Terveelliset herkut
Terveelliset herkut

Maailman parhaat pannukakut omena-inkiväärihillolla

20160904_183844

Joka syksyinen dilemma, toisilla niitä on enemmän kuin tarpeeksi ja toiset voivat vain himoita niiden perään? Oman pihan omenat. Täällä mun uudessa kodissa voin vaan kaiholla haaveilla oman omenasadon perään, toistaiseksi. Pihalla ei ole vielä yhden yhtä marjapensasta saati hedelmäpuuta, joten nyt täytyy vain suunnata toiveet omenoista sukulaisten ja kauppiaiden suuntaan, että saan edes jonkinlaisen omenaerän talven varalle. Ihan jos vähän haaveilen niin saatan lähes jo haistaa sen imelän omenahillon tuoksun mikä syntyy hilloja tehdessä. Lääh. Omenahimoissani kaivoin arkistoista tämän erittäin onnistuneen reseptin johon omenahilloke sopii kuin nenä päähän. Inkiväärillä vielä ryyditettynä, tuoden siihen vähän jotain uutta ja ekstoottista makua.

Tätä täytyy saada – ja pian!

Inkivääri on muuten sellainen raaka-aine joka on jäänyt osaksi mun lähes jokaista arkipäivää. Sitä tulee sujautettua töissä aamuisin matcha-latten sekaan ja toimiihan se erinomaisesti myös vaikkapa keitoissa mausteena. Toimii muuten näin syksyisin nuhaneniin myös. Inkivääristä on apua ruoansulatukselle, sillä se stimuloi ruoansulatuksessa tarvittavia entsyymejä sekä auttaa osana pitämään ruoansulatuskanavan bakteeritasapainoa. Siitä on myös apua flunssan oireisiin kuten nuhaan ja nivelkipuihin. Inkivääri sisältää beta-karoteenia, kurkumiinia, kapsaisiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa jotka vähentävät kipua ja tulehdusta. Itämaisen lääketiede on jo vuosisatoja käyttänyt inkivääriä tulehduskipulääkkeenä, apuna pahoinvointiin, ruoansulatuskanavan ongelmiin ja jopa libidon virkistämiseen.

20160904_183914

Maailman parhaat pannukakut Pannukakut n. 7 kpl

  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 2 muna
  • 2 dl raejuustoa
  • ripaus vaniljajauhetta ja laadukasta suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta

Sekoita ainekset sauva- tai tehosekoittimella. Paista pannukakut paistinpannulla kookos- tai oliiviöljyssä – keskilämmöllä! Seos on melko paksua, mutta nostelemalla lusikalla taikinaa pannulle (ja hieman painelemalla seosta) onnistuivat omat pannukakkuni ainakin hyvin. Varo polttamasta pannukakkuja, paista niitä ennemmin miedolla kuin keskilämmöllä. Pannukakut voit kääntää kun niihin muodostuu pieniä ”reikiä”.

Inkivääri-omenahillo

  • n. 1 l kotimaisia omenoita pieneksi pilkottuna
  • n.  1 tl tuoretta inkivääriä pieneksi raastettuna
  • n. 2 dl vettä
  • 0,5 tl ceylonkanelia
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • (tarvittaessa 2-3 rkl kookospalmusokeria tai muuta makeutusta, kuten esim. hunajaa)
  • suurustamiseen:
  • 0,5 dl vettä
  • 1 rkl perunajauhoja

Pese ja pilko kotimaiset omenat pieniksi lohkoiksi, poista siemenkodat. Kuori ja raasta inkivääri. Laita omenalohkot ja inkivääri kattilaan vesitilkan kera ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes omenalohkot ovat pehmenneet. Riippuen omenoiden makeudesta lisää tarvittaessa sekaan tilkka makeutusta esim. hunajaa.

Sekoita perunajauhot tilkkaat vettä ja kaada seos ohuena nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Hillo on valmista kun se on kattilassa muutaman kerran ”pulpahtanut”. Nosta seos hyvin pestyihin hillopurkkeihin, anna hillon jäähtyä, sulje kansi ja säilytä jääkaapissa.

20160904_183855

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *