Tuija Pehkonen
Tuija Pehkonen

Kippis kesälomalle

Ihana, ihana kesä ja loma. Viimein ne tulivat. Sää nyt on mitä on, mutta olkoon. Näinhän se on aina Suomessa. Ne lämpimät aurinkoiset päivät tuntuvat sitten entistäkin makoisammilta, kun on saanut ensin värjötellä toppatakissa ja lapasissa kesäkuun puolella.

IMG_7473Mun vika radio-ohjelma tältä keväältä on nyt paketissa ja Rankat Duunit –tuotantokin saatiin purkkiin. Loma, loma, loma!

Tänään olen loman alun kunniaksi syönyt hyvin, syönyt vähän lisää (jäistä suklaakakkua salaa himassa), treenannut kahteen otteeseen ja tsekkaillut majoituksia Barcelonassa, Tallinnassa ja Suomen Turkusessa. Vikassa kutsuu tietenkin Ruisrock! Tosin majoitusta huhuillessani tajusin, ettei meillä ole vielä kyytiäkään hommattuna! Noh, pari viikkoa tehokasta peliaikaa vielä jäljellä. Ehkä nää on niitä ensimmäisiä askeleita vähän suunnittelemattomanpaan elämään. Sitähän mä yritän opetella, hetkessä elämistä.

IMG_7456

IMG_7445

IMG_7441Mä oon niin kaivannut aikaa itselleni ja lähimmille, aikaa olla ja nukkua. Melkein odotan, että tulisi kunnon kaatosade ja myräkkä. Saisin viettää koko päivän peiton alla, tilata ruokaa kotiinkuljetuksella ja rötvätä tyhjän panttina. Lupaan kyllä toteuttaa tuon loman aikana.

Samoin mä lupaan nauttia monta ihanaa, hikoilevaa lasillista skumppaa terassilla. Lupaan treenata oikein ajan kanssa ja nautiskellen, ilman kiirettä. Lupaan laittaa mun kynnet kuntoon ja hankkia vähän brunaakin – sopivasti tietenkin.

Lupaan saada miljoona uutta ideaa ja ladata akut niin, että vikoina päivinä en malta odottaa töihin pääsyä!

IMG_7491

IMG_7435Nyt suuntaan juhannusnokan kohti saarta ja mökkimaisemaa. Mukaan on pakattu toppaa ja juoksukamat. Kummatkaan eivät taida sopia juhannuksen viettoon. Otin mä pari pulloa kuplivaakin. Ja rökövaatetta, että voi landeilla. Ja yhden juhannusmekon varmuudeksi. Jos aurinko sattuisi pilkistämään onnekkaasti.

Toivossa on hyvä elää! Ihanaa, rentouttavaa jussia!

nimmari

Tuo mekko on Ajlajkin mallistoa ja saatavilla siis DOTS…ista. Nettikauppakin on nyt auki ja toiminnassa ja suorastaan huutaa tilaamaan.

Kuvat nappasi superihana Ketter Michelle.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *