Kohti omannäköistä elämää (osa 1/2): Karsi, rauhoita ja kirkasta johtotähti

Usein kiireisessä ja tekemistä täynnä olevassa arjessa ei tule huomioineeksi ajatuksiaan tai automaattiseksi muodostuneita toimintatapojaan. Voi olla, että olemme lähes huomaamatta ajautuneet sellaiselle tielle, jota emme tarkemmin ajateltuna edes tunnista omaksemme. Jos jokainen hiljainen hetki on tilkitty tekemisellä, tekemisen suunnittelulla tai murehtimisella, emme ehkä enää tiedosta, kuka aidosti olemme ja mitä oikeastaan tarvitsemme.

Karsi tekemisiä, rauhoitu ja hiljennä mielen häly

Useimmilta meistä löytyy tekemisiä ja tehtäviä, joista voimme karsia, jotka voimme jättää hetkeksi tauolle tai joihin voimme käyttää vähemmän aikaa. Ensimmäinen askel omannäköisen elämän suuntaan on karsia tekemisiä sen verran, että päivät eivät ole yhtä tehtävästä toiseen säntäilyä, ja saamme raivattua aikaa rauhoittumiselle.

Rauhoittumiselle ajan raivaaminen on tärkeää siksi, että jos olemme kiireisessä tekemisen mielentilassa tai jatkuvasti murehtimassa jotain, olemme todennäköisesti stressitilassa. Silloin toimimme helposti automaatiolla ajatustemme ja uskomustemme ohjaamana. Stressitilassa kehomielemme on valmiudessa taistelemaan tai pakenemaan ja olemme alttiita suorittamaan asioita vaikka hammasta purren tai tarrautumaan erilaisiin pelkoajatuksiin.

Kun rentoudumme ja hiljennämme mielemme hälyn, aktivoimme kehomme rauhoittumisjärjestelmän, ja pääsemme olemisen mielentilaan. Tästä rauhallisesta mielentilasta käsin saamme paljon paremman mahdollisuuden pohtia elämämme suuntaa. Tällöin vastaukset esittämiimme kysymyksiin tulevat todennäköisemmin meidän sisältämme, ei ulkopuolelta annettuina.

Rentoutuneeseen mielentilaan voi päästä esimerkiksi seuraavaan rentoutusharjoituksen avulla:

  1. Ota mieluinen asento, laita silmät kiinni, hengitä rauhallisesti.
  2. Ota mieleesi muisto jostain ihanasta tilanteesta tai tapahtumasta, jossa koit kiitollisuuden tunnetta eli rauhallista tyytyväisyyttä.
  3. Oleskele tässä tilassa noin 10 minuuttia tai enemmän. Aikaa ei tarvitse kellottaa. Voit vain antaa ajan kulua ja lopettaa kun lopetat. Tärkeintä on rauhoittumisen ja rentouden tunne, ei harjoituksen ajallinen suorittaminen.

Voit myös lisätä jollain tavoin kontaktia luontoon. Se voi olla luonnossa oleskelua tai kävelyä tai esimerkiksi jonkin eläimen tarkkailua. Tai voit vaikka istuttaa vihanneksia tai kukkia ja pitää niistä huolta.

Kirkasta johtotähtesi

Kun olet karsinut tekemisiä, tehnyt rentoutusharjoituksia tai lisännyt kontakteja luontoon, huomioi millaiselta olosi tuntuu. Oletko tyynempi, rauhallisempi? Kun huomaat, että mielesi ja kehosi on rauhallisessa tilassa, voit pikku hiljaa pohtia johtotähteäsi.

Johtotähden kirkastaminen on arvojen pohtimista eli itselle tärkeiden ja merkityksellisten asioiden miettimistä. Omia arvoja voi pohtia esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

1. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Miksi?

2. Millaisissa tilanteissa olet tuntenut tyytyväisyyttä, kiitollisuutta, rauhaa? Tunnistatko joitain samoja elementtejä näissä tilanteissa?

4. Millaisia ihmisiä arvostat? Miksi?

Omien arvojen on tultava sisältäpäin, rauhallisuuden tilasta, ei ulkoapäin annettuna tai pelon ohjaamana. Jos tuntuu, että et löydä vastauksia, keskity rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. Rentoutuneena annamme mielelle tilaa toimia, ja vastaukset voivat tulla yllättäen silloin, kun niitä ei aktiivisesti pohdi.

Lue myös:

Kun elämäntapa uuvuttaa

Itsetuntemus lisää hyvinvointia

Kun pää on liian täynnä tehtäviä ja suunnitelmia

Seuraa Stressitohtoria Facebookissa

omien arvojen tunnistaminen

Kuva: Sandra Kaas

hyvinvointi mieli stressi onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *