanut ihastuttava pieni ihminen. Haaveilen reissaamisesta Suomessa ja jopa ulkomailla, harrastamme my\u00f6h\u00e4isi\u00e4 sunnuntai-aamuja, juoksemme leikkipuistoissa ja ev\u00e4sretkeilemme metsiss\u00e4. Nauramme, hihit\u00e4mme, halimme ja h\u00f6p\u00f6ttelemme.<\/p>\n
T\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 haave kahdesta lapsesta on muttunut yhdeksi t\u00e4ydelliseksi. Tuntuisi v\u00e4\u00e4r\u00e4lle t\u00e4ss\u00e4 kohdin haaveilla edes toisesta ja mahdollisesti aloittaa t\u00e4t\u00e4 kuljettua tiet\u00e4 alusta toisen lapsen kanssa. Minusta tuskin olisi siihen henkisesti tai fyysisesti ja olisi se Leoakin kohdin v\u00e4\u00e4rin. Jos kulkisin saman tien toisen lapsen kanssa, kuin mit\u00e4 t\u00e4m\u00e4n ensimm\u00e4isen kanssa, niin en todellakaan voisi olla haluamani \u00e4iti Leolle niiden vuosien aikana. N\u00e4in on hyv\u00e4; minulla on yksi t\u00e4ydellinen lapsi, jolle voin yritt\u00e4\u00e4 antaa itsest\u00e4ni kaiken \u00e4itin\u00e4.<\/p>\n
<\/p>\n
Enk\u00e4 sano, etteik\u00f6 ikin\u00e4. Minulla on viel\u00e4 monta vuotta aikaa, jopa yli kymmenen, jos niin tahtoo ajatella. Joten mieleni saa muuttua; varsinkin, kun kerta olen nainen. T\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 kuitenkin yksi tuntuu juuri oikealle ja se ”sylini huutaa toista lasta” -olo on tukahtunut t\u00e4ysin. T\u00e4m\u00e4 yksi lapsi on t\u00e4ytt\u00e4nyt sylini rakkaudella.<\/p>\n
My\u00f6nn\u00e4n, etten odottanut \u00e4itiyden olevan t\u00e4llaista. Odotin jotain erilaista. Mutta samalla voin todeta, ett\u00e4 olen \u00e4lytt\u00f6m\u00e4n onnellinen saadessani olla t\u00e4m\u00e4n lapsen \u00e4iti ja saadessani kasvaa t\u00e4m\u00e4n lapsen mukana. Olen onnellinen ja syd\u00e4meni on t\u00e4ytetty rakkaudella.<\/p>\n
<\/p>\n