Tunnelmien metsästämistä

Harrastan tunnelmien metsästämistä. Missä hyvä atmosfääri, siellä viihdyn ja haluan olla. Hyvän atmosfäärin tunnistaa siitä, että se joko rauhoittaa tai inspiroi tai jopa sekä että.

DSC02442

Tunnelmien metsästämisen ja hyödyntämisen erittäin lyhyt opas:

1. Hakeudu sellaisiin paikkoihin, tilanteisiin ja tapahtumiin, jossa koet joko rauhoittuvasi, inspiroituvasi tai muuten vain olosi hyväksi.

Itse vaellan säännöllisesti metsään ja museoon, koska ne ovat tunnelmaltaan minua rauhoittavia ja museon sisällöstä riippuen usein myös inspiroivia.

Sitten on tietysti olemassa tunnelmaltaan tajunnan räjäyttäviä paikkoja, joihin ei välttämättä ole jokapäiväistä pääsyä (kuten Lofootit, ks. kuva). Näiden paikkojen vahvoja muistijälkiä voi kuitenkin hyödyntää kauan ja hartaasti.

2. Hyödynnä mieleesi painuneita hyviä tunnelmia ikävissä tilanteissa.

Läsnäolo on päivän sana ja ehdottoman kannattavaa. Mutta aina ja kaikissa paikoissa ei niin tarpeellista, kuten hammaslääkärissä. Minulle tehtiin kerran hieman kivuliaampaa purukaluston operaatiota. Hammaslääkäri ihmetteli, että kuinka pystyin olemaan niin rentoutuneena toimenpiteen ajan. No pystyin pystyin, kun olin siellä Lofooteilla.  

Toisessa hammaslääkärissä oli muuten katossa juliste kauniista luontomaisemasta, johon piinapenkissä makaavan potilaan silmät väistämättä osuivat. (Tutkimuksissa on todettu, että luontomaiseman katselu rentouttaa jo muutamien minuuttien jälkeen.) Annoin välittömästi positiivista palautetta.

Tunnelmajälkiä voi käyttää mitä moninaisimmissa paikoissa. Tylsissä odottelutilanteissa tai ties missä ahdistusta herättävissä hetkissä.

Pääasia on, että hyviä tunnelmia kerää muistiin.  

Oma koti kannattaa tuunata hyvän atmosfäärin paikaksi. Tämä ei tarkoita niinkään sisustamista ja koristetyynyjen sävyttämistä verhojen kanssa yhteensopivaksi, vaan sitä, että kodissa kaikilla asukkailla on mahdollisuus rentoutua ja inspiroitua.

En ole muuten vieraillut vielä yhdessäkään tunnelmaltaan hyvässä kauppakeskuksessa. Kas kummaa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *