Tuija Pehkonen
Tuija Pehkonen

Lukulomalla

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Mullon ollut vähän vaikeuksia päästä lomamoodiin tänä vuonna. Kevään tiukka työtahti on jäänyt päälle ja huomaan vilkuilevani meiliä jatkuvasti. Ärsyttävää. Usein teenkin niin, että suoraan lomalle päästyäni suuntaan matkalle, jolloin tiedän samoin tein saavani myös ajatukseni pois työasioista.

thumb_image00071_1024Asiaa tietenkin helpottaisi, jos en buukkaisi heti ensimmäisellä lomaviikolla kalenteriani täyteen kaiken maailman tekemistä, ystävien näkeilyjä ja kinkereitä. Kivojahan ne kaikki ovat, mutta kyllä lomalla tärkeintä mulle olisi ihan vain olla ja löhöillä. Yksi parhaista asioista on se, kun on aikaa. Aikaa maata sängyssä puolille päivin, lukea kaikki rästiin jääneet naistenlehdet ja se kasa kirjoja, jonka on hamstrannut yöpöydälle viimeisten kuukausien aikana.

Mä rakastan lukemista. Jos vieressä on vielä lasi viiniä tai pala suklaakakkua, en oikein tiedä paremmasta. Jos aurinko paistaa, luen ulkona. Silloin muuten jätskikin käy seuraksi. Mutta mulle sopii oikein hyvin myös hautautua peiton alle ja röhnöttää koko päivä sisällä lukien.

thumb_image00074_1024

thumb_image00077_1024Siksipä ilahduin isosti, kun viime keväänä Suomen markkinoille rantautuneesta BookBeat -kirjapalvelusta. Old school -tyttönä olen aiemmin suosinut perinteisiä, kovakantisia kirjoja, mutta ai että miten jäinkään tähän koukkuun kerran kokeiltuani. Kyseessähän on ikään kuin kirjojen Netflix, josta voi kuukausimaksua (16,90€) vastaan ahmia erilaista kaunokirjallisuutta rajattomasti e-kirjoina ja äänikirjoina. Vain taivas on rajana ja helppous on se, joka mua tässä viehättää.

Kuuntelin ensimmäistä kertaa vuosia sitten äänikirjana Paulo Coelhon Alkemistin vähän kuin iltasatuna ja nyt kokeilin pitkästä aikaa äänikirjojen kuuntelua Maaret Kallion Lujasti Lempeä -kirjan ja Jutta Gustafsbergin Voimakirjan tiimoilta. I-ha-naa! Radion kuuntelun ja lukemisen parhaat puolet yhdessä. Toimii varsinkin näin lomalla. Molemmat kädet ovat vapaana kaikenlaiseen muuhun tärkeään, kuten varpaankynsien lakkailuun ja skumpan kaateluun. Testasin tätä jo keväällä Rodoksen lomallani ja eilen aloitin taas uuden kirjan.

thumb_image00063_1024Vinkkaanko muuten, mitkä kirjat ovat mulla seuraavana luku- eikun siis kuunteluvuorossa? Aloitin juuri Aki Hintsan Voittamisen anatomian, joka on ollut pitkään lukulistalla. Nyt se pääsi kuunteluun, enkä malttaisi jättää kesken millään. Seuraavaksi ajattelin tarttua ystäväni suosituksesta Liane Moriartyn ”Nainen joka unohti” -teokseen. Ja kyllä mua houkuttaisi kuunnella myös Kimmo Takasen ”Murra tunnelukkosi”, joka on kyllä aiemmista tunnelukkokirjoista päätellen aika diippiä, mutta kuitenkin niin koukuttavaa luettavaa. Tai kuunneltavaa.

Ja hei, jos kaipaat kevyttä kesähömppää ja haluat nauraa maha kippurassa, niin kuuntele ihmeessä myös Henriikka Rönkkösen ”Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän myyttejä”. Samaistuin niin paljon, että häpesin silmät päästäni. Vatsalihastreeni tuli samalla, sillä ei tuota naama peruslukemilla voi kahlata läpi.

Mä suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä palvelua ja nyt koodilla ”tuijapehkonen” on ensikertalaisille luvassa normaalin kahden viikon kokeilujakson sijasta 30 päivää ilmaista testiaikaa. Tämän linkin kautta alennuskoodi on automaattisesti syötettynä rekisteröitymisen yhteydessä. Ja kyseinen koodi on siis voimassa 30.9. saakka.

thumb_image00061_1024

thumb_image00068_1024

Nyt kokeilemaan, kokeilemaan ja lukulomatunnelmiin! Niin ja pikkuvinkkinä vielä, että äänikirjan kuuntelu on myös tosi hyvä tekosyy laittaa puhelin hetkeksi paussille tai ainakin äänettömälle. Helpottaa myös sitä lomafiiliksen tavoittelua…

nimmari

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *