ALLERGIAPERHE; neljä vuotta soseiden maistelua

14.12.2015 olin aika tuore pienen lapsen äiti. Lapseni oli ylittänyt 4kk iän ja neuvolan painostus kiinteisiin oli jo kova. Olimme muistaakseni valvoneet edellisen yön aika pitkälti ja päätin, että nyt me sitten ne kiinteät aloitamme. Olin keittänyt bataattisosetta ja sillä sitten lähdettiin liikkeelle. Sen jälkeen on aika mustaa ja muistot kadotettuja. Muistan lähinnä itkua ja puklailua. Silloin olimme vielä kovin tietämättömiä, mitä edessä olisi ja allergia-diagnoosikin häämötti vasta kuukauden päässä. Meillä oli vain itkuinen lapsi, joka reagoi vielä kovemmin itkien bataattiin.

NELJÄ VUOTTA SOSEIDEN MAISTELUA

Nyt tuosta hetkestä on kulunut päivälleen neljä vuotta aikaa, mutta edelleen meillä harrastetaan hetkittäin soseiden maistelua. Eli ollaanko me edes edetty yhtään mihinkään? Aloitimme tosiaan soseiden maistelun 4kk iässä, mutta teemme sitä yhä 4v 4kk iässä. Vuosia on kulunut välissä, mutta maisteluannokset ovat edelleen osa meidän elämää; toisinaan soseina, toisinaan jossain kiinteämmässä muodossa.

Oppia ikä kaikki

Nämä vuodet ovat opettaneet ihan todella paljon. Olen oppinut ja kuullut aivan uusista ruoka-aineista, oppinut valmistamaan ruokaa olemattomista sopivista raaka-aineista, kokeillut ja erehtynyt lukemattomia kertoja.. Olen kysellyt jamssia Citymarketin hevi-osastolla ja amaranttia Prisman hiutalehyllyllä; saaden molemmissa paikoissa aivan kummastuneita ilmeitä. Päätynyt googlettamaan ja kääntynyt vertaisten pariin; hakenut jamssia etnisestä-kaupasta ja googlettanut kuinka sitä valmistetaan sekä hakenut paketin amaranttia Ruohonjuuresta ja jälleen googlettanut valmistusohjeita. Erään kerran pilkoin luumuja ja keittiömme näytti sille, kuin siellä olisi vähintään teurastettu joku; eikä se piiiiiitkään keitetty luumusosekaan sopinut, vaikka se olisi voinut auttaa ummetukseen. Kuinka monta parsakaalia olenkaan työntänyt pakastimeen ja sulattanut, keittänyt, soseuttanut, kypsentänyt sen jälkeen vielä tunteja pannulla ja lopuksi heittänyt ne valmiit soseet pakastimeen. Erään kerran aloin pilkkomaan granaattiomenaa, vain todetakseni oman allergiani sitä kohtaan ja päädyin arpomaan joudunko lähtemään omien oireideni kanssa päivystykseen.

Näiden vuosien aikana niin moni asia on saanut uusia merkityksiä ja mittapuita. Pizzaa saa aikaan, vaikka ei sopisi vehnä tai tomaatti. Joulutortun näköisiä on leivottavissa, kun jokin jauho sopii. Pienetkin asiat voivat olla ihan valtavia elämyksiä, esim. lohi & parsakaali annos ravintolassa tai Muumi-tikkari muidenkin herkutellessa. Pastasta ja peurasta voi vallan mainiosti keittää keiton, ei siihen välttämättä tarvita perunoita ja juureksia. Rieskaa saa vedestä ja hiutaleista, jos mikään muu ei sovi ja peltileipää vedestä sekä jauhoista. Näitä heräämisiä ja esimerkkejä olisi valtava määrä.

Olen lukenut lukemattomia reseptejä ja pahimmillaan vaihtanut siitä valitsemastani reseptistä aivan kaiken johonkin vastaavaan. “Kauramaito vaihtuu veteen, omenasose päärynäsoseeseen, vehnäjauhot hirssijauhoihin ja mikään muu reseptistä ei sovikaan joten jätetään pois”. Näitäkin esimerkkejä löytyisi matkan varrelta vaikka kuinka monia. Ja välillä ei löydy edes mitään reseptiä vaan ainoa vaihtoehto on alkaa heittelemään sopivia ainesosia sekaisin ja etsiä ne oikeat suhteet.

Hävikki harmittaa hetkittäin

Edelleen pakastimella on suuri rooli meidän elämässä; annos-kokoista on vaikea valmistaa, mutta pakastimen kautta käytetty myös sopii paremmin. Vuosien varrella on heitetty niin paljon pois ruokaa, että ihan hävettää. Mutta me olemme eläneet ne vaiheet, kun erinäiset ruoka-aineet sopivat aina jonkin aikaa ja kaatuivat sitten pois. Ei niillä kaatuneilla ja epäsopivilla soseilla tai lihapötköillä sitten vain mitään tehnyt. Osa tuli käytettyä itselle; esim. erinäisiä kasvissoseita olen heittänyt jahelihakastikkeisiin ja muihin mukaan sekä marjasoseita omiin puuroihin, mutta yksinkertaisesti kaikkea ei ole saanut käytettyä.

MITÄ TEKISIN TOISIN?

Jos nyt täytyisi tehdä jotakin toisin, niin en olisi aloittanut soseiden maistelua vielä 4kk kohdalla vaan olisin venyttänyt sitä pidemmälle. Toki jälkiviisaana olisin myös vaatinut apuja siihen kamalaan oloon, joka oli jo ennen kiinteitäkin. Koska ei meidän allergiataival alkanut kiinteistä vaan ihan pienestä pitäenhän se jo oli. Emme vain tienneet sitä, emmekä saaneet siihen apuja vaikka useammalla lääkärillä kävimme jo silloin. Eli jos jotain voisin muuttaa, niin olisin vaatinut apua jo korvikkeelle reagoinnin kohdalla, mutta myös venyttänyt kiinteiden aloittamista. Koska suositukset silloin jo puhuivat 4-6kk aloitusiästä, joten ei niitä soseita olisi tarvinnut alkaa sinne pieneen ja ei-valmiiseen-kehittymättömään suolistoon tunkemaan.

Ja jos nyt pääsisin tekemään asioita toisin, niin en suinkaan aloittaisi bataatilla vaan jollain huomattavasti miedommalla. Ehkä kesäkurpitsalla tai päärynällä. Hyvä sanoa näin, kun kesäkurpitsa ei vieläkään sovi. Mutta se on mieto, kuorettomana myös helposti sulava ja voisi olla yksi vareenotettava vaihtoehto vauvalle.

Rehellisyyden nimissä kuitenkin todettava, että ei se olisi toki meidän koko taivalta muuttanut. Tässä on ollut niin paljon asioita, että jäävuorenhuippu lienee pitkittynyt avunsaanti ja silloinen suoliston huonoon kuntoon ajo. Toki sillä varmasti roolinsa tässä kaikessa on, mutta ei sitä pysty kukaan määrittämään kuinka suuri.

Nyt neljä vuotta myöhemmin osaisin toimia paljon fiksummin vauvan kanssa. Hakisin sille itkuiselle ja puklaavalle vauvalle apua; vaatisin sitä apua. Aloittaisin jollain muulla kiinteät, kuin bataatilla. Sekä aloittaisin kiinteät myöhemmin enkä suinkaan heti 4kk iässä, vaikka minua kuinka siihen painostettaisiin. Meidän 4kk suolisto ei todellakaan ollut valmis vastaanottamaan bataattia eikä todennäköisesti mitään muutakaan; johtuen vähintään osittain kohdasta yksi (itkuinen vauva, joka ei saanut apua).

ME JATKAMME MAISTELUA

Kyllä, neljä vuotta olemme maistelleet erinäisiä ruoka-aineita ja sillä tiellä meinaamme edelleen vain jatkaa. Hetkittäin se on edelleen sitä soseiden maistelua, esim. hedelmien ja osan vihanneksia maistelu soseena on aika yksinkertaista. Osaa sen sijaan onneksi voimme jo maistella kiinteämmässä muodossa, joten emme ole aivan jääneet jumiin soseisiin. Onneksi!

On se karua ajatella, että lapseni maistelee ruoka-aineita yhä ihan samalla tapaa, kuin ei-allerginen lapsi maistelee niitä aivan vauvana (eikä kaikki edes silloin varsinaisesti, jos valitaan sormiruokailu ja annetaan lapsen itse määrittää kuinka paljon tahtoo suuhunsa ruokaa laittaa). Mutta tämä on meidän tie ja tätä me kuljemme; viis siitä, että lähipiirin vauvatkin syövät laajemmin kuin minun 4v 4kk. Tämä meidän tie on opettanut ihan hurjasti ja antanut aivan uudenlaisia eväitä selviytyä monenlaisesta tälle äiti-ihmisellekin. Harva voi sanoa oppineensa ravinnosta ja ruoanlaitosta niin paljoa, kuin kunnon allergia-polun kulkenut vanhempi!