Näin sammutat kovan stressireaktion kehossa

Olin kerran keskellä itseäni jännittävää keskustelua. Tilanne oli sen verran hermostuttava, että sydämeni hakkasi tikkana rinnassa. Halusin saada kehoni rauhalliseksi ennen mahdollista omaa suunvuoroani. Jos olet joskus ollut samankaltaisessa tilanteessa, tiedät varmasti kuinka epämiellyttävää on yrittää puhua sen sydämen jyskeen keskellä, jonka kehossa tunnet.

Stressireaktiossa sympaattinen eli nopea hermosto aktivoituu, eikä sitä voi käskyttää lopettamaan. Se kuinka helposti ja voimakkaana stressireaktio kehossa syttyy, riippuu ihmisen stressiherkkyydestä. Stressiherkkyys ei vaikuta siihen, mistä asioista ihminen stressaantuu. Stressiherkkyys on osittain synnynnäinen taipumus, mutta siihen vaikuttaa lisäksi muun muassa vauvana saatu hoiva.

On kuitenkin yksi keino saada kehosta laskettua kierroksia: hengitys. Joskus jännitys voi olla niin suurta, että edes rauhallinen hengittely pitkillä ulospuhalluksilla ei meinaa auttaa. Silloin on otettava vielä järeämmät keinot käyttöön.

Jos sydän tuntuu pomppivan rinnasta ulos jännittävän tilanteen takia, eikä keho meinaa rauhoittua, voit kokeilla niin kutsuttua neliöhengitystekniikkaa:

Hengitä rauhallisesti sisään esim. laskien neljään. Tämän jälkeen pidätä hengitystä laskien neljään. Uloshengitä laskien neljään, ja pidätä sen jälkeen taas hengitystä laskien neljään.

Ideana siis on, että hengityksesi muodostaa ”neliön”, kun hengität sisään ja ulos ja pidätät hengitystä samanpituisen ajan. Sillä ei ole niinkään merkitystä, lasketko kolmeen, neljään, kuuteen tai jotain siltä väliltä. Pääasia on, että löydät itsellesi sopivan hengitysrytmin. Tässä vielä minuutin video neliöhengityksestä. 

Tämä keino yleensä rauhoittaa kovankin stressireaktion kehossa. Samalla ajatus kannattaa keskittää vaikka hengityksen tarkkailuun, jotta ei tule lisänneeksi kielteisillä ajatuksilla kierroksia kehoon. Myös kaikki myönteiset mielikuvat edesauttavat kehon rauhoittumista. Itse saatan ajatuksissani matkata johonkin kivaan asiaan, joka on vielä edessäpäin. Tai sitten palautan nopeasti mieleeni jonkun ihanan rauhallisen lomamuiston.

Neliöhengitys on hyvä pitää mielen takataskussa muistissa, jotta sen voi ottaa tarvittaessa käyttöön. Esimerkiksi esiintymistä edeltävään h-hetken jännitykseen se käy oivana rauhoittajana.

DSC02688

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *