Terveelliset herkut
Terveelliset herkut

Vesimeloni-persikka smoothie

Heippa, se on vähän niinkut lomat ohi ja ensimmäinen työviikko jo loppupuolella. Aika muikean mahtavat kolme viikkoa kelien puolesta etten sanois! Suurin osa lomasta meni jokseenkin muuttohommissa ja oikeaan sellaiseen rentoiluun ja lomafiilikseen pääsin käsiksi vasta viimeisellä viikolla. Tuli samalla huomattua miten kiireinen, strenssintäyteinen ja aika hervoton koko kevät ja alkukesä onkaan ollut. Kroppa ja mieli on vieläkin vähän lomafiiliksissä ja oon ollut iltaisin jotenkin tosi väsynyt ja veto poissa näin eka työviikon aikana.

Vesimelonismoothie saa lisäksi makua persikasta ja vadelmista

Oonkin pyhittänyt illat vain lapsen kanssa oleilulle, rauhallisille kävelyille ja vain rentoilulle, viimeset muuttolaatikot ja pussukat saa luvan odottaa tuonnemmaksi. Ja siinä missä lomalta töihin paluu voi tuntua meissä aikuissa alkuun aika väsyttävälle on se sitä usein myös lapsille. Huomaan että myös oma lapsi on ollut aika veto poissa illat ensimmäisen hoitoviikon startattua, joten aikaiset nukkumaanmenoajat, stressin minimoiminen ja puhtaan ruoan syöminen helpottaa kroppaa sopeutumaan taas tulevan syksyn ja talven koitoksiin.

Tekipä tässä mieli kokeilla välipalaksi vesimelonia smoothien joukossa, mukaan blenderiin sujahti persikkaa ja vadelmaa kookostuotteiden lisäksi. Mmmm. varsin makoisa lämpimien päivien juoma.

Persikka-vesimeloni smoothie

  • 1 persikka
  • reilu 2 dl vesimelonia
  • kourallinen vadelmia
  • 1 prk happy coco mansikka kookosjogurttia
  • 1 dl kookosmaitoa
  • jäitä
  • vinkki: jos haluat smoothiesta täyttävämmän lisää sekaan 1 rkl kaurahiutaleita.

Aurinkoisen leppoisaa loppuviikkoa!
Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *