Tuija Pehkonen
Tuija Pehkonen

Miltä tuntuu olla ärsyttävä, erokriisissä ja paremman näköinen kuin telkkarissa?

Sain pitkän meilin siitä, miten mä olen ollut kirjoittajan mielestä aina ärsyttävä. Liian sitä, tätä ja vähän tuotakin. Tän tyyppisiä viestejä tulee silloin tällöin. Niissä on aina sama kaava. Alkuun kerrotaan, mikä kaikki mussa on ärsyttävää ja vialla ja loppua kohden sävy pehmenee. On ”opittu tykkäämään” tai ”löydetty jotain selittämättömällä tavalla kiehtovaa” tai ”positiivisuus onkin alkanut tuntua aidolta”. Lopuksi kehotetaan jatkamaan samaan malliin ja tsempataan. Yleensä jossain vaiheessa viestiä on myös epäröinti siitä, ettei kirjoittaja oikein itsekään tiedä miksi mulle kirjoittaa. Kirjoittaapahan kuitenkin aikansa kuluksi.


Vielä pari vuotta sitten mä mietin mielessäni, että miksi siihen alkuun pitää laittaa ne kaikki negatiiviset jutut. Ikään kuin muistuttaa, että kyllä sussa on paljon ärsyttävää ja älä nyt vain ala leijumaan. Mietin, että jos haluaa kivaa palautetta antaa, niin voisiko se olla vai rehellisesti kiva palaute. En mieti enää.

Olin vappupäivänä baarissa kavereideni kanssa laulamassa karaokea. Mulle tuntematon mies tuli kertomaan, että näytän livenä paremmalta kuin telkkarissa. Kiitin kohteliaisuudesta (joka nyt ei varsinaisesti ollut kohteliaisuus) ja jatkoin ystävieni kanssa seurustelua. ”Sullon kyllä hyvä ihokin näin läheltä katsottuna. Ja kauniit sormet. Joo, kyllä sä oot hyvännäkönen tälleen.” Kuuntelin aikani ja yritin pysyä kohteliaasti hiljaa. Lopulta mä totesin, ettei hänen puhettaan ole kiva kuunnella ja että puhuja on mielestäni röyhkeä kokiessaan oikeudekseen arvioida mua pala palalta lähietäisyydeltä ja kertoillessaan ajatuksensa ääneen. ”Itehän sä oot ammattis valinnut”, hän vastasi ja hermostui. Totta, niinhän mä olen.

Annoin naistenlehteen haastatteluun. Siitä tuli mun mielestä tosi hyvä. Toimittaja oli ammattilainen ja kirjoitti ihan mun näköisen jutun. Luin jutun etukäteen, eikä mulla ollut oikeastaan mitään korjattavaa tai muutettavaa. Tää oli aihe, josta multa on kyselty paljon ja josta myös puhun mielelläni. Jos mun tarina voi rohkaista jota kuta, teen sen mielelläni. Aiheena oli se, miten olen oppinut olemaan yksin. Jutussa puhuttiin paljon mun itsekseen tekemistä reissuista, siitä millainen merkitys niillä on ollut mulle ja mitä ne ovat antaneet. Kun lehti tupsahti kauppihin kannessa luki kissankokoisilla kirjaimilla ”EROKRIISI”. Hengitin syvään ja siirsin lehden sivuun. Siinä se nyt jököttäisi viikon ajan lehtihyllyllä. Mä ja mun erokriisi. Siitäkin huolimatta, että olin aina pitänyt seurusteluni, seurustelemattomuuteni ja eroni omana asianani, vaikka ympärillä on välillä muuta väitettykin. Jotain omaa ja pyhää ja henkilökohtaista. Siitä olin tarkka nytkin ja olen jatkossakin. Siksi mua harmitti. Miksi tää juttu piti myydä näin? Nyt Äiti Pehkonen katsoo kantta varmasti ihmeissään ja tutut ovat kummissaan. Mistä erosta se oikein siellä lehdessä avautuu ja miksi se avautuu? Mitähän exäkin ajattelee, että menen tuolla tapaa pulisemaan. Mutta niinhän se on, että ”erokriisi” taitaa myydä paremmin kuin yksin matkustelu. Olkoonkin, että erosta on nyt viisi vuotta aikaa.

Sitä paitsi. Pitäishän mun tietää, kun itsekin olen alalla. Näin tämä homma nyt vain toimii. Ja totta tosiaan, itsehän mä sen haastattelun annoin ja oman pärstäni halusin lehden kanteen. Että koeta nyt vain  kestää.

Ja totta kai mä kestän. Olen 95% ajasta tosi tyytyväinen työhöni ja kiitollinen niistä jutuista, joita saan tehdä. Näen paljon hyvää ympärilläni ja pystyn olemaan ajattelematta niitä vähemmän kivoja juttuja. Ihan joskus, harvoin, tulee hetki, kun mä mietin tätä työtä, mediamaailmaa ja tätä julkisuuskuplaa vähän syvemmin. Tulee sellainen hetki kun pysähdyn miettimään, että vaikka mä nautin mun duunista ihan älyttömästi, tuntuu se toinen puoli välillä aika raskaalta. Harva haluaa tulla salaa kuvatuksi, löytää itsensä skandaaliotsikon kera naistenlehdestä tai lukea uudesta suhteestaan roskalehdestä. Mietin, etten tätä työtä valitessa kuitenkaan valinnut sitä, että olisin kovakuorinen, paksunahkainen tai välinpitämätön. En ole valinnut sitä, että mua saa arvostella ääneen tai että musta saa kirjoittaa mielipiteensä päättömästi minne tahansa. En ole valinnut sitä, että mun tarvitsisi kuunnella arvioita siitä, mikä ulkonäössäni viehättää (tai mikä ei viehätä) ja mikä mussa ärsyttää (tai ei ärsytä). En valinnut sitä, että mun kotiosoitteeseen tulee nimetöntä postia tai sitä, ettei mulla olisi muutenkaan yksityisyyttä.

Asioilla on harvoin kaksi puolta. Niitä puolia on usein paljon enemmän. Juuri tänään halusin vilauttaa tästä asiasta yhtä puolta, sitä kääntöpuolta. Se ei tarkoita, että olisin unohtanut ne kaikki muut puolet. Mutta joskus kai voi sanoa ääneen, että harmittaa.

Kuvat on aikanaan ottanut Liesimaan Pasi IL:n juttua varten.

Kommentit (4)

  1. Tavi

    Kiitos hyvästä tekstistä. Älykkyys ja lahjakkuus yhdistettynä viehättävään ulkonäköön saavat esiin seuraajissa ikäviä piirteitä, tarpeen arvostella ja etsiä vikoja, aivan kuin se olisi silloin paremmin oikeutettua. Ikävä toimintamalli, ikään kuin toisen menestys olisi itseltä jotenkin pois.

    Kiitos että jaksat antaa itsestäsi tekstiesi ja muiden projektiesi kautta meille tavallisille, tylsille, inhimillisille, kateellisille, vajavaisille kanssaihmisille. Toivottavasti jaksat jatkossakin, ihanaa ja lämmintä kesää!

  2. Jari suom.

    no tässä on ehkä kyseessä vähän sama asia kuin että jos mopopojalle huomauttaa häiritsevästä ajokäyttäytymisestä ja saa vastaukseksi välittömästi tappouhkauksen – siis ihmisten halusta hallita ympäristöään ja oikeudesta arvostella ainakin huonosti käyttäytyvää nuorisoa ja toisaalta siitä, että kritiikin vastaanottaminen vaatii kypsyyttä ja karaistunutta persoonaa ja hyvää itsetuntoa – siis pitää olla selkeä omakuva ja hyväksyä itsensä, niin silloin kritiikki on jokseensakin vaikutukseltaan pelkästään positiivista, ja sen avulla voi parannella itseään, jos katsoo sille olevan aihetta — mutta helppoahan se ei ole, ja varsinki jos on herkkä ihminen ja kokee aihepiirin tärkeänä.. — näkisin, että tärkeintä on muodostaa kyseisiin asioihin selkeä oma näkemys ja pitää niistä kiinni … niin silloin siihen kohtaan osoitettu kritiikki ei juurikaan muuta omaa asennetta taikka kantaa — jne jne— hyvää päivänjatkoa!

  3. Susku

    Mahtava teksti Tuija 🙂 mielestäni olet antanut itsestäsi todella lämpimän ja aidon kuvan siitä millainen ihminen olet! Ehkä se pelottaa joitain kuinka rohkeasti olet oma itsesi ja siksi pitää tulla kommentoimaan ikävään sävyyn. Ihan kuin se olisi itseltä pois jos joku uskaltaa olla oma itsensä.

    Ihanaa kevättä (tai taitaahan tää olla jo kesä!) sulle, jatka samaan malliin <3

  4. Lotta

    Oot ollu mun lemppari siitä asti kun juonsit NRJ:llä Lauran kanssa. Kuuntelin teitä pääosin vaan teidän takia ja kun teidän show loppui niin vaihdoin NRJ:n toiseen kanavaan. Näiden vuosien mittaan mulle on vaan vahvistunut miten upea ja fiksu nainen oot.

    Se että oot valinnut julkisen ammatin, joka sopii sulle hemmetin hyvin, ei pitäis oikeuttaa ketään näihin rumiin sanoihin. Jokaisella pitäis olla oikeus tehdä rauhassa just sitä mistä tykkää. Ihanaa kesää ja pysy aitona ihanana Tuijana ❤️

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *