Rentoa tunnelmaa syksyn pimeyteen

Ulkona on pimeää. Ikkunaan osuva sateenropina kertoo säätilan. Laitat ikkunalaudalla olevan pienen pöytävalaisimen päälle. Asettelet kasan tyynyjä lempinojatuoliisi ja kietoudut vilttiin.

Turvallisuutta, rentoutta ja mielihyvää

Siskoni asui vuosia Tanskassa. Muistan kuinka Tanskan vierailujen jälkeen pohdin, että tunnelma minulle vieraiden ihmisten kanssa oli usein erityisen mukava ja lämminhenkinen. Tein nopean päätelmän, että tanskalaiset ovat varmaan ystävällisiä. Silti ymmärsin, että pelkän ystävällisyyden piikkiin kokemaani ei voinut täysin laittaa. Läsnä oli jokin sellainen ilmapiiri, jota en osannut kuvailla. Nyt vuosikausia myöhemmin arvaan, että saatoin päästä osalliseksi siitä kuuluisasta tanskalaisesta hyggestä. 

Hyggellä tarkoitetaan tilannetta ja olotilaa, joka on rento, turvallinen, lämmin, kodikas. Hyggeä voi olla se, kun ulkona myrskyää ja itse saa viettää tunnelmallisessa valaistuksessa aikaa läheisten ihmisten kanssa. Siihen voi liittyä rentoa syömistä yhdessä, jutustelua, pelien pelaamista. Hyggeä voi olla pienten, rentoutumista ja palautumista edistävien asioiden lisäämistä keskelle kiireistä arkea. Suurinta osaa vuodesta elämme arkea ja tavallisia päiviä, emme loman huippuhetkiä. Siksi arkeen kannattaa ehdottomasti tuoda ripaus hyggeä.

Hygge ei ole kuitenkaan pelkästään rentoilua, herkuttelua tai kaunista tunnelmallista valaisua. Se on ennen kaikkea tunnetta siitä, että on täysin turvassa ja että voi olla aidosti oma itsensä ja luottaa niihin, keiden ympäröimänä on. Hyggeä ei voi kokea, jos ilmapiiri ympärillä on tulehtunut, kireä, vihamielinen tai painostava.

Yksin tai yhdessä

Vaikka tanskalaisista suurin osa liittää hyggeilyyn nimenomaan yhdessäolon, hyggeillä voi yksin tai yhdessä. Hyvään, rentoon tunnelmaan voi päästä yhtä lailla itsekseenkin. Itse asiassa enemmistö tanskalaisista ei koe että hyggeilyyn pitäisi aina koota suurta porukkaa, vaan mielellään esimerkiksi 3–4 henkilöä tai vaikka vain kaksi. Hyggeen isona osana kuuluva turvallisuudentunne säilyy helpommin, jos tunnelma on intiimi.

Isommassakin ryhmässä voi silti olla hyggelig: hauskaa, rentoa ja mukavaa. Muistan erään kyläilyn Tanskassa, jossa meitä oli paikalla vähintään kuusi henkeä, saattoi olla kahdeksankin. Vietimme useita tunteja ison ruokapöydän ympärillä. Söimme smørrebrødejä (tanskalaisia voileipiä), pelasimme pelejä, juttelimme, olimme yhdessä. Vaikka olin introverttina isommassa, vieraassa seurueessa, nautin joka hetkestä. Oli erittäin hyggeä.

Todennäköisesti pystymme jokainen palauttamaan mieleemme joitain hetkiä elämästämme, joissa on ollut hyggeä. Niitä kannattaa tietoisesti lisätä arkeen. Hyggeily ei tarkoita pelkästään sitä, että linnoittautuu kotiin. Hyggetunnelmaan voi päästä myös vaikka pulkkämäessä tai metsäretkellä tai viettämällä kiva ilta jossain tunnelmallisessa paikassa.

Hyggeä ei voi kuitenkaan pakottaa. Se ei onnistu niin, että laitetaan yhdessä villasukat jalkaan ja “tehdään 20 minuuttia hyggeä”. Tunnelma pitää luoda erinäisin keinoin, joista tärkeimpiä ovat läsnäolo, aito kohtaaminen sekä hyväksyvän ja ystävällisen ilmapiirin ylläpitäminen.

Lue myös:

Onko arkesi sellaista, jota haluat elää?

Hyvät ja turvalliset ihmissuhteet vähentävät stressiä

Turvallinen ilmapiiri tukee hyvinvointia

Seuraa Stressitohtoria Facebookissa

rentoutumiskeino

Lähteenä käytetty kirjaa Hygge. Hyvän elämän kirja (Meik Wiking)

Kuva: Haley Powers

hyvinvointi stressi mieli ihmissuhteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *