Tuija Pehkonen
Tuija Pehkonen

Mokaan jatkuvasti. Se on ihan ok.

Mokailu on opettavaista. Epäonnistuminen on lahja. Mitä näitä kaikkia juttuja kuulee aina hoettavan. Ei kannata ottaa itseään liian vakasti. Tekee hyvää ottaa rennosti ja antaa itselleen lupa oppia erehdysten kautta. ”Höpönpöppöä”, mä ajattelin aiemmin, ”helpommin sanottu kuin tehty”.

IMG_7351Olen viime aikoina löytänyt itseni aika monta kertaa tilanteesta, joille on saanut nauraa jälkikäteen. Milloin olen varannut hotellin yhdeksänsadan kilsan päästä, milloin syönyt epähuomiossa smoothiekoneen muovisen korkin, milloin taas herännyt omaan pieruuni keskellä yötä ja toivonut, ettei vieressä nukkuva kuulisi mitään. Yksin reissatessa eksyin vähintään kerran päivässä tai tasaisin väliajoin tokaisin epähuomiossa (tai englanninkielenhurmiossni) ”okay:n” sijaan”oh’gay” aiheuttaen pienen hämmennyksen vastapuolessa.

Tällä hetkellä pikkuruinen kämppäni haisee pepperonimakkaralle, sillä sunnuntai-iltana mieleni teki käristettyjä makkaroita, joita sitten innoissani paistelin kakkaroiksi. Eipä tullut mieleen, että sankka käry leviäisi ympäri kämppää ja pepperonimakkaran haju (tätä ei voi edes pyykkipoika nenässä kutsua tuoksuksi) syöpyisi mattoihin ja varmaan myös syvälle ihohuokosiini. Joku järkevämpi olisi tietenkin valmistanut makkarakakkarat uunipellillä.

hymymartankaaMua hävettää, että lauantain rilluttelut lähtivät vähä käsistä ja naapuri joutui tulla huomauttamaan melusta jossain vaiheessa villiä iltaa. Eilen menin kukkakaupan kautta himaan ja kävin nolona pyytämässä anteeksi mekkalointiamme. Tai mites se kerta, kun tulin himaan hektisen työpäivän päätteeksi ja huomasin unohtaneeni keittiön hanan päälle. Juoksin hädissäni ympäriinsä tsekkaamassa, onko joku murtautunut asuntooni. Ei ollut. Ihan itse olin unohtanut epähuomiossa laittaa hanan kiinni.

Välillä on tullut tunne, ettei mokaaminen ja asioiden jatkuva kämmäily ota loppuakseen. Miten musta, huolellisesta, tarkasta muikusta on tullut tällainen tohelo? Kaikki asiat pitää kirjata ylös, muuten mä unohdan. Nimetkin unohdan. Heti samoin tein, kun olen innoissani sanonut kädestä päivää ja tohottanut oman nimeni kuuluviin. Siinä omassa innostuksessa sen toisen tyypin nimi on haihtunut kuin pieru saharaan.

Mutta siinä sivussa, kun säntillisesti, perfektionistisesta, kiltin tytön syndroomasta kärsivästä misusta on tullut ainakin 90 astetta rennompi ja huolettomampi, olen myös oppinut nauramaan itselleni ja mokilleni. Olen oppinut, että ei haittaa, vaikkei kaikki olisi ihan justiinsa tai edes melkein. Kyllä täällä vähemmälläkin suunnittelulla ja nipotuksella pärjää. Kaikesta on selvitty ja elossa ollaan – mielettömiä tarinoita rikkaampina. Onpahan sitten mitä muistella kiikkutuolissa ja silleen.

LIDL_180308_HenriJuvonen_8412

LIDL_180308_HenriJuvonen_8052Helpottaa elämää ihan kamalasti, jos ei jaksa stressata omista mokailuistaan ihan niin kauhean paljon. Kukaan muu ei kuitenkaan muista niitä. Ihmiset ovat sillä tapaa hassuja, että kaikki ovat suurimmilta osin kiinnostuneita lähinnä itsestään. Voi kuulostaa tylyltä, mutta minusta se on välillä helpottavakin ajatus. Ja ainakin voin satavarmasti luvata, että elämään tulee ihan kauheasti lisää hauskuutta, kun antaa vähän siimaa ja rentouttaa otettaan. Muakin kauhistutti alkuun. Kuvittelin korttitalon romahtavan, jos en jokaisella solullani pitäisi sitä aktiivisesti pystyssä. Ei se romahtanut. Hetkittäin näyttää horjuvan, mutta pystyssä pysyy. Suosittelen yrittämään.

hyvapose

Rentoa viikkoa!

nimmari

Kuvat otti Henri Juvonen Lidlin #Letsdenim -rullaluistelutapahtumassa, jonka tosin luulin olevan ihan tavallinen kissanristiäinen. Skumpat käteen, snacksit suuhun ja minglailemaan. Ei ollut. Olin vähän epähuomiossa lukenut kutsun huonosti. Kaikille iskettiin rullaluistimet jalkaan ja ainakin mulle sattui vähän liian nopeasti liukuvat. En osaa luistella, saati rullaluistella. Sekin tuli todistettua. Ja vaikka mua kauhistutti, muut tuntuivat saavat rullailuistani hyvät naurut. Mietin tuolla huristaessa, että eipä tuo haittaa, vaikken pysyisikään pystyssä? Pohjalta on suunta vain ylöspäin ja kyllä lähimmät tulevat aina kampeamaan mut pystyyn, jos jään liian pitkäksi aikaa köllimään.

Kommentit (2)

  1. Aino Riannosta

    Moi Tuija, tuo pepperonimakkarajuttu sai minut repeämään 😀 Kiitos päivän piristyksestä!
    Kuule, millainen aikataulu sinulla on ensi viikolla? Olen meilannut sinulle kutsun erääseen PR-tilaisuuteen, joka on ensi viikon tiistaina 20.3. klo 11-14 välillä. Olisi upeaa, jos ehtisit mukaan!
    Lämpöisin terveisin,
    Aino Riannosta

  2. Eeva

    Huikee teksti, Tuija! Ja voi niin tuttua toi jatkuva arkipäiväinen möhläily. Aika paljon päivästä riippuu kuinka paljon huumoria siitä jaksaa repiä. Jos ei ite niin yleensä toiset näkee sen komiikan. Tykkään lukee sun blogia kun se maistuu oikeelle elämälle ja on jotenkin rehellinen. P.S Makkaran haju tukassa on myös mulle tuttu!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *