Terveelliset herkut
Terveelliset herkut

Trendikästä chai-lattea ja mansikkaraakasuklaata

Teetä ja sympatiaa huhtikuun alkuun! Matcha-tee on saanut viime vuosien saatossa melkoisen hypetyksen ainakin ruoka- ja terveysintoilijoiden piirissä. Ja kyllä itsekin liputan edelleen matchan puolesta, sillä lähes päivittäin aamu starttaa kupillisella inkivääri-matchalattea. Liekkö sitten kyse kahvilakulttuurin ja erilaisten kahvien suosion, vai idän ruokainnostusten myötä myös muiden tee-laatujen suosio on noussut selvästi.

Itse olen vähän huono ollut juomaan teetä, mutta kun törmäsin edellisellä kahvinostoreissulla chai-kapseleihin niin päätinpä kokeilla vielä uudestaan teen juontia. Niin kyllähän chai-teetä voi valmistaa myös perinteiseen tapaan, mutta oma mielenkiinto nousi ihan eri asteelle kun tajusin että minähän saan tehtyä myös chai-lattea helposti omalla kahvikoneellakin.

Kerroin viime vuoden puolella omat arvioni Nespresso-kahvinkeittimestä (voit lukea jutun täältä) ja silloin hieman epäilin jääkö kone pölyttymään keittiön kaapin nurkkaan, mutta tiedätkös, että siinä kävikin toisinpäin?! Käytän tuota Nespresson Lattissima One konetta edelleen päivittäin ja riippuen aina vähän päivästä ja fiiliksestä tulee kyllä käytettyä niin vahvempia kuin hieman kevyempiä kahvimakuja. Tottahan on, että kahvikapselilla valmistettaessa kahvia tulee kupin hinnaksi tulee enemmän mitä sillä perinteisellä kahvinkeittimellä, mutta laadukas kuppi kahvia vastaa mielestäni enemmän tarpeeseen kuin useampi kuppi huonoa.

Niimpä ilokseni törmäsin kahvikapseleita ostaessani myös Liptonin valmiisiin teekapseleihin, jotka soveltuvat juurikin tuohon omaan kahvikoneeseeni ja halusin ottaa mustaa chai-teetä kokeeksi. Chai-teen pinnalla siis maitovaahto, ripaus tuoretta kanelia sekä näitä Dr Oetkerin pakastekuivattuja mansikoita.

Omassa kahvikoneessani on maidonvaahdotin ja niimpä chai-latte onnistuu tälläisella kiireiselläkin ihmisellä varsin nopeasti nappia painamalla. Musta chai-tee on intilaisittain maustettu.  Jos olet kovin tee hifistelijä ja haluat kokeilla teen valmistusta alusta alkean chai-teehen soveltuvia laatuja ovat mustat teet, esimerkiksi Darjeelingit. Mausteita, jotka taas sopivat hyvin itse mustan teen sekaan ovat esimerkiksi kardemumma, kaneli, neilikka, muskottipähkinä, inkivääri ja fenkoli.

Toinen tuote mitä on aivan pakko hehkuttaa tässä yhteydessä on tuo Puhdistamon rakkauspakkaus. Kyseessä on takaisin markkinoille tullut kaakaojauhe, josta valmistuu helposti smoothiet, raakasuklaat, kuin vaikkapa jäätelöt. Tai sittenhän sitä voi vetää vaikka suoraan lusikalla pahimpaan hätään 😀 Kaakaojauhe on hyvää ja aineisosaluettelo näyttää tältä: Kaakaojauhe, riisinlesejauhe, macajauhe, soijalesitiini, kardemumma, vanilja ja merisuola. Mun raakasuklaat valmistui rakkauspakkauksen jauheesta ja kaakaovoista rakkauspakkauksen takaa löytyvän ohjeen mukaisesti. Sekaan meni vielä noita herkkuja pakastekuivattuja mansikoita, nams!

Kommentit (3)

  1. Blonette

    Moikka,

    Mulla itselläni on myös Nespresson kahvikone (eri malli kuin sulla), mutten ole uskaltanut kokeilla muita kuin Nespresson omia kapseleita. Osaatko sanoa käykö nuo Liptonin kapselit kaikkiin Nespresson kahvikoneisiin?

    • Terveelliset Herkut

      Minä olen kyllä käyttänyt muitakin, kunhan niissä on vain merkintä, että soveltuu käytettäväksi Nespresson kahvikoneissa. Ja noissa Liptonin kapseleissa on ainakin merkintä että soveltuu Nespresson kahvikoneisiin, eli pitäis käydä kaikkiin. Noita oli myynnissä ihan Gigantissa.

  2. Blonette

    Moikka taas, kiitos vastauksestasi. Minulla on ollut tuo kone monta vuotta enkä siis ollut tietoinen, että myös muidenkin valmistajien kapselit voivat käydä Nespresson koneeseen. Tämä oli siis kiva positiivinen yllätys, kun tykkään kovasti chai latesta 🙂 Kiitos siis tiedosta 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *