Kind Ice Cream for you / Seesaminsiemen-lakritsijäätelö

Jäätelökioskit ovat parkkeeraaneet jo torien ja katujen kulmille. Oletko sinä jo syönyt kesän ensimmäiset tötteröt? Maistanut uutuusmakuja? Me suomalaiset syömme henkeä kohden vuodessa noin 13 litraa (!) jäätelöä, mikä on eniten koko Euroopassa (Lähde: WIkipedia). Suurin osa kaupassa myytävistä jäätelöistä sisältää paljon vettä, rasvaa, maku- ja makeutusaineita.

ipad-kind-ice-cream

Jäätelöä voi myös valmistaa terveellisistä, sinulle hyvää tekevistä luonnollisista aineista ilman valkoista sokeria myös täysin vegaanisena. Tästä hyvä esimerkki on Virpi Mikkosen (Vanelja) ja Tuuli Talvion (Uusia Tuulia) uusi e-kirja Kind Ice Cream for you. Kirja sisältää muhkeat 60 jäätelöreseptiä, kaikki maidottomina ja luontaisista aineista valmistettuna. Kirja on kirjoitettu englanniksi, mutta reseptit ovat hyvin helppolukuisia ja niiden valmistaminen onnistuu myös ilman jäätelökonetta. Kirja on täynnä toinen toistaan upeampia kuvia. Herkulliselta kuulostavia reseptejä, jäätelöpuikkoja, -kakkuja, softiksia, sorbetteja hedelmistä, marjoista, pähkinöistä, raakasuklaasta ym. ym. Vai miltä kuulostavat manteli-suklaa-vaniljajäätelö, toffeejäätelö, mustikkapiirakka jäätelöpuikot, kookos-stracciatellajäätelö, minttu-suklaamurujäätelö, vadelma-valkosuklaajäätelö?? nam nam!

Halusin testata reseptiä joka kuulosti melkoisen eksoottiselta;

Seesaminsiemen-Lakritsijäätelö!

20150607_172437

AInekset:

  • 2 tölkkiä (400 ml) täysrasvaista kookosmaitoa (säilytä yönyli jääkaapissa)
  • 1 cup (240 ml) mantelimaitoa (tai muuta maidotonta maitoa)
  • 1/2 cup (120ml) mustia seesaminsiemeniä (paahdettuna)
  • 3-5 tl Lakritsijuurijauhetta
  • 1/2 cup luomu hunajaa (käytin itse vaahterasiirappia)
  • 1/2 tl vaniljaa
  • 3 kananmunankeltuaista (tai 3 rkl Arrow-juurijauhetta)

Paahda mustia seesaminsiemeniä hetki pannulla. Käytä kookosmaidosta vai jähmettynyt osa ja laita se tehosekoittimeen, lisää sekaan kaikki muut ainekset (paitsi kananmunankeltuaiset, jos käytät niitä etkä Arrow-juurta) ja sekoita sileäksi. Lisää lopuksi kananmunankeltuaiset ja sekoita vielä hetki.

Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö koneen ohjeiden mukaisesti, tai kaada seos astiaan ja pakasta noin 3 tuntia, sekoittaen puolen tunnin välein.

 

Tarjosin jäätelön vispatun kookoskerman kera (johon laitoin sekaan ripauksen vaniljaa), lisäksi valmistin lakritsijauheesta, tilkasta riisisiirappia ja vettä kastikkeen jäätelön päälle. Annoksen koristi vielä pari kirsikkaa.

Maku on kaltaiselleni lakritsin ystävälle mieluisa, mutta tuhti. Pieni pala tätä jäätelöä riittää sammuttamaan jäätelön himon. Paahdetut seesaminsiemenet tuovat sekaan mielenkiintoista vivahdetta. Hienostunut, erikoinen jäätelö jota oli vain pakko kokeilla!

Vinkkinä vielä, että lakritsijuurijauhetta löytyy nykyisin ihan tavallisten kauppojenkin maustehyllyltä, esimerkiksi Urtekram-valmistaa sitä.

Terveellisten herkkujen omia (N)ice cream reseptejä:

20150411_165224

Mansikka nicecream

20150323_083511

Snickers nicecream

20150101_135446

Mango-banaani nicecream

20141227_190014

Vadelma-banaani niceream

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *