Kohti rauhallisempaa arkea

Joskus haaveilin asumisesta rauhallisessa ympäristössä, ehkä luonnon keskellä. Tämä ajatuskupla valtasi mieleni silloin tällöin, kunnes pysähdyin pohtimaan sitä hieman tarkemmin. Enhän minä halunnut asua maaseudulla, pidän kaupunkiasumisesta. Mitä siis oikeasti halusin, kun tällaiset ajatukset pyörivät mielessä? Rauhallisemman arjen.

Arjen ylikuumeneminen johtaa ylivireyteen

Työelämän aikapaine ja vapaa-ajan ahtaminen täyteen tekemistä voi johtaa arjen ylikuumenemiseen ja stressin lisääntymiseen. Lisäksi kun ympäristömme, etenkin sosiaalinen media, luo jatkuvasti kuvaa kaikesta siitä, mitä pitäisi olla, miltä pitäisi näyttää, mitä pitäisi saavuttaa, ei ole ihme, että käymme kierroksilla liian usein.

Kiireen luoman pyörremyrskyn keskellä on hyvin luontevaa haaveilla ympäristöstä, jossa olisi hitaampi elämänrytmi. Toisilla koronasulku lopetti kiirearjen kuin seinään, ja rauhallisemman arkirytmin myönteiset puolet tulivat esille. Osa ihmisistä alkoi etsiä rauhallisempia ympäristöjä, joissa asua ja työskennellä.

Kaikki eivät voi kuitenkaan muuttaa pois kaupunkien vilinästä tai lopulta edes halua sitä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaupungeissa ei voisi elää rauhallisempaa arkea. Olen vuosien varrella rauhoittanut omaa kaupunkilaisen arkeani huomattavasti ja käyttänyt siihen apuna yksinkertaistamisen keinoja.

Yksinkertaistamalla rauhallisempi arki

Yksinkertaistamisella tarkoitan linssiä, jonka läpi voi kriittisesti tarkastella mitä tahansa asiaa omassa arjessaan, oli se sitten tavaroita, tehtäviä, informaatiota tai muita ärsykkeitä tai aikaa vieviä asioita. Kun pysähtyy katselemaan erilaisia arjen puuhia tällaisen linssin läpi, voi yllättäen löytää paljonkin karsittavaa.

Tekemisten, tavaroiden ja informaation lisäksi voi tarkastella esimerkiksi sitä, onko arjessa paljon hälyä tai melua joka kuormittaa ja voisiko sitä vähentää. Lisäksi arjen sujuvoittaminen eri keinoin lisää yleensä myös aikaa.

Haastavinta ei aina ole yksinkertaistaminen ja karsiminen, vaan se, että pystyy myös pitämään näitä turhia asioita poissa kuormittamasta arkea. Joskus karsimiskierroksia on tehtävä tietyin väliajoin, ennen kuin huomaa, mitkä samat asiat tai mikä sellainen kuvio toistuu, joka saa tehtävä- tai ärsykeähkyn valloilleen.

Seuraavia kysymyksiä voi käyttää apuna tekemisten, tavaroiden ja informaation tai somesisältöjen karsimiseen:

1. Onko minun aivan pakko tehdä sitä?

Meillä kaikilla on tekemisiä, jotka eivät ole aina niin mieleen, mutta jotka on tehtävä. Ja sitten on niitä tehtäviä, joita teemme erilaisista syistä, mutta jotka eivät ole aivan pakollisia ja jotka voisi karsia joko kokonaan tai jättää välillä tekemättä. Olen tämän kysymyksen siivittämänä jättänyt ikkunoita pesemättä, ostoksia ostamatta ja menoja menemättä.

2. Tuoko tämä tietty tehtävä/tekeminen mitään lisäarvoa arkeeni? Haluanko tehdä sitä?

Tähän kysymykseen vastaamalla pystyy selvittämään, onko jokin tehtävä tai meno linjassa sen kanssa, mihin oikeasti haluaa käyttää aikaa elämässä.

Koronasulku rajoitti väkisin menojamme. Oliko joku niistä väliin jääneistä tekemisistä sellainen, että tunsit helpotusta kun se jäi pois? Ja toisaalta, mitä silloin aidosti kaipasit?

3. Mikä tehtävä on juuri tällä hetkellä kaikkein tärkein?

Kivatkin asiat ja tekemiset voivat tuottaa kuormitusta ja kiirettä, jos niitä on liikaa. Tämä kysymys auttaa priorisoimaan ja keskittymään yhteen tehtävään kerrallaan silloin, kun tekemistä tuntuu olevan paljon.

4. Tuoko tämä tietty tavara tai informaatio mitään lisäarvoa arkeeni?

Tässä tavara- ja informaatiopaljouden ajassa on hyvin helppoa ajautua harhapoluille ja huomata hetken päästä, että kaapissa on tavaraa jota ei käytä (tai lopulta edes halua) tai aikaa on tuhrautunut sellaisen informaation kuluttamiseen, johon ei oikeasti haluaisi aikaansa käyttää.

Lue myös:

Millainen voisi olla inhimillinen työelämä?

Introvertin vastavoima kiireelle ja kovalle tahdille

Tunnista ylivireystilan merkit (+keinoja sen rauhoittamiseen)

Seuraa blogia Facebookissa

rauhallisempi arki

Kuva: Annie Spratt

hyvinvointi mieli stressi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *